d-md-none
Siirry pääsisältöön

Ilta kukkojen kanssa

Laitilan Makutesti – konseptin kokeilua

Uudella Laitilan Makutesti -konseptilla on kaksi pääideaa: 

Ensinnäkin konsepti auttaa olutta vasta vähemmän nauttineita ihmisiä tutustumaan erityyppisiin oluihin ja tunnistamaan oluen maun eri osatekijöitä. Toiseksi Makutestin avulla maistelija selvittää oman Kukko-olutsuosikkinsa, minkä jälkeen tuloksen perusteella voi käydä lukemassa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan verkkosivuilta leikkimielisen luonnekuvauksen itsestään.

Makutestiä varten Makutesti-lappuja voi ladata ja tulostaa osoitteesta https://laitilan.com/media/Makutesti_maisteluohje.pdf  ja niitä löytyy myös päivittäistavarakaupoista. Testilapusta löytyy tarkat ohjeet Makutestin kulkuun, mutta avaamme tässä lyhyesti, miten testi etenee.

Miten Makutesti suoritetaan?

Laitilan Makutestin voi tehdä yksin tai ystävien kanssa. Testissä valitaan neljä erilaista Kukko-olutta maisteltavaksi halutussa järjestyksessä. Oluita maistellaan samalla vertaillen niiden ominaisuuksia. Mikäli on täysin ummikko oluen juonnissa, kuten testiryhmämme yksi jäsen on, niin apuja eri makujen tunnistamiseen ja nimeämiseen löytyy jo mainitusta testilapusta. Myös oluen maun eri nyanssit on kirjoitettu auki niin, että ne vastaavat arjesta tuttuja makuja ja näin ollen ohjaavat myös sanavalinnoissa. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa täyteläisyys ja sen tulkitseminen. Täyteläisyyden vivahteita verrataan suutuntumalla; se voi olla samanlainen kuin kermassa, jäätelössä tai maapähkinävoissa.

Maistelija etsii oluista maltaisuutta, hedelmäisyytta, humalan aromia, makeutta, täyteläisyyttä ja katkeruutta. Lisäapuja maistelija saa Kukko-oluiden kyljissä komeilevista Makumittareista, ja ne löytyvät myös testilapuista. Makumittareista voi tarkentaa mitä eri ominaisuuksia ja nyansseja eri Kukoista kannattikaan etsiä. 

Maistellessa oluita jokaisen oluen kohdalla on testilapussa oma kohtansa eroteltu numeroin ja kun päästään vauhtiin, kaikilla maistelijoilla tulee olla kynä kädessä valmiiksi, jotta kirjoittaa ylös omat tuntemuksensa mauista samantien.

Lopuksi, kun kaikki neljä Kukkoa on maisteltu, maistelijat valitsevat itse oman henkilökohtaisen suosikkinsa niiden joukosta. Viimeiseksi maistelijat voivat käydä syöttämässä nimensä ja valitsemassa lempi Kukkonsa makutestisivuilla, jolloin saa leikkimielisen kuvauksen siitä, millainen henkilö olet olutmakusi perusteella. 

Valinnan vaikeus

Makutesti -lapussa on tarjolla erilaisia maisteluehdotuksia, jotka on merkattu värikoodein valintaa helpottamaan. Päädyimme kuitenkin valitsemaan testiryhmää kiinnostavimmat seuraavat Kukko-oluet: Red Alen, Bitterin, Ipan sekä Tumman. 

Laitilan Kukko Red Ale   5.0 % vol.

Mukavan helppo ja vaivaton juoma. Maussa hedelmäisyys, erityisesti sitrusmaisuus puskee läpi, lähinnä greippi. Alkumaku ei hyökkää vaan on miellyttävä, mutta todella karamellimaisen makea.

Laitilan punainen Kukko

Laitilan Kukko Bitter  4.2 % vol.

Juomasta tulee mieleen kuuma kesäpäivä ja ranta. Bitter kun on, niin katkeron maku nousee selkeästi esiin. Tästä keskuteltiin onko maku enemmän katkeroon kuin tummaan suklaaseen vivahtava, mutta katkeroon päädyttiin. Myös humalan aromit nousevat tässä juomassa pintaan ja havumaisuutta löydettiin mausta. Testiryhmä koki oluen todella kepeänä, ehkä vähän liiankin kevyenä. Pohdimme, johtuisiko tämä alkoholipitoisuudesta. Runko puuttuu, mutta kyllä uppoaa.

Laitilan vihreä Kukko

Laitilan Kukko Ipa   5.5 % vol.

Ipa on maultaan runsas ja pyöreä. Testiryhmä löysi humalan aromia sekä makeutta, ja jonkin verran myös hedelmäisyyttä ja katkeruutta. Alkumaku tuntuu suussa toffeelta, kermalta ja hieman kahvilta, mutta muuttuu suussa katkeroksi mitä enemmän olutta juo. “Tässä muuten maistuu hiiva…” Tämä kommentti tuli testiryhmän ensikertalaiselta. Kokonaisuudessaan Ipa yllätti positiivisesti, mutta samalla sen todettiin olevan hieman vaisu.

Laitilan oranssi Kukko

Laitilan Kukko Tumma   4.5 % vol.

Tässä oluessa on paljon mallasta ja sen maku on pyöreä. Ensimmäinen asia, joka testiryhmälle tuli mieleen on tämä olut kinkun ja sinapin kyytipojaksi. Makumaailma on sen verran kotoisa, että tämä oli samantien suosikki. Raati totesi myös, että olut olisi voinut olla vieläkin tummempi.

Laitilan tumma Kukko

Yhteenvetoa

Testiryhmän voittajaolueksi selvisi Laitilan Tumma Kukko. Testiryhmän valinta oli yksimielinen ja selvitimme myös Makutesti -sivulta maistajaprofiilimme. Saimme leikkimielisen nimityksen “Hekumoitsija” ja se onkin oikein oiva.

Ryhmä innostui jatkamaan maistelua myös toisenlaisilla kombinaatioilla ja Makutesti onkin mukava tapa viettää iltaa. Suosittelemme! Tutustu makutestiin tästä: https://laitilan.com/makutesti/

Lue myös