
TOPFOODS
Kaikkea herkullista ruoasta, siihen liittyvistä tuotteista, juomista ja resepteistä.


DeliVerden salaattikastike tehdään suvun reseptillä

Valitse ruokalautaselle hyvää Suomesta

Patros-juusto sovittaa hyvin yhteen aterian ja viinin

Arnolds on muutakin kuin makeaa

Rakkaudesta oman maan ruokaan – kata joulupöytään kotimaista
Hyvä ruoka nostaa mielialaa ja tuo iloa! Jouluiset ruokahetket ja kotona hyvistä raaka-aineista valmistetut ruoat ja leivonnaiset tuovat juhlan tuntua ja hyvää mieltä. Ihana jouluinen tunnelma syntyy perinteisesti kanelin, neilikan ja uunissa paistuvan kinkun tuoksuista. Rakkaudesta oman maan ruokaan – katamme joulun pöytään kotimaista alkuperää olevaa ruokaa.

Tunnetko valkoiset kalat?
Kalaa kannattaa syödä sen terveysvaikutusten, vastuullisuuden sekä tietysti maun takia! Me esittelemme kolmen eri valkoisen kalan hyötyjä sekä niistä valmistetut, Merien Keittokirjasta löytyvät, vastuulliset reseptit.

Suomessa alkaa ensimmäinen ruoantuotannon tekniikkaan keskittyvä maisteriohjelma
Suomessa on vahvaa elintarvike-alan osaamista. Suomen profiili elintarvikemaana kirkastuu entisestään, kun LUT-yliopistossa alkaa syksyllä 2024 elintarviketekniikan maisteriohjelma.

Hyvänmielen kalareseptejä – hyväksi sinulle ja merillemme
Merien Keittokirja on 12 maan kokkien, vastuullisten kalastajien ja voittoa tavoittelemattoman MSC:n yhteistyön tulos. Ilmaisesta keittokirjasta löytyy 12 helppoa reseptiä vastuullisista merenelävistä. Me esittelemme näistä neljä.

Maailman tapaspäivää juhlitaan Suomessa: Tarjolla herkullisia tapaksia Kolmen Sepän patsaalla 16-17. kesäkuuta!
Espanjan matkailutoimisto tuo Suomeen palan Espanjaa juhlistaakseen maailman tapaspäivää! Tarjolla on espanjalaisia tapaksia ja viinejä, flamenco- ja kitaraesityksiä sekä aktiviteetteja aikuisille sekä lapsille!

Toptasten vaikuttaja testasi hittituotteen
Kristallinhohtoa-vaikuttajamme sai testaukseen Bamix Cordless Plus -sauvasekoittiminen, joka on edustaa uutta johdotonta teknologiaa. Ei enää tiellä olevia johtoja ruokaa laittaessa.

Laatua, tuoreutta ja puhtautta – arjen luksusta Deliverden tapaan
Turkulaisen perheyrityksen DeliVerden tuotevalikoimasta löydät runsaasti erilaisia premium-laatuisia muhkeita ja maistuvia salaatteja sekä värikkään valikoiman vihanneksia ja yrttejä.

Tutuksi tulleiden laadukkaiden juustojen suosiota eivät trendit heilauta
Kamppi Helsingissä jokainen ravintola ja kahvila vaalii omaa tunnelmaansa.

Vaalikahvit ovat tärkeä perinne – näin saat niistä kaiken irti
Oletko jo käynyt äänestämässä eduskuntavaaleihin vai odotatko varsinaista vaalipäivää? Moni suomalainen käy äänestämässä ja juo sen jälkeen vaalikahvit. Helsinki Coffee Festival keräsi yhteen vinkit siitä,

Hyvää leipää ja hyvinvointia
Pohdimme leivän merkitystä jokapäiväisessä hyvinvoinnissamme. Nappaa myös resepti: japanilainen lohileipä Vaasan Mestarin myslileivällä ja tamago sango-majoneesilla!

Raclette-juusto testissä
Raclette-juustosta on moneksi. Usein raclettea valmistetaan siihen kuuluvalla pannulla ja sitä nautitaan perunoiden, kasvisten ja lihan kanssa, mutta testasimme mihin muuhun kyseinen juusto sopii.

Raclette-reseptejä piristämään arkea
Raclette on helppo ja aromikas juusto, joka kuuluu ehdottomasti niin kodikkaisiin illanistujaisiin, arkiruokien piristäjäksi kuin metsäretken evääksi.

Joulukinkun paisto-ohje Wotkin’sin tapaan
Miten joulukinkku paistetaan? Wotkin´sin selkeillä ohjeilla onnistut saamaan murean ja herkullisen joulukinkun joulupöydän kruunuksi!

Thaimaalaisen ruoan ABC
Nappaa täältä reseptit Tom Yam ja Tom Kha keittoihin, Pineapple Fried Riceen, Pad Thaihin, Som Tamiin sekä Pad Kra Paohon.

DeliVerden salaattikastike tehdään suvun reseptillä
Salaateistaan, yrteistään ja vihanneksistaan tutun DeliVerden salaattikastike on niin herkullista, että innokkaimmat käyttäjät nauttivat sitä suoraan pullon suusta. Kukas sen salaattikastikkeen osaa tehdä paremmin kuin salaatinkasvattaja?

Arnolds on muutakin kuin makeaa
Kun kuulet sanan Arnolds, ajatteletko herkullisella sokerikuorrutteella päällystettyjä, iloisen värisiä donitseja? Kahvilaketju tarjoaa kuitenkin myös valikoiman runsaita suolaisia herkkuja vaikkapa lounaaksi. Joko olet tutustunut niihin?

Vastuullisempi cocktail ilman jätettä – baarit ottivat haasteen vastaan
Kansainvälistä Zero Waste -viikkoa vietetään Suomessa 5.-11.9.2022. Teemaviikon tarkoituksena on haastaa ihmiset kierrättämään ja käyttämään uudelleen mahdollisimman paljon. Viisi baaria eri puolilla Suomea kehitti viikon kunniaksi hävikkicocktailit, jotka on valmistettu kertaalleen käytetyistä raaka-aineista.

Kuppi kerrallaan vai koko porukalle? Moccamaster Optio toimii molemmille.
Kun haluat vain kupin tai kaksi kahvia, tavallinen kahvinkeitin tuottaa usein pettymyksen. Uudella Moccamaster Optiolla keität laadukkaat kahvit määrästä riippumatta.

Toptasten vaikuttajat testasivat Rosten Leipomoiden Jurmo Saarislolaisleivät
Toptasten vaikuttajat saivat testiin Rosten Leipomoiden Jurmo Saaristolaisleivät, ja pyysimme heitä keksimään uusia käyttötarkoituksia leiville. Katso täältä heidän luomuksiaan!

Palkittu kotimainen Rooty korvaa riisin, nuudelit ja pastan
Rooty-tuotteista kokkaavalle riittää reseptejä. Rooty taipuu moneen.

Kotimaisesta perunasta tehty ruokatuote haastaa riisin, nuudelit ja spagetin
Rooty on tehopakkaus luonnon ravintoaineita. Siitä valmistuu terveellistä ja maukasta ruokaa nopeasti.

Toptasten vaikuttajat testasivat Tilda-riisin
Mitäs kaikkea Risellan premium riisillä, Tildalla voikaan tehdä? Toptasten vaikuttajat kokkailivat Tildalla, ja loihtivat herkkuja joka makuun. Kokkailussa testataan täytettyjä viiriäisiä, aasialaista kanakastiketta, Lohi-riisikulhoa, jättikatkarapuja riisillä, kanawokkia, butter chickeniä ja riisiä broilerikastikkeella.

Valitse ruokalautaselle hyvää Suomesta
Korona-aika herätti suomalaiset kotimaisen ruoan arvostukseen. Aika sai monet miettimään ruoan alkuperää, missä oma ruoka on tuotettu ja miten kotimaisen, turvallisesti tuotetun ruoan voi tunnistaa.

Patros-juusto sovittaa hyvin yhteen aterian ja viinin
Ihmisen makuhermot ovat mieltyneet makean, suolaisen ja happaman tasapainoiseen yhdistelmään. Oivallinen tapa yhdistää viini ja vaativat raaka-aineet, on pyöristää kokonaisuutta Patros-Juustolla.

Moccamasterin tuoteperheen uusimman tulokkaan salaisuus on optimaalisessa uuttoajassa – täydellistä kahvia kuppimäärästä riippumatta
Kahvikansan luottamuksen ansainnut Moccamaster toi markkinoille uutuuden, joka on tuttua päivitettävää ja kestävää laatua.

Toptasten testauksessa Baban viisi eri hummusta!
Toptaste pääsi testaamaan kaikki Baban hummukset, joista jokainen hurmasi maistelijat omalla tavallaan.

Tutun Mummon ranskanperunoissa riittää vaihtoehtoja
Makutestin voittaneiden ranskanperunoiden taustalta löytyvät pitkät perinteet ja monta tekijää.

Kevyttä, aromaattista, raikasta ja yllättäviä makuyhdistelmiä. Tältä näyttää viinivuosi 2022!
Viiniasiantuntija Teemu Rinta-Mänty on 10 vuotta viinien parissa ammattimaisesti toiminut kouluttaja, kirjoittaja ja konsultti, jolla on takanaan useita erilaisia viinikoulutuksia ja tutkintoja. Tällä hetkellä hän suorittaa Master Of Wine-tutkintoa. Rinta-Mänty kirjoittaa viinistä muun muassa Viinilehteen sekä Copatinto-viiniblogiinsa. Keskustelimme Rinta-Männyn kanssa tämän vuoden viinitrendeistä, vegaanisista viineistä sekä ruoan ja viinin yhdistämisestä.

Premium-riisi lanseerataan ensimmäistä kertaa Suomen markkinoilla
Tildan riisit ovat rantautuneet Suomeen tarjoten kuluttajille ensimmäistä kertaa premium-basmatiriisiä, joka on ollut kansainvälisillä markkinoilla jo yli 50 vuotta ja sitä myydään yli 50 maassa.

Monipuolinen raclette vie mielen Alpeille
Raclette on helppo ja aromikas juusto, joka kuuluu ehdottomasti niin kodikkaisiin illanistujaisiin kuin retkievääksi kevättalven aurinkoisille hangille.

Parhaat alkoholittomat juomat
Uuden vuoden kunniaksi kysyimme lukijoiltamme mikä on heidän mielestään paras alkoholiton juoma.

Toptasten vaikuttajat testasivat keittiölaitteita – joko sinulta löytyy nämä helmet?
Toptasten vaikuttajat saivat testiin Chef Mateo Culinarychefin monitoimikoneen, Philips kahvikoneen, Braunin Multiquick sauvasekoittimen, Princess Air Fryerin sekä Point Poken digitaalisen vedenkeittimen. Lue jutusta, mitä mieltä vaikuttajamme olivat!

Palofy on maksupalvelualan uusin toimija, joka pyrkii tuomaan asiakkaat takaisin kivijalkaliikkeisiin
Tapasimme Palofy Analytics Oy:n toimitusjohtajan Thandia Pomar Zuritan kanssa ja keskustelimme maksupalvelualasta, kanta-asiakkuuksista, sekä kivijalkaliikkeiden tulevaisuudesta. Maksupalveluthan ovat perinteisesti olleet yrittäjille yksi menoerä muiden joukossa, mutta Palofyn tarjoamassa mallissa yrityksille koituu kuluja vain saadusta lisämyynnistä.

Seitanpasteijoita ja pähkinäistä kikhernedippiä
10 kpl isoja tai 20 kpl pieniä | 225°C, n. 12 min Pasteijat 280 g (1 rasia) Artesaaniseitan Tatti 1 dl kypsää puuroriisiä

Parhaat suomalaiset vegaani- ja vegeblogit
Listasimme Suomen parhaat vegaani- ja kasvisblogit. Tässä sinulle inspiraatiota kotikeittiöön: Viimeistä murua myöten Jos kaipaat elämääsi enemmän hyvän mielen herkullisia ja ravitsevia kasvispainotteisia ruokia,

Uusi tapahtuma-alan alustapalvelu lanseerattiin – ”Pandemian runtelema ala tarvitsee uudenlaisia tapoja tavoittaa asiakkaita”
Uuden sivuston kautta käyttäjä löytää omaan tapahtumaansa kaikki sopivat palvelut ilman välikäsiä.

Baba Foodsin uudet valmisateriat tuovat tasapainoisemman vaihtoehdon eineshyllyyn
Baban tuotteet ovat yhdistelmä Lähi-Idän makuja ja suomalaisia raaka-aineita, ja mikä parasta ne sopivat kaikille ruokavalioille.

Vähemmän hävikkiä – Näillä vinkeillä onnistut
Näillä vinkeillä vähennät ruokahävikkiä ja mikä parasta säästät rahaa!

Suppilovahvero-mustatorvisienipiirakka
Suppilovahveropiirakka on parasta syksyn antia - tällä kertaa lisäsimme täytteeseen myös mustatorvisieniä! Lue täältä myös pari kikkaa, joilla piirakat saa mahdollisimman kuohkeaksi.

Suolasienten ohje
Sienisalaattia joulupöytään? Tästä saat suoraan Marttojen ohjekirjasta neuvot suolasienten tekoon.

Arjen muistot eivät synny kauppareissuilla vaan ruokapöydässä
Kiireisen arjen keskellä ruokien suunnittelu sekä kauppareissut eivät kuulu kaikkien lempiaskareisiin ja usein toivoisikin, että aikaa jäisi enemmän läheisten kanssa yhdessäoloon. Onneksi on Ruokaboksi, joka tuo helpotusta ja luksusta arkeen.

Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlassa on tarjolla uutta satoa ja puhdasta lähiruokaa
Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlaa eli Skördefesteniä vietetään tänä vuonna 17.–19.9.2021.

Tilattavat ruokakassit
Tuleeko tehtyä aina samoja ruokia samoilla resepteillä tai viekö kaupassakäynti liikaa energiaa sekä aikaa? Helpotus molempiin saattaisi löytyä tilattavien ruokakassien muodossa.

Kanaa, kalaa vai lihaa? Näin kokoat kesäherkut jokaiseen makuun
Kesällä kokoonnutaan yhteen perheen ja kavereiden kanssa, mökkiviikonloppua tai terassijuhlia viettämään. Jokaisella on yleensä omat ruokavalionsa tai suosikkinsa. Lidlistä löytyy kesäherkut koko porukalle: kalaa, kanaa ja lihaa, sekä tietysti vegaanisia vaihtoehtoja.

Laatuviinejä fiksuun hintaan
Fiksuviinin idea on yksinkertaisen hieno. Palvelun avulla löytää viinit, joissa on aina paras hinta-laatusuhde.

Tiesitkö nämä faktat fetasta?
Fetajuusto on selkeästi yksi rakastetuimmista välimerellisistä herkuista. Fetaa on valmistettu ja syöty Kreikassa vuosisatojen ajan, ja sen suosio myös meillä Suomessa on suuri – eikä syyttä! Tässä neljä faktaa, joita et ehkä tiennyt fetasta.

Meet the chef – Dani Hänninen
Meet the chef-sarjassa tutustumme tuttuihin keittiömestareihin hieman syvällisemmin. Tällä kertaa vuorossa on Master Chef 2020-sarjassakin hurmannut Dani Hänninen.

Letkeitä kesäpäiviä ja unohtumattomia herkutteluhetkiä
Vallilan Konepaja-alueen uusin helmi The Train Factory Terrace hurmaa kesähelsinkiläiset rennolla tunnelmallaan ja ainutlaatuisella miljööllään.

Neljä helmeä kotimaanmatkaajan löydettäväksi
Kysyimme lukijoiltamme, mistä löytyy pysähtymisen arvoisia paikkoja Suomessa. Tutustu neljään kotimaan helmeen, joihin kannattaa ehdottomasti pysähtyä!

Lisää makua grilliruokiin Patroksella
Grilliruokiin saat helposti lisää makua Patros-juustolla. Kurkkaa alta helpot ja herkulliset reseptit!

Kalaruokia aloittelijalle
Turhan monella kotikokilla on luulo, että kalaruoan valmistaminen on hankalaa. Kalan perkaaminen ja fileoiminen ovat toki taitoja, jotka kehittyvät harjoitellessa, mutta onneksi kalaa ei tarvitse ostaa kokonaisena!

Vallilaan aukeaa ennennäkemätön terassikokonaisuus
Vallilan Konepajan alueelle on nousemassa huikea 1000-paikkainen terassi, jolle aurinko paistaa aamusta iltaan. Alueen uusi maamerkki The Dome avaa ovensa lauantaina 22.5.2021 ja luvassa on viileitä juomia, lämmintä tunnelmaa sekä ainutlaatuinen miljöö kesäpäivistä ja -illoista nauttimiseen – viihdyttävää ohjelmaa unohtamatta.

Toptasten testissä: Delikaura Chili-Inkivääri
Toptaste testaa -sarjassa tutustumme herkullisiin tuotteisiin ja palveluihin. Tällä kertaa testasimme Delikaura Chili-Inkivääriä, josta valmistimme herkullisen kiinalaisen munakoisowokin.

Säilytä ruoka maukkaana ja tuoreena pidempään
Tiesitkö, että ruokahävikkiä voi vähentää säilömällä ruoat tyhjiössä? Bosch ErgoMixx on tähän loistava monitoimiväline.

Toptasten testissä: Delikaura Sieni-Tryffeli
Toptaste testaa -sarjassa tutustumme herkullisiin tuotteisiin ja palveluihin. Tällä kertaa testasimme Delikaura Sieni-Tryffelliä, josta valmistimme herkulliset Sieni-Tryffelignocchit.

Toptasten testissä: Delikaura Savu-BBQ
Toptaste sai testattavakseen Delikaura Savu-BBQ. Mukana myös herkullisten Delikaura-tacojen resepti.

Suomalaisten suosikkikasviproteiinit
Kysyimme lukijoiltamme, mikä on heidän mielestään paras kasviproteiini. Katso alta mitä kasviproteiinimerkkejä ihmiset äänestivät.

Meet the chef: Hanne Honkanen
Toptasten Meet the chef-sarjassa tutustumme Toptaste-leiman saaneiden ravintoloiden keittiömestareihin hieman paremmin.

Kesän 2021 grilliherkut
Kysyimme Toptaste lukijoilta mitkä ovat kesän 2021 parhaimmat grilliherkut. Katso alta mitkä herkut pääsivät listalle.

Ruokakassit ja take away -menut ihanaan äitienpäivään
Äitienpäivänä on todellakin syytä juhlaan – mikset siis kattaisi pöytään jotain erityisen hyvää? Kokosimme listan ruokakasseista ja take away -menuista helpottamaan äitienpäivän yllätyksen suunnittelua!

Toptaste suosittelee – kevään herkullisimmat maut
Toptaste pääsi tutustumaan tässä kuussa herkullisiin tuotteisiin ja palveluihin, joita suosittelemme testaamaan! Mukana ovat Baba Foodsin kikherne, Ruokaboksi, Viinlinnan kuohuviinit, J.W. Hallan Patros-juusto, Fast and greenin ruokakassipalvelu, Virna artesaaniseitan, Powerin kokkausta helpottavat laitteet sekä Leipomo Rostenin Pumppernikkeli.

Kuohuvaa vappuun – Toptaste listasi vapun kuohuviinisuositukset
Jos kuohuviinilasien kilinä ei kuuluu vappuun, niin mikä sitten? Me listasimme vinkit vapun kuohuviineistä ja niiden käyttötarkoituksista. Kolme erilaista kuohuviiniä kolmessa eri koossa tarjoavat vaihtoehtoja vapun viettoon.

Neljä laiteitta, joilla loihdit maittavat herkut vapuksi
Miltä kuulostaisi suussa sulavat munkit Airfryerilla valmistettuna? Listasimme neljä laitetta, joilla loihdit täydelliset herkut vapuksi!

Kikherne taipuu moneen – kokeile herkullista currya
Maultaan pähkinäinen ja rakenteeltaan samettinen kikherne on loistava proteiinin ja kuidun lähde. Se sopii niin salaatteihin, patoihin kuin kastikkeisiinkin; kun alat käyttää kikhernettä ruoanlaitossa,

Toptasten testissä: Ruokaboksi
Toptaste sai testattavakseen Ruokaboksin, joka tuo helpotusta ja luksusta arkeen. Ruokaboksi on palvelu, joka toimittaa joka viikko asiakkaidensa kotiovelle kolmesta neljään valmista reseptiä sekä kaikki raaka-aineet niiden tekoon.

Toptasten testissä: Fast & Green -ruokakassipalvelu
Toptaste testasi uuden, arkiruokailun uudelle tasolle nostavan Fast & Green -ruokapalvelun.

Vihreämpää arkiruokaa – Fast & Green
Ruokakassipalvelu Fast & Green on panostus vaivattomiin ja vastuullisempiin arkiruokiin.

Avaa grillikausi Patroksella
Grillikausi on jo nurkan takana, ja tänäkin vuonna parhaat juhlat vietetään puutarhassa tai omalla terassilla pienellä porukalla kokkaillen. Helppo tapa tuoda lisämakua grilliresepteihin on luottojuusto Patros.

Valitse viini, josta nautit
Muru Wines maahantuo viinejä, joissa yhdistyvät puhtaus ja persoonallisuus.

Toptasten testissä: Virna Foodin artesaaniseitan
Virna Food on laseerannut seitantuoteperheeseensä uuden kasvisperäisen premium-tuotteen artesaaniseitanin, joka löytyy kauppojen hyllyiltä kahdessa maussa tomaatti-oliivi sekä tatti-karamellisoitu sipuli.

Tee ruuanlaitostasi vaivattomampaa
Usein kokkaillessa yhdenkin aterian valmistamiseen tulee käytettyä monia eri astioita sekä keittiövälineitä ja kuin huomaamatta tiskivuori kasvaa aivan liian suureksi. Onneksi tähänkin ongelmaan on ratkaisu, Clas Ohlsonin lasirasiat, jotka tekevät kokkailusta helpompaa.

Toptasten testissä: Kouvolan lakritsin lakritsikastikkeet
Legendaarinen Kouvolan lakritsi valmistaa lakritsien lisäksi myös herkullisia lakritsikastikkeita. Heidän valikoimistaan löytyy kahta eri makua, perinteinen lakritsikastike sekä lakritsikastike kinuskilla. Kastikkeet vievät jokaisen herkkusuun kielen mennessään.

Neljä laitetta, joilla valmistat herkulliset tarjoiltavat pääsiäispöytään
Toptaste listasi suosituksensa laiteista, jotka auttavat herkullisen pääsiäispöydän antimien teossa.

Pääsiäinen tulossa ja juhlat mielessä – apu löytyy läheltä!
Kun haluat järjestää juhlat merkkipäivän kunniaksi tai ihan muuten vain, on Clas Ohlson palveluksessasi. Tarjolla on inspiraatiota ja tuotteita juhlien järjestämiseen – kaikki kätevästi yhdestä paikasta!

Moccamaster on kestävä ja ekologinen valinta
Tiesitkö, että Moccamaster-kahvinkeittimet on valmistettu käsityönä kierrätettävistä materiaaleista? Moccamaster kestää aikaa ja päivittäistä käyttöä sukupolvelta toiselle. Se vie myös huomattavan vähän energiaa.

Luomulihaa perinteitä kunnioittaen
Pohjoinen luomutila JJ-Liha sijaitsee idyllisessä Iin Ojakylässä. Perheyrityksessä panostetaan eläinten hyvinvointiin ja halutaan estää perinteisten lehmärotujen katoaminen.

Pääsiäisen herkutteluvinkit
Toptaste kokosi herkulliset ruokavinkit pääsiäispöytään! Mukana Viinilinnan viinit, Feri´s Sausagen raakamakkarat, Leipomo Rostenin Rostis, Entremont raclette-juusto sekä Baba Foodsin hummukset.

Hitiksi noussut Rostis löytyy nyt myös pakasteversiona
Leipomo Rostenin kehittämä Rostis voitti Suomalainen menestysresepti 2020 -kilpailun viime vuonna. Nyt hitiksi nousseesta Rostiksesta on tullut markkinoille myös kuluttajapakasteversio.

Baban hummuksissa yhdistyvät kotimaisuus ja Lähi-Idän maut
Juuri seitsemän vuotta täyttänyt Baba Foods valmistaa hummusten aatelia, ja pian saatavilla on myös uutuusmaku.

Kulttimakkaraa kotiovelle
Feri’s Sausages raakamakkarat ovat ihastuttaneet herkuttelijoiden makunystyröitä jo vuodesta 2015 lähtien.

Pääsiäisen punaviinisuositukset
Toptaste raatimme pääsi maistelemaan neljää eri punaviiniä, joista yhdelle loihdimme kaveriksi pääsiäisreseptin. Montalto Rosso Passivento sai ystäväkseen herkullisen peuracarpaccion.

Uusi, 100% kasviperäinen premium-tuote helpottaa kiireistä arkea
Virna Food on lanseerannut seitantuoteperheeseensä uuden vegaanituotteen, Virna artesaaniseitan. Tuotetta löytyy kaupoista kahdessa maussa, tomaatti-oliivi sekä tatti-karamellisoitu sipuli.

Vastuullisempaa kirjolohta lautaselle – kiertovesimenetelmä säästää Itämerta
Voiko tuoretta kotimaista kirjolohta saada vuoden jokaisena päivänä? Kyllä voi – ahvenanmaalaisen Fifaxin kalankasvatusmenetelmän ansiosta maukasta, laadukasta lohta voi herkutella kesät talvet.

K-Ryhmän trendikatsaus 2021
K-Ryhmä on julkaissut vuoden 2021 trendikatsauksen. Keskiöön tutkimuksessa nousi harkittu kuluttaminen sekä lasten arkiruokamieltymykset.

Isoja harppauksia ja parempaa kanaa
Naapurin Maalaiskanalla asiat tehdään ylpeästi toisin. Tuotannon laajentuessa yritys pitää kiinni tavoitteestaan toimia vastuullisesti.

Tavoitteena ylikalastuksen lopetus – ”win-win”-tilanne kaikille
Älä unohda mereneläviä – vastuullisesti pyydettyä kalaa ostamalla vaikutat kalakantojen säilymiseen ja ympäristön hyvinvointiin.

Missiona helpompi arkiruokailu
Feelia Ruokakauppa mahdollistaa kaikille helpomman, nopeamman ja maukkaamman ruokailun. Tämä onnistuu terveellisellä, esivalmistetulla kotiruoalla, jonka voi tilata suoraan verkkokaupasta.

Laadukkaan pizzan salaisuus on aidoissa aineksissa
Onko pizzan voittanutta perjantai-illan pelastajaa? Toptasten väen mielestä ei!

Helmikuun makuloistoa
Tässä kuussa Toptaste pääsi testaamaan ihania tuotteita, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Mukana ovat Baba Foodsin falafelit, Zensa punaviini + rustiikkinen pizza, Feri´s Sausagen raakamakkarat, J.W. Hallan raclettejuusto ja Leipomo Rostenin piispanmunkki.

Baban Falafeleista parempaa arkiruokaa
Baba Foods on kotimainen perheyritys, joka valmistaa kasvisruokaa suurella sydämellä. Baban juuret ulottuvat Lähi-itään, jonka ikivanhasta kasvisruokakulttuurista he ammentavat inspiraatiota.

Toptaste testasi – Feri´s Sausages
Feri´s Sausagen raakamakkarat ja niiden maustesekoitukset tehdään alusta asti itse käsityönä ja pelkästään huolellisesti valikoiduista raaka-aineista. Toptaste pääsi testaamaan Feri´sin laadukkaita raakamakkaroita.

Toptaste testasi Zensa sarjan viinejä – voittajaviini onnistui ylittämään kaikki odotukset
Toptasten raati kokoontui maistelemaan tyylikkäitä Zensa sarjan luomuviinejä. Zensa tarkoittaa suomeksi ”ilman”, jolla viitataan viinien luonnonmukaisuuteen eli rypäleiden viljelemiseen ei ole käytetty lisäravinteita.

Toptaste testasi – Rostenin laskiaispullat
Talven suosikkiherkut ovat taas saapuneet kauppoihin. Me Toptastella otimme testiin leipomo Rostenin laskiaispullat!

Toptasten tammikuun blogit
Toptasten bloggarit käyvät ahkerasti testailemassa ravintoloita ja kertovat mitä olivat mieltä. Katso tästä tammikuun blogivierailut.

Olutraati maistelee alkoholittomat oluet
Iloinen olutraati sai tipattoman tammikuun kunniaksi maisteltavakseen ”sixpackin” eli kuusi erilaista alkoholitonta olutta. Tässä tammikuun sokkomaistelussa oli Pilsnereitä, Ipoja ja mahtui mukaan yksi Belgian Blondekin.

Perheyrityksen intohimona on herkullinen kasvisruoka
Vaatimukset ovat korkealla, kun tekeminen on intohimo. Yrittäjänä kyse ei ole vain siitä, että haluaa tehdä priimaa asiakkaille, vaan laadukas tekeminen on uskollisuutta omille arvoilleen. Niin voisi tiivistää kasvisruokaa valmistavan helsinkiläisen perheyrityksen Baba Foodsin perusajatuksen.

Toptasten makumatka maailman ympäri
Tammikuun makumatkaan poimittiin mukaan herkkuja Suomesta, Välimereltä, Ranskasta, Thaimaasta, Belgiasta ja Lähi-idästä. Mukana tällä kertaa Leipomo Rosten, Trevijano, Viinilinna, Feri´s, Aalto Beverages ja Baba Foods Oy. Bon voyage!

Vuoden kalakeitto on kukkakaali-siikakeitto
Kansallista kalakeittopäivää vietetään joka vuosi helmikuun toisena tiistaina. Tänä vuonna päivä on helmikuun 9. ja teemana Kotikeittiön kalakeitto.

Buono e Gustoso vie sinut makumatkalle Trevijano tuotteiden avulla
Espanjalainen tuottaja valmistaa monipuoliset puolivalmiit kasvisateriat tarkoin valituista raaka-aineista. Kuivatut kasvikset sekä risottoriisi, kvinoa ja linssi ovat pääraaka-aineina näissä upeissa kasvispohjaisissa tuotteissa, joihin ei ole lisätty suolaa eikä lisäaineita! Annokset voi syödä sellaisenaan tai käyttää aterian perustana ja lisätä kanaa, kalaa, lihaa… ja mausteita. Me suosittelemme maistamaan ainakin näitä kolmea tuotetta laajasta valikoimasta.

Toptasten tammikuun makumatka vie sinut Ranskaan, Rhônen laaksoon
Les Dauphins -viinisarja tulee Rhônen alueelta Etelä-Ranskasta. Les Dauphins -viinit hehkuvat 1920-luvun pariisilaishenkeä ja näyttävät etiketit koristavat kauniisti myös juhlapöytää. Tästä artikkelista löydät kolme herkullista reseptiä, jotka on suunniteltu täydellisiksi makupareiksi Les Dauphins Côtes du Rhône Rosé sekä Les Dauphins Côtes du Rhône Rouge -viineille.

Martin Nordellin viinivinkit uudeksi vuodeksi
Martin Nordell loikkasi liikejohdon konsultoinnista intohimonsa, viinin maailmaan. Tulevien juhlapyhien illanviettoihin asiantuntijalla on yksi selkeä tärppi. Kannattaa juoda sellaista viiniä, josta itse tykkää.

Toptasten suosittelemat jouluviinit!
Suomalaiset rakastavat tuhteja punaviinejä. Niitä suosittelemmekin nautittavaksi vaikkapa herkullisen juustolautasen kaveriksi. Perinteinen jouluruoka on kuitenkin maultaan hillittyä, joten valitse joulupöytään astetta hentoisemmat viinit kinkun ja laatikoiden seuraksi. Nappaa tästä punaviinivinkit tai yllätä seurue kinkulle sointuvalla roseeviinillä!

Reseptit uuden vuoden juhliin
Nämä Feri´s Sausages -reseptit sopivat mainiosta vaikkapa uudenvuoden juhliin tarjottaviksi.

Maistuvia kasvisherkkuja Nyhtökaurasta
Läheisiä hellitään kattamalla pöytään kaikille maistuvia kasvisherkkuja – vinkit juhlaan: Skagen ilman kalaa, suolaiset joulutortut, glögimarinoitu Nyhtökaura...

Tunnetko mädit?
Joulu on aivan nurkan takana, ja vaikka joulukausi näyttää tänä vuonna hyvin erilaiselta kuin ennen, herkuttelusta ei tarvitse onneksi tinkiä. Kirjolohen mädin sesonki on käynnissä, ja erilaiset mätiherkut sopivat juhlakauden ruokapöytään erinomaisesti.

Klassikkodrinkit alkoholittomina
Juotko mieluummin drinkkisi alkoholittomina jouluna? Enää ei tarvitse turvautua vichyyn tai Coca Colaan, vaan Aalto Beveragesin drinkkiresepteillä ihanat klassikkodrinkit tehdään nyt alkoholittomina!

Toptasten joulukuun Top 10 reseptit!
Listasimme meidän TOP 10 suosikkireseptiä joulukuulle. Mukana klassikkoreseptejä kuten blinit ja tiramisu sekä uudella twistillä valmistetut nakkipiilot, jotka täytetäänkin nyt possulla ja tacot, joiden täytteeksi on päässyt chorizo. Mukaan on päässyt myös klassikkodrinkkireseptejä, mutta alkoholittomina versioina. Nappaa siis tästä omat suosikit ja nauti!

Saariston Martalle oma jouluinen tv-ohjelma
Piia Petäjäjärvi eli Saariston Martta kokkaa ja askartelee kotonaan Kemiönsaarella joulukuussa AlfaTV:n ohjelmassaan.

Nappaa tästä vinkki pukinkonttiin tai juhlapöytään!
Arvostettu samppanja on mitä elegantein juoma erityisiin hetkiin ja vaaleaan lahjapakkaukseen sonnustautunut pullo on myös hieno tuliainen juhliin!

Harri Syrjänen kehitti suositun virtuaalikokkikoulun
Yksi Suomen tunnetuimmista tv-kokeista, puhealan ammattilainen, ruokastailisti ja yrittäjä Harri Syrjänen isännöi etäkokkikouluja ja nauttii kiireettömistä hetkistä lastensa kanssa. Harri Syrjänen ei suunnitellut uraansa liiemmin etukäteen, vaan päätyi alalle intohimonsa seuraamana.

Toptasten 30 minuutin kolmen ruokalajin kasvisdinneri!
Onko viikonloppuna tulossa vieraita ja pää lyö tyhjää mitä voisi tarjota? Koostimme meidän Toptasten marraskuun lemppareista sinulle simppelin ja nopean kasvismenun, joka valmistuu kädenkäänteessä! Nappaa tästä reseptit ja ideat talteen!

Toptasten olutraati nauttii
Saimme maisteltavaksi lajitelman Aalto Beveragesin alkoholittomia oluita. Mukana Õllenaut, virolainen pienpanimo, jonka oluet ovat valmistettu paikallisista ainesosista. Ja saksalainen Nittenauer, jonka tarina alkaa jo vuodesta 1762. Ajan saatossa heidän olutvalikoima on kasvanut tavallisista oluista kattamaan myös suuren määrän erikoisoluita, joista raatimme pääsi testaamaan alkoholittomat versiot!

Aalto Beverages tuo kaivattuja alkoholittomia juomia Suomeen
Alkoholittomia virkistysjuomia maahantuova Aalto Beverages tarjoaa luonnonmukaisia ja terveellisiä oluita, viinejä ja väkeviä — mausta tinkimättä!

Essi Avellan asui osan vuodesta samppanjakuplassa
Essi Avellan on yrittäjä ja Suomen ensimmäisen Master of Wine -asiantuntija, joka löytää merkityksen työlleen muista ihmisistä, saattaa maistaa sata viiniä päivässä ja asuu kolmessa eri kodissa.

Baba Chili Hummus
Baba Chili Hummus on kikhernetahna, jossa on chilin antamaa potkua ja sopii monipuolisesti ruoanlaittoon.

Buono e Gustoso – hyvää ja maukasta – korona avasi oven herkkuverkkokaupalle
Viinilasien maahantuojana aloittanut, mutta nopeasti laajentunut Fromin perheyritys Ceesta Oy on avannut ruoka- ja herkkutuotteilleen oman Buono e Gustoso -verkkokaupan. Buono e Gustoso on italiaa ja se tarkoittaa hyvää ja maukasta. Sen valikoima koostuu eurooppalaisista, erityisesti italialaisista, perhe- ja pienyritysten valmistamista ruokatuotteista.

Toptasten testissä Hummus Barin hummukset
Toptaste sai vinkin uudesta konseptista, nimittäin ravintolasta joka tarjoaa pelkkiä hummusannoksia! Päätimme sukeltaa hummuksen maailmaan.

Etanat estradille
Etana ruoka-aineksena rientää nopeasti myös suomalaiskoteihin. Nilviäiseläimen maineesta huolimatta etana on ainesosana nopea, helppo ja tunnettua monikäyttöisempi. Purkki tai pari runsaasti proteiinia sisältävää herkkua kuuluukin jokaisen suomalaisen kotiin.

Näin onnistut hiiligrillauksessa
Ja niin tuli se päivä, kun meidän talouteen saapui Kamado. Kamadon juttusarjassani saatte seurata kuinka minä opettelin hiiligrillauksen salat.

Pastakokin 10 vinkkiä kotikokkaajille – vältä nämä virheet
Hangon Makaronitehtaan keittiömestari ja osakas Jarkko Hautamäki antaa vinkit kotikeittiöihin täydellisen pasta-aterian valmistamiseen.

Onkijan kalareseptit
Oliko kalaonnea? Nappaa tästä onkijan kalareseptit ja hurmaa koko mökkipaikkakunta!

Kirjolohi on ympäristöystävällinen valinta
Nappaa täältä kolme tapaa valmistaa herkullista ja ympäristöystävällistä kirjolohta!

Oletko jo maistanut näitä uusia chilikastikkeita?
Pienissä erissä valmistetut chilikastikkeet toimitetaan tuoreena kotiovelle.

Grillatut pihvit, ribsit ja makkarat ovat kesäkeittiön parasta antia
Kesään kuuluu grilliruoka. Jotkut pitävät makkaroista, toiset taas haluavat kokolihaa. Wotkin'silla on kattava valikoima molempia. Niitä on mukava nauttia kasvisten ja salaattien kera.

Nordgarden Kamado – enemmän kuin grilli
Monikäyttöinen grillien aatelinen sopii pihalle kuin pihalle!

Perheyritys Patroksen takana
Kun Patros-juusto tuli Suomeen liki 40 vuotta sitten, tunnettiin se silloin vielä fetana ja sitä myytiin pyöreinä viipaleina lasipurkissa. Lehmänmaidosta valmistettua Patrosta ei kuitenkaan enää myydä fetana, sillä nimi on suojattu ja sitä saa käyttää ainoastaan Kreikassa valmistetuista lampaan- ja vuohenmaitojuustoista. Fetaa tai ei, Patros-juuston tunnistaa juustohyllystä lähes jokainen suomalainen – onhan se ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Pro Kotitila tuo pientuottajat ja isot ostajat saman pöydän ääreen – uusi palvelu lanseerataan 1.6.2020
1.6.2020 lanseerattava Pro Kotitila on uusi ammattilaisille suunnattu kanava pientuottajien tuotteiden ostamiseen.

Ruoan kotiinkuljetuspalvelu Luomukassi testissä
Luomuruokaa kotiin tuoreine raaka-aineneen ja selkeine resepteineen.

Osta suoraan tuottajalta REKO-jaossa
Ostamalla suoraan tuottajalta tuet pientuottajaa ja vähennät myös hiilijalanjälkeäsi!

Kaikki Suomen REKO-lähiruokarenkaat
Osta suoraan tuottajalta REKO-jaossa, niin tuet pientuottajaa ja vähennät myös hiilijalanjälkeäsi!

Toptasten Take Away testissä: Hampton Bay
Tällä kertaa Toptaste sai testiraadin maistettavaksi Hampton Bayn karanteeniboksin.

ProLocalis tasavertaistaa pientuottajien löydettävyyden ja mahdollistaa pian tuottajien tippaamisen
ProLocalis on malliesimerkki perinteisestä startup-tarinasta, jossa hyvä idea käynnistää kunnon pöhinän ja loppu on historiaa. ProLocaliksen tarina alkoi, kun Christos Granqvist aloitti kotitilansa brändäyksen ja oman alueen pientuottajien auttamisen digisisältöjen luomisessa ja markkinoinnissa.

Toptasten testissä: Suomen Kotitilan Tuhti grilliboksi
Kotitila.fi on verkkokauppa, joka kerää yhteen pientuottajien tuotteita. Toimitusalueet ovat tällä hetkellä pääkaupunkiseutu ja Turku, mutta lisää toimitusalueita tulee koko ajan palveluun.

Virtuaaliset lähiruoka- ja luomumessut käynnistyivät tänään
Kun Lähiruoka- ja luomumessut peruttiin koronan takia, alkoi Suomen Pientuottajatukun ja Kotitila.fi-lähiruokaverkkokaupan Christos Granqvist miettiä, miten hän voisi auttaa niitä pientuottajia, joiden tuotteet jäivät myymättä tilanteen vuoksi. Syntyi ajatus siirtää messut verkkoon ja ensimmäiset virtuaaliset Lähiruoka- ja luomumessut järjestettiin 2.-5.4.2020. Tapahtuma oli menestys ja messut järjestään nyt uudestaan 13.-17.5.2020 osana Suomen Messujen virtuaalimessuja.

Brunssi kotona – esittelyssä ravintoloiden brunssikassit ja aamiaispaketit
Viikonlopun kruunaa ihana brunssi! Kokosimme tähän juttuun pääkaupunkiseudun ravintoloiden brunssi- ja aamiaiskasseja, joiden herkuista voit nauttia kotona tai sään salliessa vaikka ulkona.

Anton & Anton -ruokakassi Toptasten testissä
Kun omat ruokaideat alkaa olla vähissä, tuovat valmiit ruokakassit helpotusta arkeen. Saimme testattavaksi Anton & Antonin arkikassin, joka sisälsi kahdelle henkilölle kolme eri ateriaa.

Nopeat äitienpäiväkakut
Juhlapäivän pelastaa kakku, joka valmistuu kymmenessä minuutissa.

Samettisen pehmeä munakokkeli, rapea pekoni ja helposti levitettävä munavoi
Tekisikö mielesi rapeaa pekonia, mutta et haluaisi, että koti on täynnä pekonin hajua loppupäivän? Haaveiletko hotellin ihanasta munakokkelista, mutta et ole ikinä onnistunut saamaan siitä samettisen pehmeää? Oletko aina miettinyt, miksi kukaan ei tee levitettävää munavoita?

Pientuottajien markkinointi kaipaa apua –Toptaste Oy:sta Suomen Pientuottajatukku Oy:n osakas
Lähiruoan suosio kasvaa, mutta silti useat pientuottajat painivat samojen ongelmien äärellä: tuotekehitykseen, myyntiin, markkinointiin ja jakeluun kaivataan apua. Suomen Pientuottajatukun toimitusjohtaja Christos Granqvistin tavoitteena onkin taklata nämä haasteet ja tuoda lähiruoka suomalaisiin koteihin ja ravintoloihin. Yksi väylä tähän on Vuoden alussa Suomen Pientuottajatukun omistukseen siirtynyt Kotitila.fi-verkkokauppa.

Äitienpäivämenu kotona – ravintoloiden äitienpäiväkassit esittelyssä
Järjestä herkullinen äitienpäivä kotona! Jos haluat helpotusta äitienpäivämenun suunnitteluun, tutustu ravintoloiden tarjoamiin äitienpäiväkasseihin.

Toptasten Take away -testissä: Farang
Toptasten Take Away testissä oli tällä kertaa vuorossa aasialainen fine dining ravintola Farang

Ravintoloitsija, rekisteröidy uuteen Pelastakaa Ravintolat -palveluun nyt
Uusi Pelastakaaravintolat.fi-palvelu aukeaa tällä viikolla. Sen tarkoitus on varmistaa ravintoloiden selviytyminen koronakriisissä.

Fredmanilta helppoja ratkaisuja ulosmyynnin haasteisiin
Onko take away -myynti ratkaisu ravintolasi jatkuvuuden varmistamisessa? Ulosmyynti on monelle ravintolalle uusi tilanne ja siihen liittyy haasteita. Fredman auttaa ratkaisemaan niitä.

Toptasten take away -testissä: HOLD FAST 2020
Toptaste testasti Old Boyn, Shelterin ja Ragun yhteismenun.

Toptasten vinkit kevään kotibrunsseille
Mikä olisikaan parempi tapa viettää ystävien tai perheen kanssa aikaa kuin brunssin merkeissä! Listasimme omat suosikkireseptimme kotibrunssille!

Vapun viinivinkit kuplilla ja ilman
Viiniasiantuntija, -kouluttaja ja -maahantuoja Martin Nordellin jakaa nyt viinivinkkinsä Vappuun!

Toptasten Take Away -testissä: Kristian Vuojärven kulinaarisetti
Tällä kertaa Toptaste sai testattavaksi Kristian Vuojärven kulinaarisetin, jossa annokset on esivalmisteltu niin pitkälle, että niistä on helppo valmistaa pienellä vaivalla laadukas ja näyttävä gourmet-illallinen.

Luomuajattelua luonnostaan
Englantilainen teehuone Juvalla luottaa luomuun ja Saimaa Gastronomy -verkoston voimaan.

Inspiraatiota keittiöön – uusia resepti-ideoita ruokakirjoista
Kaipaatko vaihtelua tuttujen arkiruokien rinnalle? Haluaisitko syödä enemmän kasviksia tai onko toiveenasi oppia vähentämään hävikkiä? Tutustuimme ruokakirjoihin ja jaamme nyt suosikkimme! Poimi tästä ideoita viikonlopun kiireettömään kokkailuun, leivontaan tai arkea helpottaviin aterioihin.

Tarjoaako ravintolasi kotiinkuljetusta tai take away -ruokaa? Liity maksuttomaan ravintolahakemistoon
Toteutamme Toptaste.fi-kanavaan hakemiston kotiinkuljetusta ja take away -ruokaa tarjoaville ravintoloille ja haluaisimme teidät mukaan. Hakemistoon liittyminen ja siellä oleminen on maksutonta nyt ja aina.

Take away by Roslund
Kotiinkuljetetut omassa keittiössä viimeisteltävät ravintola-annokset ovat nostaneet pikavauhtia suosiotaan niin meillä kuin maailmallakin. Testiin pääsivät tällä kertaa ovelle tuodut Roslundin burgerit.

Ota nämä seikat huomioon kun ostat teetä
Tiesitkö, että tee on veden jälkeen maailman toiseksi juoduin juoma? Ei siis ole ihan sama, mitä teetä juomme – yksittäisten kuluttajien ostopäätöksillä on merkitystä. Kerromme tässä jutussa, mitä sinun kannattaa ottaa huomioon, kun valinnanvaikeus iskee kaupan teehyllyn edessä, ja haluat tehdä vastuullisen valinnan.

Elintarvikkeita vaivattomasti suoraan kotiovellesi
Harkitsetko ruoan tilaamista kotiin? Listasimme tähän juttuun eri tyylisiä ruokakassipalveluita, joista löytyy jokaiselle jotakin. Kaipaatko valmiita reseptejä, valitsetko vegeä vai himoitsetko hävikkiruokaa? Koostimme jutun loppuun näppärät taulukot, joista voit tutustua ruokkassipalveluihin niin toimialueittain kuin palveluntarjoajien pohjalta.

Puhdas ja turvallinen kotimainen ruoka
Kasviksia, vihanneksia, maitoa, viljaa ja lihaa. Mitä muuta suomalaiseen ruokapöytään katetaan tänä päivänä?

Madison Gastro & Wine aloittaa lounaan kotiinkuljetuksen
Teetkö etätöitä tai tarvitsetko apua illan ruokarumban pyörittämiseen? Tilaa nyt 1-3 päivän ruoat kätevästi yhdellä kertaa Ravintola Madisonista.

Brunssi Levainissa
Levainin brunssilla saa tilata annoksia oman mielen mukaan ja niitähän löytyy joka makuun!

Sisua siemenistä – Siemenrapeat testissä
Siemenissä on voimaa! Leipomo Rostenin Siemenrapeat on loistava välipala, lisuke ja tarjottava illanistujaisissa. Kokeilimme Siemenrapeita siemennäkkileipiä ja siemenlastuja ja ihastuimme niiden monipuolisuuteen. Kokosimme käyttövinkit nyt blogiin!

Toptasten vinkit juustotarjottimen kokoamiseen
Viikonloppu ja vieraita tulossa kylään? Kokoa helppo ja näyttävä juustotarjotin, josta kaikki löytävät mieleistänsä naposteltavaa!

Turun Kauppahallissa kohtaavat tuoreus ja nostalgia
Turun ydinkeskustan ylpeys on kulttuurihistoriallinen helmi ja ajan hermolla oleva kauppapaikka.

White Guide pisteyttää pohjoismaiset ravintolat
Monelle tuttu Guide Michelin arvostelee ravintoloita kansainvälisesti Michelin-tähtien avulla. Michelin-tähdet eivät kuitenkaan ole ainut tapa mitat kulinaristisia elämyksiä: White Guide on erikoistunut Pohjoismaiden ja Baltian maiden ravintoloiden arvostelemiseen. Nyt kerromme, mitä eri luokitukset tarkoittavat, miten luokituksen voi saada ja mitä White Guide -listattuja ravintoloita löytyy Suomesta.

Raclette takaa sulavat ja vaivattomat ruokahetket ympäri vuoden
Sulatettavan raclette-juuston ympärille rakentuva ateria tekee vaikutuksen. Helpoimmillaan tämä vaatii ainoastaan itse juuston ja paistinpannun. Lukemattomien eri ruoka-ainesten kanssa sopiva raclette sopii niin talvisiin illanistujaisiin kuin kesän grillijuhliin.

Gastro Helsinki: Ruokatrendit ja terveellisyys näkyvät arkisessa kouluruoassa
Kouluruoka on arkipäivisin monen koululaisen pääateria. Suomalainen kouluruoka on ammattilaisten tekemää ja perustuu kotimaisiin raaka-aineisiin. Tyhjäksi syöty lautanen on myös ilmastoteko. Gastro Helsinki 2020 -messuilla Valtakunnallinen kouluruokakilpailu järjestetään jo viidennen kerran.

Kauppahalli24 helpottaa arjen ruokarumbaa
Netistä kotiin tilattavat ruokakassit kasvattavat suosiotaan. Kauppahalli24 tarjoaa verkkokauppansa ohella valmiita ruokaohjeita arkea sulavoittamaan ja piristämään. Kestävästi ja vastuullisesti.

Nyt nousi vegaaninen ruoka uudelle tasolle – testasimme Lidlin Next Level -tuotteet
Haluaisitko vähentää punaisen lihan kulutusta ja lisätä kasviperäisten ainesosien määrää ruokavaliossasi? Tämä onnistuu Lidlin kätevillä uutuuksilla, Next Level -tuotteilla!

Toptaste tuottaa ensimmäistä kertaa European Street Food Awardsin Suomen karsinnat
Toptaste on ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä European Street Food Awardsien Suomen karsintoja. Tapahtumapaikka on edelleen ainoastaan järjestäjien tiedossa ja suuri julkistus on suunniteltu maaliskuun alkuun. Paikka on järjestäjien kuvauksen mukaan ”upea, yllättävä ja tunnelmallinen”.

Gastro-messut valitsi tapahtuman kiinnostavimmat uutuustuotteet ja -palvelut
Gastro Helsinki 2020 -messujen kiinnostavimmiksi tuotteiksi on valittu viisi uutuutta. Ne helpottavat keittiötyöskentelyä ja ravintoloiden vastuullisuustoimia sekä auttavat ymmärtämään raaka-aineiden ja annosten ympäristönäkökulmia.

Kaikkien aikojen Gastro-messut maaliskuussa Helsingissä
Suomen merkittävimmän ruoka- ja ravintola-alojen ammattitapahtuman, Gastro Helsinki 2020:n, teemana on tänä vuonna Vastuu innoittaa. Järjestäjät odottavat tapahtumasta kaikkien aikojen Gastro-messuja. Ammattilaiset voivat osallistua messuille maksutta.

Turun Kauppahallin Viini- ja ruokajuhlia vietettiin eilen viidennettä kertaa
Jo perinteeksi muodostuneita juhlia vietettiin eilen 2.2.2020 Turun kauppahallissa hyvällä maulla.

Talvipäivän lämmittäjä: Shakshukaa Sarpaneva-padassa
Shakshuka on Lähi-idässä suosittu lacto-ovo-vegetaristeille sopiva pataruoka. Kyseessä on tomaatti-paprika-chilinen kananmunavuoka, jossa kananmunat lisätään seokseen raakana, ja ne jähmettyvät padassa kovaksi.

Toptasten testissä: Fazer Alku Kauraöljyt
Saimme toimituksen testaukseen Fazerin uusia kauraöljyjä ja kokeilimme niitä kolmella eri tapaa, kolmessa eri kotikeittiössä. Lue tästä mitä loihdimme kauraöljyistä!

Kuplajuoman konsultin viinivinkit
Martin Nordell loikkasi liikejohdon konsultoinnista intohimonsa, viinin maailmaan. Tulevien juhlapyhien illanviettoihin asiantuntijalla on yksi selkeä tärppi. Kannattaa juoda sellaista viiniä, josta itse tykkää.

Jouluruoan tuunausvinkit
Jäikö jouluruokia yli? Katso tästä parhaat tuunausvinkit laatikoille, kaloille, kinkulle ja muille jouluruoille.

Riisipuuroa kauramaidosta Toptasten tapaan
Riisipuuro kuuluu jouluun. Herkuttele tänä jouluna täyteläisellä riisipuurolla, joka haudutetaan näppärästi vesihaudekattilassa. Vältät puuron pohjaan palamisen ja lieden vahtivuoron, kun nappaat tämän ihanan reseptin talteen.

Punaviini kruunaa joulun herkkupöydän
Nappaa tästä vinkit juustolautasen kokoamiseen ja punaviinin valintaan. Mikäli kaipaat punaviiniin pientä twistiä, kokeile jouluista sangriaohjettamme!

Luomuherkkuja kotimaiselta gourmet-tilalta
Itä-Hämeessä sijaitseva Hartolan kunta kutsuu itseään leikkimielisesti Suomen ainoaksi kuningaskunnaksi. Oli tästä mitä mieltä hyvänsä, ovat hartolalaisen Vavesaaren tilan luomuherkut saavuttaneet lähes kuninkaallisen maineen. Eivätkä suotta.

Ilta kukkojen kanssa
Haluasitko järjestää maukasta puuhaa joulunajan lomapäiville? Testiryhmämme kokeili Laitilan Makutesti -konseptia ja kertoo nyt, miten olutmaistelu suoritetaan!

Joulun viettoon laadukkaasti Lidlistä
Lidlin Deluxe-sarjan laadukkaat premium-tuotteet ovat jälleen täällä – tuttuun tapaan edullisesti. Deluxe-sarjan tuotteet ilmestyvät kauppoihin ainoastaan juhlasesonkeina, ja valikoima vaihtelee juhlapyhien mukaan. Tämän joulun Deluxe-tuotteista kannattaa poimia ostoskoriin ainakin herkullisia juustoja, mausteisia glögejä ja tuoreita kalatuotteita. Deluxe-sarjassa korkea laatu kohtaa huokean hinnan ja osa tuotteista onkin alkuperämerkinnällä suojattuja.

Turun kauppahalli tarjoaa todellista lähiruokaa
Joulun tunnelma alkaa tiivistyä Turun kauppahallissa. Perinteisen hallitoiminnan lisäksi tiloissa toimivat ainutlaatuiset lihan- ja kalankäsittelylaitokset. Tämä kaikki Suomen parasta leipomoa, herkkuja, useita ravintoloita unohtamatta.

Kiireetön ruokahetki tempaa kaikki mukaansa
Lähi-idän herkkuja käsityönä valmistavalle Baba Foodsille ruokailuhetket ovat ruokaa suurempi asia. Juhlapyhien lähestyessä yhdessä olemisen ja välittämisen viesti vain korostuu.

Uutuus Fazer Alku Kauraöljy sopii ruoan valmistukseen ja viimeistelyyn
Fazer Alku Kauraöljy on täysin uudenlainen, suomalaisesta kaurasta valmistettu kauratuote. Tyylikkääseen 250 ml:n lasipulloon pakattuun öljyyn on uutettu kauran parhaat osat. Monikäyttöinen kauraöljy sopii erityisesti annosten viimeistelyyn, mutta myös ruoanvalmistukseen.

Stasher on ekologinen ja käytännöllinen joululahjaidea
Haluaisitko ostaa tänä jouluna hyödyllisen, monikäyttöisen ja ekologisen lahjan?

Pehmeä brie on monikäyttöinen herkkujuusto
Tilanne on monelle suomalaiselle arjesta tuttu. On perjantai ja alkuilta. Kaupan kautta kotiin tullessa ostoskassit nostetaan pöydälle. Erityisesti maitotuotteet viedään nopeasti jääkaappiin. Varsinkin brie-juuston kohdalla hätäily kylmäketjun kanssa on kuitenkin turhaa. Kypsytetty ja pehmeä brie ei nimittäin huoneenlämmöstä helpolla säikähdä.

Väriä ja inspiraatiota aitoihin ruokahetkiin
Baba Foods valmistaa Lähi-idän ruokatuotteitaan käsityönä Helsingin Konalassa. Juhlapyhien lähestyessä Baban yhdessäolemisen, aitouden ja luovuuden filosofia nousee pöydälle entistä kirkkaammin myös uuden tuotteen muodossa.

Joulun henki tiivistyy Hakaniemessä
Hakaniemen kauppahalli on Helsingin ainoa laatuaan. Kaupunkilaisille ja kauppiaille rakkaan hallin yli satavuotias, ruoka-aineksille ja käsitöille perustuva tarina jatkaa vahvana myös väliaikaistiloissa. Ytimessä on kauppiaiden ja asiakkaiden poikkeuksellisen tiivis suhde, joka vain korostuu joulupyhinä.

Menestysjuomien yksinkertainen salaisuus
Viime vuonna voimaan tullut alkoholilain muutos toi kauppojen hyllyille aidot ginipohjaiset lonkerot ja ”limuviinat”. Klassisen greipin rinnalle on kehitetty kymmenittäin mitä mielenkiintoisempia makuyhdistelmiä.

Aitoa artesaanijuustoa – aidoille ihmisille
Jukolan Juuston kokeneille juustomestareille kelpaa vain paras. Tinkimättömän juustotaiteen tuloksensa syntyy Suomen ainoa artesaanicheddar, joka hemmottelee arjessa, juhlassa ja lahjana. Maustamattomasta juustopalasta ginijuustoon ja mittatilaustyönä ravintoloille loihdittuihin erikoisherkkuihin.

Rento lapsiperheen arki itseä syyllistämättä
Kokki ja ruokavaikuttaja Hanna Gullichsenin ja ruokatoimittaja Elina Ylitervon perustamassa Kylmä nakki -yhteisössä jaetaan vinkkejä helppoon kokkailuun ja ruokailuun perhearjessa. Innovatiivisen someyhteisön viesti on se, etteivät vanhemmat odottaisi itseltään tai päivittäisiltä aterioilta täydellisyyttä.

Uusi muoviton monitoimipussi mullistaa säilytyksen ja ruoanvalmistuksen
Ruoka on liian hyvää muovitettavaksi. Siksi Stasher kehitti pussit puhtaasta platinasilikonista, joka on turvallinen ja ekologinen valinta sekä kuluttajalle että planeetalle.

Baba Foods tarjoilee Lähi-idän makuja rennosti ja kestävästi
Baba Foodsin käsityönä Konalassa valmistamat Lähi-idän ruokatuotteet nauttivat suurta suosiota. Nyt pioneeribrändi on uusinut ilmettään ja pakkauksiaan. Rasioiden sisältö ja tekemisen meininki silti pysyy – ruokailun tulisi olla hauskaa yhdessäoloa.

Satsaus palvelualoihin on sijoitus tulevaisuuden Suomeen
Lähes kaksi miljoonaa suomalaista on töissä palvelualoilla. Samalla kun perinteisestä teollisuudesta katoaa tuhansia työpaikkoja vuodessa, palvelualat työllistävät hävikkiä enemmän. Sijoitus palveluihin on investointi tulevaisuuden työllisyyteen ja hyvinvointiin. Suomeen on luotava palvelustrategia.

Chef Wotkin’s riistakin on takuuvarmasti tuoretta
Lihatukku Veijo Votkinin tehtaanmyymälään saapuu suoraan Baltian metsistä riistaa, joka on Chef Wotkin's -tyyliin takuuvarmasti tuoretta.

Helsingin kauppahallit – 130 vuotta kauppaa, tapahtumia ja kohtaamisia
Helsingin Vanha kauppahalli avasi ovensa 130 vuotta sitten. Nyt on hyvä hetki tutustua koko Helsingin hallikolmikkoon ja kysäistä, mitä syksy tuo näille tullessaan.

WeFood-kauppa täyttää vuoden – hävikkiä vähennetty lähes 100 000 kiloa
Suomessa hävikkiin hukataan joka vuosi noin 400–500 miljoonaa kiloa ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista. WeFood-hävikkiruokamyymälän avulla ruokahävikkiä on kuitenkin onnistuttu vähentämään.

Viisi Tähteä ja Toptaste julkaisevat ensi maaliskuussa historian ensimmäisen 100 parasta ravintolaa Suomessa -kirjan
Viiden Tähden 50 Parasta Ravintolaa -äänestys järjestetään ensi vuonna jo 12. kerran. Koska kiinnostus ravintoloita kohtaan kasvaa, ideana on julkistaa 50 + 50 ravintolaa. Yhteistyössä Toptasten kanssa listauksesta syntyy nettijulkaisun ohella myös vuosikirja, jonka painosmäärä on 15 000 kappaletta. Top 100 -kirja on jaossa listan ravintoloiden, kumppanihotellien ja erinäisten matkailuinfopisteiden kautta.

Pasilan Konepajalle nousee ruokakulttuurin kokeileva tehdas
Vallilassa sijaitseva entinen VR:n Konepaja tarjoaa tulevaisuudessa vierailleen jotain täysin uutta. Kolme hallia alueelta ostaneen The Train Factoryn vetäjä Bruce Oreck luo alueelle yhteisöllistä liiketilaa ja olohuonetta. Syksyllä käynnistyvä katuruokatapahtuma tarjoilee luovien yrittäjien herkkuja kaupunkilaisille.

Lisää kahvikulttuuria Helsinkiin
Kahvinjuonti on jo pitkän aikaa ollut tärkeässä osassa suomalaista kulttuuria. Monesti ajatellaan, että muualla maailman metropoleissa kulttuuri kehittyy paljon nopeammin, mutta viime vuosina Suomeenkin on rantautunut kolmannen aallon erikoiskahvikulttuuri.

Ulkona syöminen jo luonteva osa suomalaisten arkea – suurin osa ravintolaruokailijoista käytännöllisiä vatsantäyttäjiä
Hemmottelun tai merkkipäivän juhlimisen sijaan suomalaiset suuntaavat ravintoloihin nyt ensisijaisesti arjen piristämiseksi – lisäksi enemmän kuin joka toinen tekee ravintolakäyntejä spontaanisti.

Vaihtelua uuniloheen – kokeile uunisilakkaa!
Uunilohi on yksi suomalaisten suosikkiarkiruokia, eikä ihme: mehevä, herkullinen ateria kypsyy uunissa nopeasti ilman lieden äärellä hääräämistä. Uunissa voi kuitenkin valmistaa myös muita kalaherkkuja.

Kantarelli valittiin Marttojen äänestyksessä Suomen kansallissieneksi
Marttojen perinteisen sienipäivän ja -viikon kunniaksi Martat käynnistävät elokuussa äänestyksen, jolla etsittiin Suomelle kansallissientä. Yleisöäänestyksessä pystyi äänestämään 11.9. asti. Äänestykseen osallistui noin 2 500 äänestäjää. Voittajaksi valikoitui kantarelli 40 % ääniosuudella. Äänestyksen tulokset julkaistiin tänään Helsingin Senaatintorilla pidetyssä Marttatori-tapahtumassa, joka kruunasi Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden.

Tiedätkö, mitä eroa on lohella ja kirjolohella?
Lohiruoat kuuluvat monen suosikkiruokiin. Reseptejä löytyy jokaiseen makuun: uunilohta, pariloitua lohta, lohimedaljonkeja, lohikeittoa, savustettua, graavattua ja niin edelleen. Ruokaohjeissa puhutaan usein ihan vaan lohesta, mutta kaupassa vastaan tuleekin merilohta ja kirjolohta. Kumpaa pitäisi valita, ja mitä eroa niillä oikeastaan on?

Hävikkiviikon vinkit – Näin vähennät ruokahävikkiä kotona
Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa, ja tästä määrästä noin 30 % kotitalouksissa. Esimerkiksi nelihenkiseltä perheeltä tuhlaantuu vuodessa keskimäärin 500 euroa roskiin heitettyyn ruokaan. Motivan asiantuntija ja kotitalousopettaja Elina Ovaskainen antaa vinkkejä hävikin vähentämiseen.

Menestyksekäs Fazer Culinary Team Finland kilpailee jälleen olympiakullasta
Vuonna 2016 olympiakultaa ja 2018 MM-hopeaa voittanut Fazerin kokkijoukkue tähtää jälleen menestykseen arvokisoissa: helmikuussa 2020 Stuttgartissa maailman parhaat keittiömestarit ottavat mittaa toisistaan. Tehtävänä on valmistaa lounas 120 hengelle teemalla ”Roots”.

Saariston sadonkorjuujuhla paketoi paikalliset tuotteet näkyvästi esille
12. kertaa saaristossa järjestettävä Sadonkorjuujuhla levittäytyy tänä vuonna myös Naantaliin. Saariston sadonkorjuujuhla pitää sisällään kaikkiaan neljä eri tapahtumakokonaisuutta.

Suomalaiset syövät kauransa nyt leipänä!
Suomalainen syö mieluiten terveellisen kauran kauraleipänä. Tämä käy ilmi Leipätiedotus ry:n teettämästä kuluttajakyselystä. Kyselyn mukaan jopa useampi kuin kolme neljästä suomalaisesta pitää kauraleipää houkuttelevimpana kauratuotteena. Lähes 40 % kuluttajista on lisännyt kauraleivän syöntiä viimeisen vuoden aikana. Leipäviikkoa vietetään tänä vuonna 9.–15. syyskuuta #syönkauraa -teemalla.

Juurikkainen juhlavuosi parhaimmillaan
Tämä vuosi on nimetty Suomessa juurikkaiden vuodeksi. Juurikkaat ovat Vuoden vihannes 2019. Valinnan on tehnyt puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt ja asiantuntijat.

Juhli kanssamme historian ensimmäistä suomalaisen ruoan päivää!
Suomalaisen ruoan päivää juhlitaan ensimäistä kertaa keskiviikkona 4.9. Päivän ajatuksena on nostattaa suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä sekä vahvistaa kuluttajien tietoisuutta ruoan suomalaisesta alkuperästä. Tavoitteena on luoda uusi vuosittainen perinne, tunnettu ja merkityksellinen nimikkopäivä kotimaassa tuotetulle ja valmistetulle ruoalle. Suomalainen ruoka on päivänsä ansainnut: oman maamme ruoka on ainutlaatuinen ja maistuva yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta. Päivän juhlistaminen on erinomaisen helppoa valitsemalla ostoskoriin Hyvää Suomesta-merkillä varustettuja elintarvikkeita.

Turun Ruoka- ja Viinimessuilla herkutellaan lähiruualla ja maistellaan viinejä
Turun Ruoka- ja Viinimessut tarjoaa nautintoja kaikille aisteille 4.-6.10. Samaan aikaan Turun Kirjamessujen kanssa järjestettävä tapahtuma houkuttelee mm. lähiruuan ja viinien pariin. Messuilla esittäytyvät yritykset tarjoavat herkkuja ostettavaksi ja maisteltavaksi.

Kaikkiruokainen saa parhaiten rautaa – monen naisen kannattaisi silti tarkkailla raudan saantiaan
Värikäs, monipuolinen ja riittävä ruoka takaa energian ja ravintoaineiden saannin ja olo on virkeä. Kaikkiruokainen saa parhaiten myös rautaa. Liha on hyvä raudan lähde ja jo pienikin määrä punaista lihaa säännöllisesti syötynä varmistaa raudan kokonaissaantia. Jos väsymys kuitenkin painaa ja on uupunut, niin ainakin naisten kannattaisi selvittää raudan saantinsa.

Michelin Guide Nordic Countries 2020: Vuoden 2020 pohjoismaiset tähdet jaetaan Trondheimissa
Ensi vuonna Michelinin hotelli- ja ravintolaopas julkistetaan ensimmäistä kertaa Norjassa. Kun maailmankuulu opas jakaa vuoden 2020 pohjoismaiset tähtensä, isäntäkaupunkina toimii Trondheim.

Marttojen valtakunnallinen sienipäivä käynnistää sieniviikon – Tule mukaan valitsemaan Suomelle kansallissieni
Martat viettävät valtakunnallista sienipäivää vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi perinteinen sienipäivä laajenee kokonaiseksi sieniviikoksi, joka täyttyy erilaisista sieniaiheisista tapahtumista. Vuonna 2019 valtakunnallinen sienipäivä on 31.8. ja sieniviikko 31.8.–7.9.2019.

Kourallinen lisää kasviksia
Syksyn saapuessa on helppoa lisätä kourallinen kotimaisia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä ruokavalioon. Valikoimat ovat laajimmat, maut parhaimmillaan ja myös hinnat kohdillaan. Nyt monia kasviksia kannattaa säilöä myös talvea ajatellen.

Luomutilat kutsuvat kylään Suomen luonnon päivänä
Lähes neljäkymmentä luomutilaa Uudeltamaalta Lappiin avaa ovensa vierailijoille Suomen luonnon päivänä 31.8.2019. Koko perheen tapahtumassa selviää, mistä suomalainen luomuruoka, maito, liha ja vihannekset tulevat. Neljä tiloista tarjoaa myös mahdollisuuden viettää yön ulkona luomutilan pihapiirissä.

Uudistuneen Sokos Herkun avajaisia juhlitaan ke 28.8
Sokos Herkkua on kesän aikana kehitetty entistä paremmin omistajien toiveita palvelevaksi ruoka- ja herkkukaupaksi. Remontti on edennyt suunnitelmien mukaan ja uudistuneen myymälän avajaisia päästään juhlimaan keskiviikkona 28.8 klo 17.

Lähiruokaa syyspöytään – perinteiset Maan Maut Fiskarsin torilla 24.-25.8. klo 10-16!
Tarjolla kesän ja alkavan syksyn parhaat antimet maisteltaviksi ja kotiin vietäviksi.

Hampurilainen maistuu myös kalaisana versiona
Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka ei pidä hampurilaisista? Tuskinpa. Niin eri ravintoloista saatavissa kuin kotona tehtävissäkin hampurilaisissa on valinnanvaraa niin laajasti, että jokaisella on varmasti oma lempparihamppari.

Papua pöytään – suomalaiset löytäneet myös perinteisemmät kasviproteiinit
Erilaiset uudet kasviproteiinivalmisteet kasvattavat suosiotaan, mutta suomalaisten ruokapöytään päätyy yhä enemmän myös perinteisempiä kasviperäisiä proteiinin lähteitä. Myös kaurajuoma vakiinnuttaa asemaansa suomalaisten laseissa samalla, kun kiinnostus lehmien hyvinvointia kohtaan lisääntyy.

56-vuotiasta herkkua syödään vuosittain 10 miljoonaa kappaletta
HK Sininen Lenkki® on päässyt jo reilusti keski-ikään täyttäessään tänä vuonna 56 vuotta. Tätä kaikkien aikojen myydyintä HK-tuotetta on syöty Suomessa pelkästään 2000-luvulla yli 200 miljoonaa kappaletta.

Suomalaisolut palkittiin maailman parhaana belgialaistyylisenä oluena
10-vuotisjuhlavuottansa viettävä loviisalainen Malmgårdin Panimo sai jälleen kansainvälistä tunnustusta, kun Malmgård Belge valittiin maailman parhaaksi vahvaksi belgialaistyyliseksi olueksi arvostetussa World Beer Awards -kilpailussa. Voitto kruunaa panimon juhlavuoden ja jatkaa Malmgårdin oluiden voittoputkea.

Kansainvälisesti palkitulle Laplandia Vodkalle omat alkoholijäätelöt
Suomen kansainvälisesti palkituin vodkamerkki Laplandia Vodka lanseeraa ensimmäisenä alkoholibrändinä koko maailmassa omat jäätelöt.

Paprikat vuoden 2020 vihanneksia
Värikkäät paprikat ovat vuoden 2020 vihanneksia.

Ravintola Nokan Pientilatori Kanavarannassa jo yhdeksännen kerran
Jo yhdeksännen kerran järjestettävän Pientilatorin odotetaan houkuttelevan Katajanokan Kanavarantaan jälleen pitkälti toista tuhatta hyvän ruoan ystävää, joille tuottajien suoramyyntipisteet ovat avoinna ja Nokan hiiligrilli kuumana kello 11.00-17.00.

Nyt lanseerataan historian ensimmäinen suomalaisen ruoan päivä
Ruokatieto lanseeraa maailman ensimmäisen suomalaisen ruoan päivän, jota juhlistetaan 4.9.2019. Suomalainen ruoka on päivänsä ansainnut: oman maamme ruoka on ainutlaatuinen ja maistuva yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta. Tavoitteena on luoda uusi vuosittainen perinne, tunnettu ja merkityksellinen nimikkopäivä kotimaassa tuotetulle ja valmistetulle ruoalle. Sen avulla halutaan nostattaa suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä sekä vahvistaa kuluttajien tietoisuutta ruoan suomalaisesta alkuperästä.

Tee ilmastoteko – syö kotimaista kalaa
Torstaina julkistettu ilmastopaneeli IPCC:n raportti toi esiin monia parannusehdotuksia ilmastomuutoksen torjumiseksi. Tavalliselle kansalaiselle helppo tapa osallistua ilmastotalkoisiin on lisätä kotimaisen kalan osuutta ruokavaliossa.

Kasviksia on nyt monipuolisesti ja runsaasti
Sadonkorjuuviikkoja vietetään koko maassa viikoilla 33 ja 34 (12.8.–25.8.2019). Osallistu viikkoihin käyttämällä kotimaisia sadonkorjuun meheviä ja maukkaita kasviksia monipuolisesti ja runsaasti, eri tavoin valmistettuina.

Eikö kalaruoka maistu? Näillä resepteillä lautaset tyhjenevät
Kesälomat ovat ohi ja arkeen paluu on edessä. Arjen sujuvoittamiseksi moni haluaa arkena kokata ruokaa, joka taatusti maistuu, ja jonka valmistukseen ei kulu koko iltaa. Kala on yksi arkiruokailun pelastaja, sillä se kypsyy nopeasti, ja eri kalalajien ja reseptien joukosta löytyy jokaiselle sopiva herkkuruoka.

Kesän hittituotteet
Kesän hittituotteista löytyy yllättäviä tuoteryhmiä kuten linssisipsit ja pakastemarjat. Helppokäyttöisyys korostuu kesällä ja asiakkaat ovatkin olleet aiempaa selvästi kiinnostuneempia esimerkiksi valmiiksi kuorituista ja pilkotuista naposteluun sopivista hedelmistä. Myös miedot viinit ja alkoholittomat oluet ovat yhä useamman asiakkaan kesäostoskorissa.

Nimitysuutinen: Digitaalisen markkinoinnin spesialisti
KTM Jenni Ylisirniö on nimitetty Toptaste Oy:n digitaalisen markkinoinnin spesialistiksi

Kaikille yhteinen ”Illallinen Suomen taivaan alla”
Valtakunnallinen Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtuma rantautuu nyt Anttolaan. Anttolan asukasyhdistys yhteistyössä Xamkin Hyvinvoiva asukas -hankkeen kanssa kutsuu kaikki ruokailemaan yhteisen ruokapöydän ääreen Anttolan satamaan torstaina 8. elokuuta klo 19.

Kalakeitto maistuu kesälläkin
Keitot ovat kesäistä ruokaa – ei liene sattumaa, että yksi suven suosikkiruoista on kesäkeitto! Kalaisat keitot sopivat kesäpäivään mainiosti.

Toptasten olutraati nauttii
Toptasten iloinen olutraati pääsi maistelemaan viittä eri olutta.

Lisää näkyvyyttä ravintola-alalle – Viisi Tähteä ja Toptaste yhdistävät voimansa markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa
Ravintoloiden sekä juoma- ja ruokakulttuurin vankkumaton äänenkannattaja Viisi Tähteä ja ravintola-alan kuluttajamediana tunnettu Toptaste yhdistävät voimansa tuotteidensa ja palveluidensa markkinoinnissa ja myynnissä sekä erilaisten sisältöjen tuottamisessa.

Panosta ruoan säilymiseen kesähelteillä
LG haluaa levittää tietoa ja tukea ruokahävikistä ja sen vähentämisestä antamalla tietoa raaka-aineiden kestävyydestä ja tehokkaasta jääkaappisäilytyksestä.

Lautasella hyvää suomesta
Kotimaiseen ruokaan liittyy paljon positiivisia asioita kuten työllisyys, ruokaturva, alan toimijoiden vahva ammattitaito sekä monipuolinen, maittava ja terveellinen ruokatarjonta.

Balti Jaama Turg on Tallinnan Street food mekka
Telliskiven alueella sijaitseva Balti Jaama Turg tarjoaa Viron monipuolisimman kattauksen Street foodia, panimon ja pari virolaisten huippukokkien pikkuravintolaa?

Kirjolohi kruunaa juhannusaterian
Jo sanan "juhannus" sanominen saa suomalaiselle hymyn kasvoille. Kun perään lisätään "ateria", nousee myös vesi kielelle; juhannukseen, kuten muihinkin juhliin, kuuluu olennaisesti myös juhla-ateria.

Lihan kypsyyden arviointi on vaikeaa kesägrillaajalle
Lihan kypsyyden arvioiminen tuottaa grillaajille eniten päänvaivaa. Erityisesti broilerin grillaamisessa kypsyyden arviointi tuntuu vaikealta.

Vaasan toi hampurilaiskulttuurin kotikeittiöihin
Yhteistyö poiki viikonloppuna järjestettävän Burger Lovers Festivalin.

Kotimaista varhaisperunaa on jo tarjolla
Varhaisperunakausi alkoi tänä vuonna erityisen varhain. Jo ennen toukokuun loppua kotimaista varhaisperunaa oli tarjolla, ja perunamäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa kesäkuussa.

Raikkaita ja värikkäitä keittokirjoja
Kaipaatko uusia ideoita juhlatarjoiluun tai kesäiseen kokkaukseen? Inspiroidu näistä kesäisen raikkaista keittokirjauutuuksista!

Hungry for Finland – Ruokamatkailukilpailun finalistit valittu
Ruokamatkailukilpailuun osallistui tänä vuonna peräti 42 osallistujaa. Kilpailun voittajat julkistetaan syyskuussa 2019. Ruokamatkailukilpailun viimeiselle arviointikierrokselle karsiutui 9 finalistia, joista raati valitsee palkittavat.

Lähi-idän twistiä grillikauden herkkuihin
Baban hummukset ja tahnat ovat mainio lisuke grilliruuille. Entäpä jos antaisit tänä kesänä grillimakkaralle potkua Chili Hummuksella tai raikkautta yrttisen kepeällä Green Hummuksella?

Maailman merien päivän kunniaksi meriystävällistä ruokaa
Silakan syönti on ekoteko. Maailman merien päivän kunniaksi kannattaakin kokata silakkaa ja kantaa siten kortensa kekoon Itämeren suojelemiseksi.

Lautasella hyvää suomesta
Kotimaiseen ruokaan liittyy paljon positiivisia asioita kuten työllisyys, ruokaturva, alan toimijoiden vahva ammattitaito sekä monipuolinen, maittava ja terveellinen ruokatarjonta.

Maailman suurin vegaanifestivaali Tel Avivissa 6.–7. kesäkuuta
Tel Avivin Saronassa järjestetään 6.–7. kesäkuuta maailman suurin vegaanifestivaali Vegan Fest.Paikalla on yli 100 ruoka- ja vegaanitiskiä, jotka ruokkivat maksuttomaan tapahtumaan odotetut 50 000 kävijää.

Huippuravintolatasoista catering-palvelua
Haikala Cateringin tiimi tuottaa catering-palvelua huippuravintoloitsijan intohimolla ja laadulla.

Bocuse d’Or -edustajan paikasta kilpailee 4 huippunimeä
Suomen Bocuse d’Or -edustajan paikasta kaudelle 2020-2021 kilpailee neljä suomalaisen keittiömaailman kovaa nimeä. 26.10.

Kiuasmakkaraa suomalaisen saunan päivän kunniaksi
Tulevana lauantaina 8.6. vietetään suomalaisen saunan päivää. Päivää kannattaa juhlistaa liputuksen ohella herkullisella kiukaan lämmössä kypsyneellä makkaralla.

Quandoo yhdistää ruokailijat parhaisiin ravintoloihin
Tuottaako kivan ravintolan löytäminen harmaita hiuksia? Ei hätää, Quandoo auttaa sinua löytämään toiveittesi mukaisen ravintolan missä ja milloin tahansa.

Lahjavinkit valmistuneelle
Vastavalmistuneen lahja hakusessa? Kokosimme kirjavinkit gastronomiasta ja kokkailusta innostuneelle nuorelle.

Taipuvatko pihanperän luontokasvit kesäjäätelön makuaineiksi?
Suomen Jäätelön uusia sesonkimakuja testataan lauantaina 25.5. klo 12-15 Marimekon Mikonkadun myymälässä Helsingissä.

Kaurajuoman käyttö kasvaa – Kaurajuoma maistuu erityisesti smoothiessa ja kahvin kanssa
Kaurajuoman käyttö on selkeässä kasvussa. Eniten kaurajuomaa käytetään smoothiessa ja kahvin kanssa.

Micke Björklund – verrattoman vastuullinen huippukokki Ahvenanmaalta
Michael Björklund on kokki, joka on tehnyt tunnetuksi ahvenanmaalaista ruokaa, raaka-aineita ja tuottajia. Moni tuntee hänet Mickenä, lupsakkana kokkina ja ravintoloitsijana. Itse hän määrittelee itsensä hulluksi pohjoismaisen ruuan lähettilääksi, joka jaksaa paasata roskakalan puolesta.

Baba Foodsin pakkaukset sai uuden ilmeen!
Eilen saimme ilon ja kunnian käydä Baba Foodsin kevätlounaalla herkuttelemassa Baba Foodsin tarinan kuuntelemisen lomassa.

Radisson Blu Marina Palace Hotelin Juhlatilalle Paistinkääntäjien kilpi
Radisson Blu Marina Palace Hotelin Juhlakerrokselle on myönnetty Suomen Paistinkääntäjät ry:n Chaine des Rôtisseurs -kilpi.

Matkailu- ja ravintola-ala odottaa maltillista kesämyynnin kasvua
MaRan jäsenkyselyn mukaan alan yritykset odottavat vuoden 2019 kesämyynnin kasvavan viime vuoteen verrattuna. Alkoholin korkea verotus heikentää toimialan kilpailukykyä niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten asiakkaidenkin keskuudessa.

Pikkusuolaista kalasta – loihdi herkut kesän juhliin
Kesällä viikonloput täyttyvät helposti erilaisista juhlista, eikä ihme: Suomen suvi on parasta aikaa kokoontua ulkona ystävien kesken!

Food & Art Festivaali Turussa
Tapahtuman legendaarinen Chef’s Menu kietoutuu mestari ja kisälli -teeman ympärille niin ruoassa kuin taidesisällöissä. Vieraille tarjoutuu kolmena iltana matka maailman huippukeittiöihin ja niiden vaikuttajiin.

Fazer Street Food rantautui ravintoloihin ja kotikeittiöihin
Street food eli katuruoka on tällä hetkellä Suomessa suositumpaa kuin koskaan aiemmin, eikä kiinnostuksen kasvulle näy loppua.

Grillauksen Suomen mestari jälleen haussa
Grillauksen suomenmestaria etsitään taas ympäri maata kesäkuussa kiertävässä, Lidl Kesäkiertue -ilmaistapahtumassaan. Kiertue huipentuu Helsingin finaaliin jossa selvitetään, kuka pokkaa kilpailun pääpalkinnon.

Inspiroidu lumoavista maitokahviresepteistä
Täydellinen maitokahvi syntyy kahvin ja maidon saumattomasta liitosta. Maito täydentää kahvin aromeita ja korostaa sen luontaista makumaailmaa.

Kevään merkit– roséviinit: Viini-lehden valinta Vuoden viiniksi – JULIUS ROSE ORGANIC 2018
Herkullisen raikkaat viinit sopivat hyvin kesäiseen ruoka- ja seurustelupöytään.

Teurastamolla startataan kesäkausi!
Kesä startataan Teurastamolla monipuolisen ohjelman merkeissä ensi viikonloppuna 17.–19. toukokuuta, kun kansainvälinen grillitapahtuma ja suuri kirpputori ottavat pihan haltuun.

Näin grillikesä etenee
Toukokuun hittituotteita ovat esimerkiksi parsa, grillimakkarat, maissi, ananas ja erilaiset grillauskastikkeet.

Fazer Leipureiden herkulliset uutuudet nyt myymäläleipomoissa
Fazer Myymäläleipomoiden kesän uutuuksissa näkyvät hapanjuurileivonta sekä luonnon raaka-aineet. Hemmottelua löytyy nyt kaikille aisteille villiyrteistä sekä aidoista marjoista ja hedelmistä.

Ruokatoimittajat: kasvisruokatrendistä nähty vasta alku
Suomen suurin elintarvikealan lehdistöpäivä Food for Media järjestettiin huhtikuun lopulla jo 10. kertaa. Tapahtuma keräsi yhteen yli 100 toimittajaa, vaikuttajaa ja ravitsemusammattilaista tutustumaan kesäkauden kiinnostavimpiin ruokauutuuksiin.

Onko tynnyrigrilli kesän hitti? – Lue huippukokki Akseli Herlevin grillausvinkit
Grillien klassikkomerkki Weber on edelleen suomalaiskuluttajien ykkössuosikki, mutta tuttujen mallien rinnalle kesän hittituotteeksi on noussut tynnyrigrilli. Huippukokki Akseli Herlevillä on vahva veikkaus tulevan kesän hittituotteesta.

Tee helppo ympäristöteko: valitse leivän päälle margariini
Kasvipohjaisen levitteen valitseminen on ympäristöteko, sillä sen ympäristöjälki on merkittävästi voipohjaisia levitteitä pienempi.

Uusi kansainvälinen kilpailu sparraa innovatiivisia luomutuotteita
Uusi kansainvälinen European Organic Food Innovation Award -pitchauskilpailu kannustaa elintarvikealan yrityksiä tuomaan markkinoille innovatiivisia luomutuotteita tai palveluja.

Silmusalaatti kilpailee pohjoismaisesta ruokapalkinnosta
Silmusalaattia tuottava luomuviljelijä ja yrittäjä Samuli Laurikaisen johdolla on valittu Suomen finalistiksi EMBLA Nordic Food Awards -kilpailun Nordic Food Entrepreneur 2019 -kategoriaan.

Suomu nousuun
Yli puolet suomalaisista kertoo raportinmukaan pyrkivänsä lisäämään kalan osuutta ruokavaliossaan.

Turun kesä nautitaan tapahtumien kera
Turussa kesäkaudella tapahtumien määrä moninkertaistuu ja Turussa on tarjolla kaupunkikulttuuria, festivaaleja sekä ruoka- ja urheilutapahtumia upeissa puitteissa.

Hampurilaismestarit kesäkuussa koolle Helsinkiin
Burger Lovers -festivaali kokoaa 14.-16. kesäkuuta Helsinkiin Suomen parhaita ja arvostetuimpia hampurilaisravintoloita ja burgereihin erikoistuneita keittiömestareita.

Editor´s Pick: Book the table, then buy the plane ticket
For some travelers, trips are built around reservations at restaurants with Michelin stars or a place on the annual 50 Best Restaurants list.

Lihan alkuperän voi ilmaista Hyvää Suomesta -merkillä tarjoilupaikoissa toukokuun alusta lähtien
Tieto on esitettävä kuluttajalle ennen ostopäätöstä esimerkiksi ruokalistassa tai taulussa.

3 Kaverin uusi Suklaatryffelijäätelö yleisön suosikki Jäätelö- ja Suklaakarnevaaleilla
Yli 8000 kävijää äänesti parhaan jäätelön ja suklaan kaikkien karnevaaleilla maisteltujen herkkujen joukosta.

Hävikkismoothiebaari ilahduttaa kesätapahtumissa
– Syömäkelpoisen hävikin minimointi on kuluttajien, elintarvikkeiden tuottajien ja kauppojen yhteinen haaste. Valiolla syömäkelpoista hävikkiä syntyy silloin, kun tuotelinjalla tehdään esimerkiksi tuotekehityksen viimeisen vaiheen koevalmistusta.

Maku onnistui kuvaamaan Querellen tunnelman
Toptaste Food Courtissa annoksensa syöneet naiset kehuvat ruokaa ja sitä, että Konepajan Train Factoryn tiloissa järjestetyillä festareilla on ruokatarjonnassa riittävästi variaatioita.

Vuoden jäätelöt ja suklaat valittiin yleisöennätyksen tehneellä karnevaalilla
Suomen herkullisin tapahtuma Jäätelö- ja suklaakarnevaali houkutteli yli 8000 kävijää Helsingin Kaapelitehtaalle viikonloppuna. Tapahtuma teki yleisöennätyksen ja karnevaalivieraita oli neljännes viime vuotta enemmän.

Vappuna syödään 25 miljoonaa nakkia
Vapun vietto on enimmäkseen länsimaisiin perinteisiin liittyvä juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana.

Joka kymmenes suomalainen maatila on luomutila
Viime vuosi oli luomutuotannon vahvan kasvun aikaa Suomessa, sillä luomuun siirtyi lähes 500 uutta maatilaa. Luomutilojen lukumäärä nousi yli 5 000:een; tiloista noin tuhat on kotieläintiloja.

Ruoalla suuri vaikutus kansanterveyteen
Suomessa ruoka on tunnetusti turvallista, mutta ravitsemukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Muun muassa hedelmien liian vähäinen saanti aiheuttaa Suomessa noin 35 000 haittapainotetun elinvuoden menetyksen vuosittain.

Vappuna herkutellaan sillillä – tunnetko nämä sillifaktat?
Silli kuuluu perinteisiin vappuherkkuihin. Vaikka silliä on Suomessa syöty läpi historian, saattaa maustesillin ystävä yllättyä näistä faktoista.

Pinaatti antaa suomalaista twistiä Baban Green Hummukselle
Baba valmistaa Lähi-idän ruokaa isä Avin 40 vuotta sitten repussa tuomia reseptejä vaalien. Uusi sukupolvi sovittaa reseptit suomalaisten makumaailmaan. Tästä hyvä esimerkki on Green Hummus – raikas tuoteuutuus, jota terästää miedon chili pepperonin lisäksi pinaatti.

Hävikistä hyvikiksi -opas ammattikeittiöille
Ravintoloissa ja muissa ammattikeittiöissä tuotetaan ja tarjoillaan päivittäin isoja määriä ruokaa, ja syömättä jäänyt ruoka menee pahimmassa tapauksessa roskiin

Uutuustapahtuma Suomenlinnan Suupalat kutsuu pääkaupunkiseutulaisia herkuttelemaan maailmanperintökohteeseen
Suomenlinna näyttää kulinaristisen puolensa uudessa ruokatapahtumassa, Suomenlinnan Suupaloissa 28. huhtikuuta.

Moccamaster on kestävä ja ekologinen valinta
Tiesitkö, että Moccamaster-kahvinkeittimet on valmistettu käsityönä kierrätettävistä materiaaleista? Moccamaster kestää aikaa ja päivittäistä käyttöä isältä pojalle. Se on myös huomattavan energiapihi kodin pienkone.

Pääsiäisen klassikossa – kananmunassa – on paljon potentiaalia
Kananmunassa on valtavasti potentiaalia. Mikään muu näin lähellä tuotettu raaka-aine ei sisällä niin valtavaa määrää vitamiineja kuin kananmuna.

Suosittu OlutSatama poiki viinitapahtuman
Jyväskyläläisen OlutSataman järjestäjät uskovat, että Suomessa on kysyntää myös tunnelmalliselle viinitapahtumalle.

Pääsiäisviikonloppuna luontoretkelle? Pakkaa mukaan kalaisat eväät
Pääsiäinen tuo mukanaan pitkän viikonlopun. Sääennusteet näyttävät lupaavilta eri puolilla Suomea, ja moni varmasti suunnittelee ajanvietteeksi perheen yhteistä retkeä.

Kokeilunhaluisen kondiittorin maistelumenu Pinellassa
Kondiittori Pinja Paakkonen tuo maailmalla trendikkään maistelumenuidean Turkuun - toukokuussa Pinellassa herkutellaan kolmen ruokalajin jälkkärimenulla.

Grillimakkarasta on tullut pääsiäisen perinneherkku
Pääsiäisenä kaivetaan grillit esille, riippumatta siitä mihin aikaan kevättä pääsiäinen sijoittuu. Nyt pääsiäinen on huhtikuun lopulla ja sääennusteet lupaavat kaunista ja lämmintä säätä, mikä saa meidät entisestään innostumaan ruuanlaitosta ulkona.

Broileri maistuu suomalaisille: kolmannes kaikesta syödystä lihasta on broileria
Broileri maistuu suomalaisille. Vuonna 2018 broileria kulutettiin yhteensä noin 130 miljoonaa kiloa, kolmannes lihan kokonaiskulutuksesta.

Vuoden musta tee, suodatinkahvi ja espresso valittiin kahvifestivaaleilla viikonloppuna
Viidettä kertaa järjestetyillä Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla valittiin ensimmäistä kertaa vuoden musta tee sekä kolmatta kertaa vuoden suodatinkahvi ja espresso.

Parsaviikot käynnistyivät pääkaupunkiseudun ravintoloissa
Ravintoloiden odotetut parsaviikot käynnistävät herkullisen juhlavan ruokakevään. Tyylikkään parsan kanssa nautitaan nyt hollandaise-kastikkeen ohella muun muassa kampasimpukkaa ja jokirapua.

4 palaa leipää päivässä ja pulla joka kolmas päivä
Leipätiedotus ry:n ylläpitämän leipomotuotteiden myyntitilastoinnin ja Tullin tuontitilaston mukaan suomalaiset söivät vuonna 2018 ruokaleipää keskimäärin reilut 41 kg/hlö.

Lisukkeena suomalainen luonto
Myös Etelä-Suomessa on mahdollista nauttia taidolla luonnossa valmistettua ruokaa.

Suomalaisen Bad Santan alkoholijäätelö Saksan markkinoille
Toimintansa ensimmäisen vuoden aikana Bad Santa Oy:n alkoholijäätelö valloitti suomalaisten ja virolaisten makuhermot, ja nyt jäätelön myynti alkaa myös Saksassa.

Vihannekset sopivat myös makeaan leivontaan
Nerokas keittokirja osoittaa, miten erinomaisesti kasvikset sopivat myös makeaan leivontaan. Ne tarjoavat hienostuneita makuja ja värejä ja ovat täynnä hyviä ravinteita.

Tulossa syksyllä: Kestävän gastronomian huippuseminaari ti 24.9.2019
SporttiGastronomian asiantuntijat tutkivat: Herkullista ja ilmastoystävällistä lähiruokaa aktiivisille ihmisille

Vaasan tutki: Kuluttajat heittävät aiempaa vähemmän leipää roskiin
Vaasanin tuoreen tutkimuksen mukaan kotitalouksissa syntyvä leipähävikki on vähentynyt viimeisen vuoden aikana*. Muutos käyttäytymisessä on tärkeä, sillä leipä on yksi yleisimpiä roskiin päätyviä ruokia.

”En ole täysin pettynyt” – kuuluisa ruokakriitikko arvioi Food Market Herkun
Jay Rayner on toiminut englantilaisten The Observer ja The Guardian -lehtien ruokakriitikkona yli 20 vuoden ajan. Hänet tunnetaan myös muun muassa erilaisten TV-kokkiohjelmien armottomana tuomarina.

Klassiset juomavalinnat pääsiäispöytään
Pääsiäinen on perinteinen kevään ruokajuhla. Pitkät juhlapyhät ovat oivallista aikaa valmistaa upea menu alusta lähtien itse laadukkaista raaka-aineista.

Vaalikahvit ovat tärkeä perinne – näin saat niistä kaiken irti
Tulevana sunnuntaina moni suomalainen käy äänestämässä ja juo sen jälkeen vaalikahvit. Helsinki Coffee Festival keräsi yhteen vinkit siitä, miten tehdään ja nautitaan parempaa vaalikahvia.

Save the date: Välipalavallankumous ma 6.5. klo 8.30
Lejos käy taisteluun terveellisten ja monipuolisten välipalojen puolesta, sillä kunnon välipalalla on väliä! Tervetuloa ottamaan kanssamme välipalahetket haltuun.

Muikusta on moneksi – uusi esite ladattavissa ja tilattavissa
Pro Kala ry on aiemmin julkaissut "Reseptejä jokaiseen makuun" -sarjassa esitteet silakasta ja kirjolohesta. Kolmantena sarjaa täydentää muikku.

Opiskelijanuoren kehittelemä RootFood voitti Ruokaoivallus-kilpailun
Täysin uudenlainen kasvispohjainen välipalatuote RootFood nappasi voiton nuorille suunnatun Ruokaoivallus-kilpailun take away -välipalatuotesarjassa.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2019 on valittu
Vuoden Kokki 2019 on Mikko Kaukonen, Food Camp Finland, Helsinki ja Vuoden Tarjoilija 2019 on Heidi Martikainen, ravintola Farang, Helsinki.

Porkkanalla maustettu uutuuslonkero Vapuksi
Lähestyvän kevään ja Wapun kunniaksi fiskarsilainen Ägräs ja otaniemeläinen teekkareiden Wappulehti Äpy ovat lyöneet hynttyyt yhteen luodakseen jotain ennennäkemättömän keväistä ja raikasta.

Hillalonkero – Lapin taika pulloon
Tornion Panimon alaisuudessa toimiva Tornio Distillery tuo markkinoille aidosta hillasta ja käsityöläisginistä tehdyn premium-lonkeron.

Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinto Heikkilän Juustolalle
Vuoden lähiruokateko 2019 on myönnetty Heikkilän Juustolalle. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 2000 euron arvoisen palkinnon vastaanottivat Heikkilän Juustolan tilalliset Annika Heikkilä ja Pekka Moisio.

Laadukasta kahvia voi maistaa kuten viiniä – Nespresson kahveissa maistuvat lajike, alkuperämaa ja viljelytapa
Taidokkaasti tehty kahvi on kuin hyvä viini, josta voi erottaa eri aromeita ja ominaispiirteitä. Kahvin maistelu on viinitastingin tavoin sekä tiedettä että taidetta.

Maailman 11. parhaan ravintolan keittiömestari Jorge Vallejo Suomeen kolmeksi päiväksi
Jorge Vallejo, meksikolaisen Quintonil-ravintolan omistaja ja keittiömestari, tuo vuonna 2018 maailman 11. parhaaksi valitun ravintolansa maut ja tekniikat Helsinkiin 15.-17.4.

Digitaalinen ravintolakokemus – syömistä lukuun ottamatta kaikki onnistuu sovelluksella
Nordea, Yonoton, Olo Group ja Kassamagneetti tarjoavat ensimmäisenä Suomessa uuden sukupolven digitaalisen palvelun nopeuttamaan ravintolassa asiointia. Aikaa jää ruoasta nauttimiseen.

Neljän viljan Suomi
Kaikki neljä viljaa mahtuvat suomalaisten ruokalautasille. Vehnää, ruista, kauraa ja ohraa syödään monessa muodossa: suurimmaksi osaksi leipänä ja puurona.

Vuoden kuohuviini 2019 on valittu – voiton vei pehmeä Besserat de Bellefon Millésime 2008
Vuoden Viinit 2019 -kilpailun kuohuviinisarjan voittajaksi on valittu ranskalainen samppanja Besserat de Bellefon Cuvée des Moines Brut Millésime 2008.

Räväkkä juures: Ei mitään tylsää lanttua, vaan maailman makuja omista aineksista
Ilmastoystävällisen, lähellä tuotettuihin elintarvikkeisiin perustuvan ruokavalion ei tarvitse olla perinteinen eikä missään tapauksessa tylsä.

Oikean kypsyyden arvioiminen ei ole grillaajalle helppoa
Grillaustutkimuksessa kysyttiin, mikä grillaamisessa on hankalaa. Grillin sottaantuminen ja lihan kypsyyden arvioiminen tuottavat eniten päänvaivaa.

Suomen sijoitus onnellisuusvertailuissa ei ole sattumaa, toteaa uusi tutkimus
Tutkimuksissa on vihdoin tehty läpimurto, joka selittää miksi Suomi pärjää niin paljon naapurimaataan Ruotsia paremmin YK:n onnellisuusvertailuissa.

Uutuus keittokirjojen Top 3
Mia valitsi uutuus keittokirjoista tämän hetken suosikkinsa.

Kati Tervon Punainen pata tarjoaa ihania makumatkoja huumorissa haudutettuna
Munakello pärähtää. Syömään! Kati Tervon mehukkaissa kirjoituksissa höyry kohoaa kohti kattoa ja tuoksut herättävät ruokahalun.

Teurastamon Pääsiäismarkkinoilla herkutellaan, rapsutellaan eläimiä ja valmistaudutaan vaaleihin
Teurastamolla Kalasatamassa pidetään viidettä kertaa pääsiäismarkkinat lauantaina 13. huhtikuuta. Markkinat ovat täynnä juhlapöydän makuja, suklaata sekä designia kukista keittiötarvikkeisiin.

Vuoden suurin kynttiläillallinen on tulossa – tarjoa kestävä kala-ateria
Ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä Earth Hour on maailman suurin ympäristötapahtuma. Lauantai-illalla 30. maaliskuuta on tarkoitus sammuttaa valot tunniksi ikään kuin valomerkiksi ympäristön puolesta.

Lähiruokapalvelu tuo pientuottajien raaka-aineet vaivattomasti ravintoloiden ruokalistoille
Pääkaupunkiseudun ravintolat ovat yhä kiinnostuneempia tarjoamaan asiakkailleen lähellä tuotettua ruokaa. Käynnissä on kestävää gastronomiaa edistävä pilotointi, jossa Uudenmaan pienviljelijöiden tuotteita toimitetaan suoraan helsinkiläisravintoloihin.

Leivän roskiin heittäminen ärsyttää suomalaisia, kertoo tuore tutkimus
Suomessa kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin vuosittain noin 24 kiloa. Leipä on yksi useimmin pois heitetyistä ruuista. Yli 80 % suomalaisista kokee ärsytystä leivän roskiin heittämisestä, selviää Fazerin teettämästä Suuresta Leipätutkimuksesta.

Oman maan maut maistuvat
Suomalaiset ovat oppineet arvostamaan oman maan makuja – ja hyvä niin. Kotoisuus ja paikallisuus muodostavat turvallisen arjen peruspilarin tuttuine makuineen.

Lautasella 2019 antaa vinkkejä erityisruokavalioita noudattaville – mitä on hyvä tietää esimerkiksi ravintolassa tai matkalla?
Gluteenittomia, vege- ja vegaaniruokia sekä raakaravintotuotteita esittelevä Lautasella 2019 avaa ovensa Messukeskuksessa Helsingissä pe–la 5.–6.4.

16 kokkia ja 7 tarjoilijaa kilpailevat Suomen mestaruuksista Kevätmessuilla
Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija 2019 -kilpailut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessujen yhteydessä 4.–6.4.

Marjoista ja hedelmistä hyvä sato 2018 – avomaanvihannekset kärsivät kuivuudesta
Viime kasvukausi tuotti hyvän marja- ja hedelmäsadon, mutta avomaanvihannesten sato kärsi jonkin verran kuivuudesta. Avomaalta saatiin 25 miljoonaa kiloa marjoja ja hedelmiä sekä 163 miljoonaa kiloa vihanneksia.

Kalamausteuutuudet vastaavat kevään ruokatrendeihin – Helppoa ja herkullista ilman lisättyä suolaa
Meiran uudet Kalamausteet Sitrus-inkivääri ja Savuinen pippuri helpottavat kalaruokien maustamista niin arkena kuin juhlassa. Uutuusmausteet sopivat myös terveystietoisen kokkaajan keittiöön, sillä niissä ei ole lainkaan lisättyä suolaa.

Suomalaisen lihan kulutus on kestävää
Ruoka ravitsee, maistuu hyvältä ja on elämälle välttämätöntä. Ruoka myös puhuttaa ja nyt otsikoissa ovat erityisesti eläinperäisen ruuan ja varsinkin lihantuotannon ilmastovaikutukset.

Tähtäimessä olutta suomalaisesta humalasta
Suomalaiset humalakannat ovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusten mukaan kansainvälisesti varsin ainutlaatuisia. Osa niistä on mielenkiintoisia myös oluen panon kannalta.

Marjasatotieto verkkoon kaikkien ulottuville – tule mukaan havainnoimaan!
Mustikan, puolukan ja suomuuraimen satotietoja voi nyt seurata Luonnonvarakeskuksen (Luke) marjahavainnot.fi-palvelusta.

Uudet 0,275L premium-lasipullot
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy:n kuluttajatutkimuksen mukaan (3/2017) 28 % kuluttajista haluaa ostaa olutta mieluiten lasipullossa ja pullon osuus on kasvussa.

Riitan Herkun Kaarnikka-mustaherukkamehu ja Omena-pihlajamarjamehu hurmaavat omaperäisyydellään
Otimme käyttöön kaksi suomalaisen luonnon vähän käytettyä superfoodia, kaarnikan ja pihlajanmarjan ja loimme niistä mehumaut, joita ei muilta löydy!

Snacking-trendi leviää: myös kalasta saa hyviä välipaloja
Välipaloista tuli trendikkäitä, kun snacking-trendi ja -kulttuuri levisivät myös Suomeen. Välipalojen napsiminen kannattaa: on tutkittu, että pienempien annoksien syöminen useammin on terveellistä.

Kivennäisvedet ja virvoitusjuomat sammuttivat suomalaisten janon 2018
Olutta, siideriä, long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä myytiin viime vuonna yhteensä 802,9 miljoonaa litraa. Kokonaismyynti kasvoi 40,8 miljoonaa litraa eli 5,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Paulúns linssihiutaleista kuitua, proteiinia ja hyvää makua
Uudet Paulúns-linssihiutaleet tarjoavat proteiini- ja kuitupitoisen vaihtoehdon aamiaispöytään. Linssihiutaleet ovat lisäksi maukkaita ilman lisättyä sokeria.

Suomesta haastaja kansainvälisille premium toniceille
Suomesta on toistaiseksi puuttunut varteenotettava haastaja viime vuosina voimakkaasti kasvaneelle premium tonic kategorialle. Maaliskuussa Olvi tuo myyntiin tislaamomestari Mikko Mykkäsen kehittämän premium tonicin nimeltään Muteman.

Vastuullisuus on perheyrityksen ytimessä
Halvan lakritsit ja salmiakit ovat paitsi herkullisia ja suussa sulavia, myös turvallisia ja vastuullisesti lähellä tuotettuja. Suomalainen perheyritys pitää huolen työntekijöistään ja ottaa yhteiskuntavastuunsa vakavasti.

Kumppanuudet Pauligin kahvin hankinnan keskiössä: Kahvinviljelijöitä tuetaan konkreettisin keinoin sopeutumaan ilmastonmuutokseen
Kahvin saatavuutta tulevaisuudessa uhkaa ilmastonmuutos ja tämä näkyy vahvasti viljelijöiden arjessa. Ilmastonmuutos puhututtaa myös kuluttajia ja näkyy heidän asenteissaan.

Suomen luomuvienti on ottamassa kasvuloikkaa
Luomuelintarvikkeita vietiin Suomesta noin 25-30 miljoonalla eurolla vuonna 2018, kertoo tuore kartoitus. Luku ei sisällä luomualkoholijuomia, joita myös viedään.

Täysjyvä ruokkii aivoja
Aivoviikkoa 2019 vietetään 11.-17.3. teemalla ”Vaali aivojasi”. Teema muistuttaa, että aivojen terveydestä huolehtiminen kannattaa aina; nuorena ja vanhana, terveenä ja sairastuneena.

Kevään ja kesän kattaukseen vivahteikas riojalainen ja tyylikäs rosé
Henkell Freixenet Finland tuo kevään viinivalikoimaan kaksi mielenkiintoista espanjalaista - riojalaisen punaviinin Siglo Tempranillon ja Navarran alueelta Monte Ory Rosén.

Järvikylän yrtit biohajoaviin ruukkuihin – Tavoitteena täysin muovittomat pakkaukset
Tuoreyrttien ja -salaattien markkinajohtaja Järvikylä lopettaa tänä keväänä muovin käytön ruukkujen raaka-aineena kaikissa salaateissa ja yrteissään.

Fazer Yosa Kaurajäätelö syntyi ketterän innovaatiotyön ja kuluttajatrendien kohtaamisesta
Fazer Yosa laajenee jäätelökategoriaan ja tuo ensimmäisenä Suomessa markkinoille fermentoidun kaurajäätelön. Raikkaan täyteläisiä makuvaihtoehtoja on kolme: tyrni, vanilja ja vadelma

Uusi Myllyn Paras OATGOODS-rypsikaurakeksintö tuo hyvää oloa aamiaispöytään
Myllyn Paras OATGOODS-rypsikaurakeksintö yhdistää täysjyväkauran ja rypsiöljyn hyvää tekevät vaikutukset. Myllyn Paras on hakenut keksinnölleen patenttia. Ensimmäisenä keksintöä hyödynnetään uusissa aamiaistuotteissa.

Pyhän Patrickin viikonloppu 14. – 17.3.2019 – maailman suurin ja ystävällisin ravintolatapahtuma
Irlannin kansallispyhimykselle omistettu Pyhän Patrickin päivä 17.3. on irlantilaisten kansallinen juhlapäivä ja maailman suurin ravintolatapahtuma. Arviolta noin 70 miljoonaa ihmistä juhlistaa Pyhän Patrickin päivää.

Santa Maria tuo markkinoille kuluttajien pyynnöstä luomulaatuisen ja kumariinittoman ceyloninkanelin
Santa Marian ceyloninkaneli on terveellinen ja lempeän makuinen luomuvaihtoehto perinteiselle kanelille. Se sopii mausteeksi sekä suolaisiin että makeisiin herkkuihin.

Valio aloittaa ainutlaatuisen ravintolakokeilun Suomessa – tavoitteena kannustaa nuoria aikuisia syömään yhdessä
Tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten aikuisten yhteiset ruoanlaittoillat ovat harvassa. 18-34 vuotiaista yli 70 % valmistaa ruokaa vain korkeintaan muutamia kertoja vuodessa ystäviensä kanssa (Kantar TNS Oy, TNS Mind Ruoka 2018 -tutkimus).

Helpotusta ruokarumbaan Kauppahalli24:stä
Verkkoruokakauppa Kauppahalli24:n myyntiä ja markkinointia luotsaava Hanna-Kaisa Risku haluaa levittää verkkoruokakaupan ilosanomaa. – Viikottainen ruokarumba on mutkatonta ja mukavaa – ja huomattavasti ekologisempaa – kun ruokaostokset tekee verkossa. Ihmisten arjen helpottaminen ja hyvän tekeminen ovat parasta tässä työssä.

Pauligin pöytä on katettu odotetuilla kevätuutuuksilla
Paulig tuo alkukevääseen uusia makuja, kun Pauligin Frezza-tuoteperhe kasvaa kahdella odotetulla kahvimaulla, Origins Blend -kahvisarjan makumaailma laajenee Guatemalaan, Santa Maria vastaa kuluttajien toiveisiin uudella Luomu Ceyloninkanelilla ja Risentan linssikakkuvalikoimaa on täydennetty sipuli & yrtit -uutuusmaulla.

Lähi-Idän ruokia syödään yhdessä – myös arjessa
Yhdessä syömisen ei tarvitse olla ennalta suunniteltua ja monimutkaista. Baban tuotteilla loihdit arjen kiireessäkin helposti maukkaat ateriat yhteiseen pöytään.

Fazer selvitti jälleen suomalaisten lempilounasruoat – lohiruokien suosio kasvussa
Lohiruokien suosio on kasvanut huomattavasti kahden vuoden takaisesta lempilounasruokakyselystä. Viiden kärjessä nähdään kestosuosikit lihapullat ja perunamuusi, lasagne ja paistetut muikut.

Tämän insinöörivetoisen pienpanimon juomilla on kasvot ja tarina
Mikä yhdistää Diplomi-insinööriä, koodaria, sihteeriä ja arkkitehtia? Äkkiseltään ei luulisi, että tekniikan alan eturintamataistelijat, johdon assistentti ja betoninkesyttäjä kohtaisivat muualla kuin insinööritoimiston aamupalaverissa – mistä on kyse Ruosniemi Breweryn brändistä vastaava yrittäjä Juho-Matti Karpale?

Kevään Mionetto uutuudet – luomua ja keveitä kuplia
- Mionetto Vino Biologico Prosecco Extra Dry ja Mionetto Prosecco Frizzante

Uusi kaurainnovaatio – Fazer rakentaa 40 miljoonan euron ksylitolitehtaan Lahteen
Fazer tuo kotimaisen ksylitolin valmistamisen takaisin Suomeen rakentamalla kauran kuoresta ksylitolia valmistavan tuotantolaitoksen Lahteen. Kauramyllyn sivutuotteesta uusimmalla teknologialla valmistettava ksylitoli on erinomainen esimerkki modernin kiertotalouden innovaatiosta.

Vihdoin tapahtuma myös teen ystäville
Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali tuo 12.-14. huhtikuuta järjestettävään tapahtumaan mukaan laajemmin myös teen kahvin luontevana kaverina. Suomessa teen juonnin suosio on kasvanut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suomalaiset syövät yhä kaurapitoisempia leipiä
Vaasan vastasi kuluttajien huutoon ja toi markkinoille useita kauraleipäuutuuksia yhä korkeammilla kaurapitoisuuksilla. Se kannatti, sillä yhtiön myyntitilastojen mukaan suomalaiset syövät yhä enemmän kauraleipää ja yhä suuremmilla kaurapitoisuuksilla.

Vaihtelua laskiaispöytään? Perinteeseen sopii myös kalakeitto
Laskiaistiistai on monessa keittiössä perinteisesti hernerokkapäivä. Keitto lämmittää mukavasti talvisessa säässä. Jotta keittopöydästä löytävät lämmikettä ja vatsan täytettä myös ne, joille hernekeitto ei maistu, voi sen rinnalla tarjota vaikkapa kalakeittoa.

Moilas tuplaa gluteenittomat brändinsä: uusi Free From nousee tutun Gluten-Freen rinnalle
Uusi tuoteperhe Moilas Free From tuo vaihtelua gluteenittoman ruokavalion lisäksi myös muihin ruokavalioihin. Tuoteperhe on luonnostaan vehnätön ja gluteeniton.

Kaikki Toptaste lehdet nyt Issuussa!
Käy katsomassa lehdet täältä: https://issuu.com/toptaste

Fazer ALKU -tuoteperheen herkullisen rapeat uutuudet maaliskuussa 2019
Fazer ALKU murotuoteperhe kasvaa kahdella rouskuvan rapealla uutuudella: omena-kaneli ja ruissydän. Fazer ALKU mysliuutuus on herkullinen mustikkapiirakka. Uutuustuotteet ovat kaupoissa maaliskuussa 2019.

Sianlihan tuotanto väheni seitsemän prosenttia
Vuonna 2018 lihaa tuotettiin reilu 393 miljoonaa kiloa, mikä on prosentin vähemmän kuin vuonna 2017. Naudan- ja siipikarjanlihan tuotanto lisääntyi, ja sianlihan tuotanto väheni.

Ruisleipä Suomen suosituin – Ruisleipäpäivä 28.2.
Torstaina 28.2. juhlitaan taas kansallisruokaamme, suomalaista ruisleipää. Suomalaiset syövät ruista eniten koko maailmassa, jopa 16 kg/hlö/vuosi ja ruisleivän kulutus asukasta kohden on maailman korkeimmalla tasolla.

Tavoite seuraavalle hallitukselle: tuplataan luomu
Luomualan järjestöt esittävät, että Suomi tuplaa luomun seuraavalla hallituskaudella. Luomun tuotannon ja kulutuksen tuplaaminen edistää ympäristön, eläinten ja kansantalouden hyvinvointia.

Fazerin keksiuutuudet tuovat säpinää keksihyllyyn
Fazerin Vantaan keksitehtaalta lähtee taas maailmalle joukko toinen toistaan houkuttelevampia uutuuksia. Jaffa ja Tutti Frutti liittoutuivat ja ilmestyvät yhdessä keksihyllyyn.

Elintarvikkeiden takaisinvetojen määrä kasvoi vuonna 2018
Ruokaviraston keräämien tietojen mukaan Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta 168 kertaa vuonna 2018. Määrä on noin 6 prosenttia edellisvuotta suurempi. Yleisin syy takaisinvetoon olivat allergeenivirheet.

Kulta Katriina -kahviperheeseen tänä keväänä kolme vastuullista uutuutta
Eettisyys ohjaa yhä useampia kuluttajia kahviostoksilla. Suomalaisten makuun sopiva Kulta Katriina -tuoteperhe kasvaa kevään kuluessa kolmella maukkaalla uutuudella, joilla kaikilla on vastuullisuudesta kertova sertifikaatti.

Luomun myynnin kasvu jatkui viime vuonna
Suomalaiset ostavat yhä enemmän luomua. Viime vuonna luomutuotteiden myynti vähittäiskaupassa lisääntyi yhdeksän prosenttia. Myydyimmät yksittäiset luomutuotteet olivat banaani ja kananmuna.

Uutuuskirja: Ruokaan rakastunut – värikkäitä keittiötarinoita
Miltä kuulostaa viinirypäleiden pakastaminen? Kuinka sinulta sujuu herkkujen koristelu? Maistuuko puuro aina yhtä arkiselle? Haluatko kokeilla valmistaa suklaamoussen aikuiseen makuun tai miten olisi vaikka punajuurilatte?

Sunwind ”Urnorsk på grillen” -grillituoteperhe – tuo uusia tuulia ulkoruuanlaittoon ja yhdessäoloon
‘Urnorsk på grillen’ on Sunwindin oma pohjoismaisten suunnittelijoiden pohjoismaiseen käyttöön suunnittelema tuotesarja, johon kuuluu grillejä, ulkopatoja, ulkotakkoja ja tarvikkeita.

Helsinki Drink Festival
HDF kokoaa cocktailmaailman trendit Vanhalle ylioppilastalolle 1.- 2.3.2019. Tapahtumassa Vanha ylioppilastalo on jaettu kolmeen alueeseen. Cocktail Arenalla Suomen suurimmat alkoholin maahantuojat esittelevät mihin heidän tuotteensa taipuvat cocktaileissa ja opastavat kuluttajia cocktailien maailmaan.

C-vitamiinin monet terveysvaikutukset – tiesitkö, että lasillisella appelsiinitäysmehua päivän C-vitamiinitarve täyttyy helposti
C-vitamiinin terveysvaikutukset on tunnettu jo vuosisatojen ajan. C-vitamiinin tiedetään auttavan flunssan hoidossa, vaikuttavan useiden kehon kudosten, kuten hampaiden ja ihon kuntoon sekä toimivan antioksidanttina. Hedelmät, erityisesti sitrushedelmät ovat erinomaisia C-vitamiinin lähteitä.

Kuluttajien luottamus suomalaisen lihan turvallisuuteen on kasvanut
Kuluttajien luottamus suomalaisen lihan turvallisuuteen on kasvanut. Suomalaisen lihan turvallisuuteen luottaa 82 prosenttia kuluttajista, kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kolme neljästä uskoo myös, että suomalaisen lihan jäljitettävyys tuotantotilalle on hyvällä tasolla.

Nyt se selvisi: suomalaiset valitsevat mieluummin pizzan kuin hampurilaisen
Ruoantilauspalvelu Pizza-online.fi:n teettämä kysely paljasti, että suomalaiset ovat todellista pizzakansaa. Roskaruoan klassikoiden pizzan ja hampurilaisen välillä ei ole juurikaan taistelua kuninkuudesta: jos pitäisi valita vain toinen, selkeä enemmistö vastaajista söisi pizzaa loppuelämänsä.

Maatalouden kuormitus kuriin kilpailulla – jaossa 10 000 euroa ja Itämeren ympäristöystävällisimmän viljelijän titteli
WWF etsii taas Suomen Itämeri-ystävällisintä maatilaa osana kansainvälistä viljelijäkilpailua. Kilpailun tarkoituksena on saada Itämeren ravinnekuormaa pienentävät viljelymenetelmät yleistymään ja antaa tunnustusta edelläkävijöinä toimiville viljelijöille. Rehevöityminen on Itämeren suurin uhka ja näkyy esimerkiksi lisääntyneinä sinileväkukintoina.

Boostaa aamupalasi superaamiaiseksi uusilla Superl!fe -tuotteilla
Have a Superl!fe aamiaissekoitukset ja smoothie-mix ovat uusi ja helppo tapa parantaa aamupalaa ravinteikkailla ja luonnollisilla ainesosilla. Vaivattomat Superl!fe Organic Breakfast Toppings -sekoitukset sisältävät runsaasti kuitua, rautaa ja magnesiumia.

Yrttiopas ruukku- ja puutarhaviljelijöille
YRTTIMAA: Ruukku- ja puutarhaviljelijän opas: Persilja, salvia, rosmariini, basilika, timjami… Eikö olisi ihanaa, kun puhtaasti kasvaneet, tuoreen tuoksuvat lempimausteet olisivat aina kotikokin käden ulottuvilla?

Napapiirin K-Marketeissa palvellaan suurella sydämellä
Sanna Vuorenmaa aloitti Rovaniemellä Saarenkylän, Nivavaaran ja Syväsenvaaran K-Marketien kauppiaana puolitoista vuotta sitten. Tavoitteena oli alusta asti kehittää kauppojen valikoimia entistäkin paremmin asiakkaiden toiveita vastaaviksi ja tarjota parasta mahdollista asiakaspalvelua aidon ja oikean lähikaupan hengessä.

HK Sininen Lenkki® – nousu Suomen suosituimmaksi lenkiksi
Maun, monipuolisuuden ja helppouden liitto siivitti HK Sinisen Lenkin menestykseen, jolle ei ole näkyvissä loppua. Se on makkara, joka maistuu sukupolvesta toiseen.

Hiilareista virtaa ladulle
Hiilihydraattien merkitys on kestävyyslajeja harrastavalle kuntoilijalle keskeinen. Nyt hiihtolomakaudella kannattaakin miettiä, mitä eväitä pakkaa hiihtolenkille ja millaisilla aterioilla siihen valmistautuu. Myös pitkän hiihtolenkin jälkeen on hyvä muistaa tankata energiavarastot.

Kinkkutempussa jälleen ennätystulos – 185 000 kotitaloutta kierrätti paistinrasvat Neste MY uusiutuvaksi dieseliksi
Suomalaiset innostuivat jälleen jouluisesta kiertotaloushaasteesta Kinkkutempusta, kun yhteensä 185 000 kotitaloutta keräsi ja kierrätti juhlapyhän paistinrasvansa. Kinkkutemppuun osallistuvia kotitalouksia oli 40 000 enemmän kuin edellisvuonna.

Ämpärillinen maitoa Nivalasta
Nivalan lehmät lypsävät vuodessa ämpärillisen maitoa jokaiselle suomalaiselle. Mansikkia ei kuitenkaan enää huhuilla niityltä iltalypsylle, sillä robotit ovat vieneet lypsäjältä jakkarat ja ämpärit. Mansikit siirtyvät oman halunsa ja aikataulunsa mukaan syömään, harjattavaksi ja lypsettäväksi silloin kun niillä on nälkä, niitä rapsututtaa tai utareissa maito alkaa painaa.

Suomalaisten suosikkikuohuva Henkell ruokakauppoihin
Matala-alkoholisten vaihtoehtojen suosio kasvaa ja uuden alkoholilain myötä niiden saatavuus on entistä helpompaa. Keväällä päivittäistavarakauppoihin saapuu suosikkikuohuviini Henkell Trockenin matala-alkoholisempi versio, Henkell Sparkling 5,5 %.

Alkuvuoden suosituin kalaresepti on helppoa ja nopeaa uuniruokaa – eikä se ole uunilohi!
Pro Kala ry:n nettisivuilta löytyy satoja herkullisia kalareseptejä, joista jokainen löytää varmasti mieluisensa. Tämän alkuvuoden hitiksi on noussut mehevät silakkapihvit uunissa -resepti, jota on käyty lukemassa enemmän kuin mitään muuta reseptiä.

Vinkkejä ja niksejä parhaimpaan kahviin
Säilytätkö sinä kahvisi oikein? Käytätkö oikenlaisia suodatinpusseja? Mikä on virtakytkimen vieressä olevan ympyrän funktio?

Froosh tuo markkinoille täysin uuden kasvipohjaisen välipalatuotteen – Froosh Smoothie Bowl
Froosh lanseeraa ensimmäisenä Suomessa mukaan otettavat, terveelliset Froosh Smoothie Bowlit. Smoothie Bowl koostuu smoothiepohjasta, joka on 100% hedelmää ja kasviksia sekä päälle ripoteltavasta rapeasta granolasta. Tuote ei sisällä lisäaineita eikä siihen ole lisätty sokeria.

Fazer Food Services on valittu Olympiastadionin ravintolapalvelukumppaniksi
Olympiastadion on jo vuosikymmenien ajan tarjonnut alustan suomalaisille ja kansainvälisille kohtaamisille. Uudistettu Olympiastadion jatkaa tätä perinnettä. Keskiöön nousevat elämyksellisyys, yhteisöllisyys ja hyvinvointi.

Väitös: Luomu on uusi musta – maineelliset viestit sinkoilevat luomuruokaa kulutettaessa
Luomuruokaa ympäröi huomattavan vahva mainesymboliikka, ilmenee Vaasan yliopiston uudesta väitöstutkimuksesta. Luomun suosijoihin liitetään sosiaalisesti arvostettuja ominaisuuksia kuten hienostuneisuutta, varakkuutta ja epäitsekkyyttä.

Luomu kasvoi vahvasti ympäri maailmaa vuonna 2017
Luomun myynti koko maailmassa lisääntyi vuonna 2017 noin kahdeksan prosenttia, ja luomutuotannossa oleva peltoala laajeni ennätykselliset 20 %.

Fazer tutki: FODMAP-ruokavalio on vielä melko tuntematon Suomessa, vaikka se voisi olla ratkaisu vatsaongelmiin
Joka kolmas suomalainen kokee saavansa ruuasta johtuvia vatsaoireita vähintään kerran viikossa, selviää Fazerin teettämästä tutkimuksesta. Herkkävatsaisuus on erityisesti nuorten naisten ongelma. Toimiva apu herkkään vatsaan voi olla FODMAP-ruokavalio, joka tunnetaan Suomessa vielä varsin huonosti.

Uutta – Laitilan Kanatarha tarjoaa myös vegevaihtoehdon kananmuniin
Laitilan Kanatarhan Ulkokanat ja Gmo-vapaat vapaat kanat ovat siirtyneet 100 % kasvipohjaiseen rehuun.

Tervetuloa seuraamaan Rinkeli Grand Prix -kilpailua Helsingin Roihuvuoreen lauantaina 9.2.2019
Rinkeli Grand Prix -kilpailu

Fazerin uudet Bon premium-munkit hurmaavat kokeneenkin herkuttelijan
Fazer munkit

SOOCI: Laatuliemiä ja -kastikkeita lähiraaka-aineista
Soocin kastikkeet

Uudet naudan erikoisjauhelihat monipuoliseen ruuanlaittoon
Suomalaiset ovat jauhelihakansaa

Kourallinen lisää
Puutarhaliitto ry haastaa suomalaiset lisäämään kourallisen hedelmiä, vihanneksia ja marjoja jokaiseen päiväänsä.

Suomen parhaat kauraleipurit löytyvät Fazerilta: Fazer Leipomot tuo kauppoihin useita herkullisia kauraleipä-uutuuksia
Suomen parhaat kauraleipurit löytyvät Fazerilta

Nuorille lihantuottajille suunnatun koulutusohjelman suosio ylitti odotukset
Next Generation -koulutusohjelmassa aloitti 46 nuorta

Kalakeitto valloittaa Suomen 12. helmikuuta
Kansallinen kalakeittopäivä

Numerot sen todistavat: Salaattibaari on noussut pikaruoka-alan suurten joukkoon
Salaattibaari on noussut roskaruoan todelliseksi haastajaksi

Huomenna syntyy maailmanennätys – Maailman suurin marttailta kokoaa tuhannet martat yhteen
Marttaliitto juhlii 120-vuotisjuhlavuottaan

Kasvis- ja sekaruokailijat suhtautuvat hyönteisten syöntiin myönteisesti, vegaaneille hyönteisruoka ei maistu
vegaaneille hyönteisruoka ei maistu

Runsaskuituinen Fazer ALKU Voima -sarja laajenee
Fazer ALKU -murot, myslit, leseet ja puurot saavat rinnalleen runsaskuituisia uutuuksia

Lakritsi- ja salmiakkifanien toivekirja
Lakritsi- ja salmiakkikeittokirja

Ensi viikolla kutsutaan eläkkeelle jääneet kollegat lounaalle
Gery ry järjestää Voimaa ruuasta -viikon

Helmikuussa uutuuksia hyvinvointiin ja herkutteluun
Valion uutuus tuotteet

Onko hiilihydraatit ruokavalion pahiksia?
Hiilihydraatteja on monenlaisia.

Grüne Woche -messut päättyivät, mitä messuilta jäi käteen?
Grüne Woche päättyi

Paula on asenne – Kenestä Pauligin 20. brändilähettiläs?
Uusi Pauligin brändilähettiläs

Fazer Leipomoiden kevään uutuudet: Tulossa markkinoiden herkullisin kauraleipä ja premium-tason makeaa
Fazerin uutuudet

Uusi aluevaltaus vaativilla Kiinan markkinoilla: HKScanin Rypsiporsas® -liha Alibaban arvostettuun Hema-ketjuun
Suomalaisilla perhetiloilla tuotettu Rypsiporsas® -liha vakuutti ketjun nopeasti.

Vuoden ensimmäinen maatalous- ja kalastusneuvosto keskittyy yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen ja kasviproteiinin omavaraisuuden lisäämiseen
EU:n maatalousministerit keskustelevat neuvostossa yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta sekä kasviproteiinin omavaraisuuden kehittämisestä

Fazer Yosa kaurajuomissa on markkinoiden korkein kaurapitoisuus
Kaurapohjaisten tuotteiden kysyntä jatkaa kasvuaan

Fazer Yosa tuo markkinoille innovatiivisen kaurapohjaisen ruuanvalmistustuotteen
Uusi kaurapohjainen ruuanvalmistustuote

Veistoa ja villiruokaa Ilomantsissa elokuussa
Villiruokafestarit kaksipäiväiseksi

Eurobarometri: suomalaiset syövät kalaa enemmän kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin
Suomalaiset syövät paljon kalaa

K-ryhmän tutkimus: suomalaiset kiireisiä mutta onnellisia – kilpailu ajasta haastaa myös kaupan
Ajasta on tullut kaupassakäyntiin uusi valuutta rahan rinnalle

Pääkaupunkiseudulla kitketään ruokahävikkiä yhteisvoimin – Sinäkin voit ostaa ylijäämä- ja lähiruokaa parilla klikkauksella
Urban Food -projektissa luodaan lähiruokamarkkinoita digitaalisia alustoja hyödyntäen

Turkulaiset yrittäjät pyöräilevät talvella Suomen halki
Entiksen työntekijät aikovat levittää hyönteisruokaa

Kansainväliset vertailut julki: Suomalaisyritysten vastuullisuus maailman kärkeä – Kesko listattiin maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi
Suomalaisyritysten vastuullisuus maailman kärkeä

Lihan asema suomalaisessa ruokavaliossa on edelleen vakaa
Suomalaiset syövät yhä paljon lihaa

3 Kaveria lanseeraa uuden vähemmän sokeria sisältävän jäätelösarjan
3 Kaveria lanseeraa vähemmän sokeria sisältävän jäätelön

HK Sininen Lenkki® – klassikon synty
HK Sinisen Lenkin tie klassikoksi ei käy käden käänteessä.

Kotisirkan lanta kasvattaa mehevät yrtit
Uudella lannoitteella kasvavat niin yrtit, taimet kuin kukatkin

KitchenAid auttaa sinua pitämään uudenvuodenlupauksesi
Terveellisemmän ruokavalion noudattaminen onnistuu helpommin, kun kotoa löytyy KitchenAidin ruoantekovälineet

Suuri puurotutkimus: Suomalaiset ovat puurokansaa – suosikit vaihtelevat alueellisesti ja niihin liittyy lämpimiä makumuistoja
Saarioisten teetti puurotutkimuksen

Kasvishaaste helmikuulle -kourallinen lisää
Kourallisella kotimaisia päivässä voi parantaa omaa oloaan ja maailmaa, kannustetaan Puutarhaliitosta.

Leipä on kasvisruokaa
Viljavalmisteet mielletään usein hiilihydraattien ja kuidun lähteeksi ja unohdetaan, että ne ovat myös hyvä proteiinilähde

Kaloillakin on ”satokaudet” – lataa ilmainen kalenteri!
Monella on käytössään satokausikalenteri, samanlaisia kausia on myös pyydetyllä kalalla

Fazer investoi 40 miljoonaa euroa Suomeen
Fazer investoi 40 miljoonaa euroa Suomeen

Paahtimopäivät 2019
Paahtimopäivät alkaa Punavuoresta
Karhu-olut uudisti Kotiharjun Saunan ikonisen valokyltin
Karhu-olut uudisti ikonisen valokyltin

SOPPAKEITTIÖ wants to grow by expanding its ownership
SOPPAKEITTIÖ wants to grow

Dos Tecolotes on meksikolaisen ruuan ystävän aarreaitta
Janne ja Lorena Wickman ovat hiljattain avanneet Hakaniemen hallin läheisyyteen Suomen ensimmäisen aitoja meksikolaisia raaka-aineita ja elintarvikkeita myyvän kaupan, jossa pääsee piakkoin maistelemaan myös herkkuja ostosten lomassa.

LAUTASLIINA ENNEN JA NYT -AAMUKAHVILUENTO PERHOSSA
Tervetuloa Perhoon kuulemaan lautasliinan nykypäivästä, käyttötavoista, vastuullisuudesta ja kutkuttavasta historiasta

Fazer Pure Dark -suklaa sopii jatkossa myös vegaaneille
Fazer muuttaa Fazer Pure Dark -suklaan reseptiä että tuote sopii jatkossa myös vegaaneille.

Kaamosta karkuun – näin talvi näkyy suomalaisten ruokaostoskoreissa
47 prosenttia suomalaisista haluaa edistää aktiivisesti hyvinvointiaan ruokavalinnoillaan.

Omnikanava-uskolliset millenniaalit vaativat yhtenäistä asiakaskokemusta
Milleniaalit suosii digitaalisia kanavia, mutta tietyissä tilanteissa kaivataan myös henkilökohtaista palvelua.

AquaIMPACT boosts the efficiency of European aquaculture with genomic and nutritional enhancements
Global challenges redirect our eating habits

HKScan luopuu mustasta pakkausmuovista Suomessa ja Ruotsissa vuoden 2019 loppuun mennessä
HKScan luopuu mustasta pakkausmuovista

R-kioski lahjoitti 40 000 euroa paikallisille toimijoille – Toiminta jatkuu vuonna 2019
R-kioski on vuonna 2018 lahjoittanut 40 000 euroa

Maukasta uutta vuotta!
Julkaisemme tänäkin vuonna useita Toptaste-printtilehtiä, mutta luvassa on myös paljon uutta. Kannattaa siis pysyä kuulolla kaikissa kanavissamme!

Lidl myy jatkossa vain reiluja banaaneja – Reilun kaupan banaanien myynti Suomessa tuplaantuu
Lidl siirtyy myymään Suomessa ainoastaan Reilun kaupan banaaneja

Suuri keittotutkimus: Keitot ovat vallanneet yhä suuremman osuuden suomalaisten ruokapöydissä
Tutkimuksen mukaan keittojen syöminen on kasvanut

Kaikki Pauligin kahvi on varmennetusti vastuullista: Kahvit hankitaan sertifioituina tai vastuullisista kumppanuushankkeista
Kaikki Pauligin käyttämät kahvipavut hankitaan vain vastuulliseksi varmennetuista lähteistä

Marttojen juhlavuodessa on munaa!
Juhlavuoden kunniaksi Munax Oy tuo kauppoihin myyntiin helmikuusta 2019 alkaen Martta-munia.

TAMMIKUUSSA KIRJALLA KUNTOON!
Kirjalla kuntoon! -kampanja 2019

Kaupan ala on vastuullisuuden edelläkävijä vapaaehtoisesti
Listasimme Lidl Suomen kuluneen vuoden vastuullisuusteot.

Uudenvuodenpäivä on Suomen virallinen pizzapäivä – arvaatko, mikä oli menneen vuoden suosituin pizza?
Vuosi lähenee loppuaan ja uudenvuoden juhlinta on pian ajankohtaista.

Täydelliset nakit uudenvuoden juhliin
Nakit kuuluvat monien uudenvuoden herkkupöytään.
