d-md-none
Siirry pääsisältöön

Toptasten testissä Hummus Barin hummukset

Ota rennosti – ole hummusti!

Tällä sloganilla Hummus Bar osoitteessa Lapinlahdenkatu 9 mainostaa itseään. Päätimme selvittää mistä oikein on kyse, ja tilasimme muutaman annoksen Woltin kautta kotiin. Ravintolan annokset muodostuvat niin, että hummusannoksen päälle valitaan lämmin päätäyte, joka tarjoillaan mm. lämpimän pita-leivän ja pikkelöityjen kurkkujen kanssa.

Valitsimme oman brunssilempparimme shakshukan, bolognesen ja broilerin reisisuikale-annoksen. Woltilla oli muuten tarjous, jolla sai kaksi hummus-annosta ja 2 extra pitaleipää joten loppusumma oli noin 30euroa kolmesta annoksesta. Meitä oli kaksi henkilöä, ja meiltä jäi jääkaappiin seuraavaa herkutteluhetkeä varten noin puolet vielä syömättä – joten hieman ylimitoitimme nälissämme tilauksemme! Lemppariksi nousi ehdottomasti bolognesehummus!

Ensikokemuksena sanoisin että oli mukavasti erilainen idea, ja annokset olivat laadukkaita ja pieteetillä aseteltu kauniisti. Lisäbonuksena hummukset tulevat lempi-hummusvalmistajaltani Baba Foodsilta, joten nautinto oli taattu!

Mutta miksi kaikista ravintoloista hummusbaari?

’’Tästä on unelmoitu jo vuosia. Jokaisen ulkomaan reissun jälkeen olemme todenneet, että tämmöinen pitää pystyttää Suomeen. Ja nyt ollaan lähellä!’’ kertoo yksi ravintolan perustajista Nadav David.

Lapinlahdenkadulle avautuva kuusipaikkainen hummusbaari sanoo haluavansa tuoda esille hummuksen nauttimisen perinteisiä ja alkuperäisiä piirteitä, säilyttäen kuitenkin kotimaisen valmistuksen edut ja arvot. Suomessa on heidän mukaansa hummuksen kulutus kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana, mutta sitä on edelleen totuttu käyttämään lähinnä dippinä sekä levitteenä. Keski-Euroopassa ja etenkin Lähi- idässä hummusta on kuitenkin totuttu syömään myös pääruuan muodossa, ja varsinaiset hummusravintolat ovatkin muodostuneet yleisiksi. Tätä halutaan nyt tuoda uuden ravintolan muodossa myös Suomeen.

Ja onpa hauska idea! Hummus on erittäin ravintorikasta ja terveellistä, ja tietenkin ennen kaikkea maukasta.

’’Suomessa on toistaiseksi totuttu syömään hieman erilaista hummusta, kun mitä syödään esimerkiksi Lähi-Idässä. Tässä pyritään tuomaan esille sitä aitoa ja alkuperäistä. Emme myöskään keskity erityisesti mihinkään tiettyyn ruokavalioon, vaan pyritään tarjoamaan kaikille vaihtoehtoja’’ sanoo yhtiön toinen perustaja ja Baba Foodsin toimitusjohtaja, Tomer Hovav.

Hovavin mukaan Suomessa ei ole vielä myöskään täysin oivallettu hummuksen potentiaalia terveysruokana.

’’Hummus valmistetaan kikherneistä sekä seesaminsiemenistä. Molempien ravintoarvot ovat loistavat sisältäen runsaasti mm. proteiinia, mineraaleja, vitamiineja, kuitua sekä tyydyttymättömiä rasvahappoja. Lisäksi se on hyvää! Se tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon moneen muuhun verrattuna’’ sanoo Hovav.

Nyt siis kaikki pikku ja isot hummustit suunta Kamppiin hummusta herkuttelemaan.

Osoite on Lapinlahdenkatu 9!

Kuvat: Elina Engberg (kansikuva) ja Hummus bar (annoskuvat)

Lue myös