d-md-none
Siirry pääsisältöön

Makkara on edelleen grillikauden ykkönen

Makkara on grillaajien suosikkituote. Noin 85 prosenttia suomalaisista grillaa makkaraa. Makkara maistuu suomalaisille erityisesti grillikauden alussa. Tämän kesän ykköshittejä ovat lihaisan mausteiset raakamakkarat, joissa lihaa on jopa 90 prosenttia.

Alkukesä on grillimakkaroiden suurinta sesonkia

Makkara on edelleen yksi suomalaisten suosituimmista grillattavista. Vuoden 2017 grillikaudella kauppoihin toimitettiin SELMA-seurantapalvelun tietojen mukaan yhteensä noin 14,5 miljoonaa kiloa grillimakkaroita. Alkukesä ja varsinkin kesäkuu ja juhannus ovat perinteisesti makkaran grillauksen suurinta sesonkia. – Viime vuonna touko-kesäkuussa grilleissä tirisi noin kolmannes koko vuoden makkaroista, kertoo Riitta Stirkkinen Lihatiedotuksesta.

Raakamakkarat kesän ykköshittejä

Makkarassa arvostetaan makua ja korkeaa lihapitoisuutta. Tämän kesän makkarahittejä ovat lihaisan mausteiset raakamakkarat, joissa on lihaa jopa 90 prosenttia. – Raakamakkarat ovat nimensä mukaisesti raakoja ja ne on aina kypsennettävä ennen nauttimista, muistuttaa Stirkkinen. Raakamakkaroiden makumaailma on vahva ja makuina maistuvat Välimeren ohella muun muassa pekoni ja juusto.

Grillaus- ja makkarafaktaa

  • Grillimakkara on luonnonsuoleen tehty ruokamakkara. Lenkkiä pienempi, mutta nakkia suurempi. Soveltuu nimensä mukaisesti erinomaisesti grillattavaksi.
  • Makkaroiden lihapitoisuus ja liharaaka-aineet vaihtelevat, tarkista tiedot paketista.
  • Makkaran ja lihan grillaustrendit 2018: Raakamakkarat, lihojen uudet leikkaustavat (tomahawk, picanha ja flanksteak), valmiit lihavartaat, kokonaiset kananpojat, kansainväliset maut ja hidas kypsentäminen (slow grilling).

Lähteet: Analyse²:n ja Suomen Elintarviketeollisuuden Tietopalvelu ETU Oy:n SELMA-seurantapalvelu, Atria Suomi Oy:n Grillaustutkimus 2017 ja HKScan Oyj:n kansallinen grillaustutkimus.

Lue myös