d-md-none
Siirry pääsisältöön

Oman maan maut maistuvat suomalaisille

Kukapa ei tässä vaiheessa vuotta odottaisi jo mustikkasatoa ja syksyn sienimetsiä? – Pelkkä kaunis ulkonäkö ei enää riitä, vaan raaka-aineen pitää myös maistua hyvältä. Uskon, että aika moni suomalainen on valmis odottamaan satokauden alkua saadakseen pöytään hyvältä maistuvia, puhtaita ja kotimaisia raaka-aineita. Muutoinkin on ollut hienoa huomata, että yltiöpäinen ulkomaisuuden ihannointi on saanut väistyä ja olemme oppineet arvostamaan ja käyttämään suomalaisilla pelloilla ja metsissä kasvavia raaka-aineita, Minna Asunmaa Ruokatieto Yhdistys ry:stä toteaa.

Mistä ruoka tulee?

Positiivista on myös se, että kiinnostus lähellä tuotettua ruokaa kohtaan kasvaa entisestään. Haluamme tietää, mistä ruoka on peräisin, ja se on kotimaisen ruuan osalta helppo kertoa. Suomalaisen ruokaketjun jäljitettävyys toimii hyvin ja sen eteen tehdään paljon työtä. 

Ruokaketjun ammattilaisten osaaminen on turvallisen ruuan edellytys, mutta perusteet hyvälle ruualle saadaan maatalouden ja keräilyn alkulähteiltä: puhtaasta vedestä, ilmasta ja maaperästä. Suomessa riittää elämän eliksiiriä, puhdasta vettä, roimasti yli oman tarpeen. Siksi meillä onkin hyvät edellytykset ylläpitää omaa ruokaketjua ja hyödyntää sitä vaikkapa korkeatasoiseen hygieniaan tiloilta lähtien. Hyvä esimerkki on suomalainen kananmunatuotanto, joka on täysin salmonellavapaata. – Moni ei ehkä tiedä, että olemme yksi harvoja maita maailmassa, jossa kotimaisia munia voi huoletta käyttää jopa raakana. Puhtaus, terveellisyys ja turvallisuus maistuvat taatusti myös lopputuotteessa, Asunmaa toteaa.

Hyvää Suomesta -merkki – helppo ja nopea tapa tunnistaa suomalainen ruoka

Hyvää Suomesta -merkki on suomalaisten elintarvikkeiden alkuperämerkki. Kun haluat ruokaa omasta maasta, valitse tuotteita, jotka on varustettu Hyvää Suomesta -merkillä.

Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa, suomalaisista raaka-aineista. Kaikki liha, kala, muna ja maito ovat kaikissa tuotteissa 100 % suomalaisia, samoin ns. yhden ainesosan tuotteet ovat kokonaan suomalaisia. Monen raaka-aineen tuotteessa suomalaisuusaste on 75 % – 100 %.

Teksti: Mia Heiskanen

Lue myös