d-md-none
Siirry pääsisältöön

Kiuasmakkaraa suomalaisen saunan päivän kunniaksi

Tulevana lauantaina 8.6. vietetään suomalaisen saunan päivää. Päivää kannattaa juhlistaa liputuksen ohella herkullisella kiukaan lämmössä kypsyneellä makkaralla. Lenkkimakkara on perinteinen kiuasmakkara, mutta hyvää tulee myös grillimakkaroista, nakeista ja muista ruokamakkaroista.

Nykyisenlainen makkarankulutus juontaa juurensa 1970-luvulle, jolloin makkaranpaisto alettiin yhdistää lisääntyneen vapaa-ajan ja kesämökkilomien viettoon. Sitä ennen makkaraa paistettiin lähinnä nuotiolla, uunissa ja saunan kiukaalla alumiinisessa paistopussissa.

Kiuasgurmeeta ja hienoa ruokaperinnettä 

Kiuasmakkara tai saunamakkara kuuluu edelleen monen perheen ja porukan saunarutiineihin, vaikka tänä päivänä makkara kypsyykin useimmiten grilleissä. Saunamakkara on suomalaista kiuasgurmeeta ja hieno perinne, joka kannattaa elvyttää ainakin saunan päivän kunniaksi. Aito, perinteinen kiuasmakkara syntyy lenkkimakkarasta. Hyvää tulee myös grillimakkarasta, nakeista ja muista ruokamakkaroista.

Kiuasmakkara on helppo valmistaa. Lenkkimakkara kääräistään alumiinifolioon sellaisenaan tai sinapilla ja reiluilla juustoviipaleilla höystettynä. Kuori poistetaan tarvittaessa. Makkara kypsyy itsekseen kiuaskivien päällä saunomisen aikana. Makkaran voi kypsentää myös kiukaan yllä riippuvassa kypsennysasiassa. Makkarakääröön voi sujauttaa värikkäitä kasviksia, jolloin kiukaalla valmistuu kokonainen ateria.

Lihaa helppokäyttöisessä muodossa

Suomalainen makkaramaailma on monipuolinen ja valikoima kasvaa vuosittain uusilla makuvaihtoehdoilla ja tuotteilla. Makkara on jo paljon muutakin kuin suolainen, rasvainen tai jauhoinen pötkö. Se on lihaa helppokäyttöisessä muodossa. Makkara voi olla lihaisa, rapsakka, robusti, pehmeä, juustoinen, lämpimän mausteinen, pippurinen tai yrttinen. Maku saattaa joskus olla jopa lievästi ruohomainen.

Suomalaiset lihayritykset toimittivat SELMA-seurantapalvelun keräämien tietojen mukaan lenkki-, grilli- ja muita ruokamakkaroita sekä nakkeja kauppoihin noin 51,4 miljoonaa kiloa vuonna 2018.

Lähde

Lue myös