d-md-none
Siirry pääsisältöön

Näin grillikesä etenee

Kesän grillaussesonkiin kuuluvien tuotteiden myynti kasvaa etenkin toukokuussa ja on huipussaan kesäkuussa. Toukokuun hittituotteita ovat esimerkiksi parsa, grillimakkarat, maissi, ananas ja erilaiset grillauskastikkeet. Myös grillaustarvikkeiden myynti tuplaantuu touko-kesäkuussa, kun kuukausia verrataan huhti- ja heinäkuun myynteihin. Kesäkuussa ostoskoreihin valitaan lisäksi herkkusieniä, kokonaista kalaa ja raakamakkaroita muuta vuotta enemmän. Vaikka luullisia lihoja ostetaan melko tasaisesti ympäri vuoden, esimerkiksi broilerin siipien myynti on korkeimmillaan kesäkuussa. Heinäkuussa grillausinto alkaa tasaantua. Silloin grilleihin päätyvät esimerkiksi varhaiskaali, kesäkurpitsa ja erilaiset hedelmät kuten vesimeloni ja nektariini.

”Tänä vuonna tiedostava kuluttaminen on ollut todella paljon esillä. Tästä syystä uskomme, että kasvisten grillaamisen suosio tulee kasvamaan entisestään ja niiden käyttö grillissä monipuolistuu. Tiedostavan kuluttamisen lisäksi kasviksissa yhdistyy toinen iso trendi, helppous. Erilaiset hedelmät ja vihannekset ovat helppoja grillattavia, sillä ne kypsyvät nopeasti”, kertoo K-ryhmän hedelmien ja vihannesten osto- ja myyntijohtaja Kenneth Forsman.

Kaasugrillit pitävät pintansa, kasvussa kamado-grillit

”Viime vuosina eniten kasvua on ollut kaasugrilleissä, mutta hiiligrillit eri muodoissaan ovat myös tällä hetkellä kasvava ryhmä. Suurimmat hiiligrillauksen kasvuluvut nähtäneen kamado-grilleissä. Niitä käytetään etenkin silloin, kun halutaan valmistaa pidempää valmistusaikaa edellyttäviä ruokia kuten kestosuosioon nousseita pidempää kypsytystä vaativia lihoja” kertoo K-Raudan tuotepäällikkö Sauli Kajosaari.

”Grillin käyttö monipuolistuu ja se näkyy myös tarvikkeissa. Tänä kesänä on paljon uutuustuotteita, esimerkiksi valurautaisia patoja ja pannuja. Näitä lisätarvikkeita voi käyttää kaikenlaisissa grilleissä. Tarvikkeiden avulla saa lisävivahdetta grillaukseen ja ne laajentavat grillillä valmistettavien tuotteiden valikoimaa”, kertoo Kajosaari.

Kesän 2019 grilliruokatrendit:

K-ryhmän asiantuntijat ennustavat kesän 2019 grilliruokatrendeiksi:

1. Yhä useampi grillaa kasviksia

Tiedostava kuluttaminen jatkuu myös grillikaudella, moni vaihtaa lihan ainakin silloin tällöin kasviksiin tai lihattomiin pihveihin tai pyöryköihin. Vihannekset ja hedelmät päätyvät yhä useammin grilliin ja niistä saa helposti myös herkullisia lisäkkeitä. Lisäksi suosiotaan kasvattavat valmiiksi pilkotut grillikasvissekoitukset sekä maustetut perunat, jotka nopeuttavat ruoanlaittoa, vähentävät hävikkiä ja ovat käteviä mökkiruoanlaitossa.

2. Kala ja äyriäiset monipuolisesti grilleihin

Kala ja merenelävät kypsyvät grillissä nopeasti. Kala on monipuolinen kesäruoka, joka sopii niin grilliin kuin savustimeenkin. Trendikästä on valita grilliin joku vähemmän käytetty kalalaji, kuten hauki tai nopeasti valmistuvia äyriäisiä.

3. Tahmeat kanansiivet nousussa

Luulliset lihat ovat grillien kestosuosikkeja. Tämän kesän erityisenä trendinä K-ryhmän asiantuntijat näkevät tahmeat kanansiivet. Luulliset lihat marinoidaan tai glaseerataan kypsennyksen jälkeen. Perinteisten lihojen sijaan grilliin valitaan erikoisleikattuja lihoja, esimerkiksi tomahawkin, picanhan tai flank steakin suosion odotetaan kasvavan.

4. Raakamakkaroiden valikoima monipuolistunut

Raakamakkaroiden suosio jatkaa edelleen kasvuaan. Niiden valikoima on monipuolistunut muutaman viime vuoden aikana.

5. Koko ateria valmistetaan grillissä

Suomalaiset haluavat grillata kesällä paljon. Kesäkauden grillihiteiksi nousevatkin sellaiset raaka-aineet, jotka valmistuvat helposti. Grilli kuumenee myös iltapäiväkahveille ja siellä valmistuvat makeat herkut pullaa, kakkupalavartaita ja juustoja myöten.

Lähde

Lue myös