d-md-none
Siirry pääsisältöön

Suuri rukiin kylvöala lupaa hyvää ruisvuotta 2019

Kesän kuivuus kutisti ruissadon määrää, mutta mahdollisti syyskylvöt hyvissä oloissa. Ruista on tänä syksynä kylvetty yli kaksi kertaa suuremmalle alalle kuin edellisenä syksynä. Nyt kylvetty ruisala on 2000-luvun toiseksi suurin ja se riittänee kattamaan kotimaisen rukiin kulutuksen, joka on noin 100 milj. kg/v.

Ensi syksyn ruissadon määrään vaikuttavat vielä monet asiat. Rukiin oraiden täytyy selvitä talven pakkasista ja vaihtelevista olosuhteista. Myös ensi kesän kasvuolosuhteet vaikuttavat siihen, kuinka ruis kasvaa ja millainen sato korjataan. Hyvät kylvöolosuhteet ja syksy lupaavat hyvää ruisvuotta 2019.

Luonnonvarakeskuksen mukaan syksyllä 2018 rukiin kylvöala on ollut yli 40 000 hehtaaria. Edellisenä syksynä ruista saatiin kylvettyä vain puolet tästä ja syksyn 2018 ruissato jäi noin 40 milj. kg:aan. Edellisen vuoden sato oli yli 110 milj. kg. Myös luomuruista kylvettiin nyt enemmän kuin edellisenä vuotena. Noin 5 400 hehtaarin luomuruisala on suurin neljään vuoteen.

Pro Rukiin Ruismestari 2019 -kilpailusta odotetaan kovatasoista

Viljelijöille suunnatussa ruiskilpailussa kilpaillaan syksyllä 2019 puitavasta ruissadosta, joka on kylvetty kuluneena syksynä. Ruismestari 2019 -kilpailuun on valittu mukaan 31 kilpailijaa eri puolilta Suomea. Tilat sijaitsevat Ahvenanmaalta Pohjois-Pohjanmaan korkeuksille asti ja mukana on myös luomuviljelijöitä. Toteutunut rukiin kylvöala lupaa kilpailusta kovatasoista. Voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisato, sadon laatu ja hyvät viljelykäytänteet. Voittajan valitsee Pro Ruis ry:n nimeämä raati, johon kuuluu ruisketjun toimijoita. Kilpailun tavoitteena on lisätä viljelijöiden kiinnostusta rukiin viljelyyn, kannustaa tavoittelemaan korkeita satoja ja tuomaan esille hyviä rukiin viljelyn käytäntöjä. Ruismestari 2019 ei siis ole puhdas satokilpailu, vaan huomiota kiinnitetään myös viljelyn taloudellisuuteen.

Kilpailu jatkuu ensi kesänä raadin tilakierroksilla. Palkintona on Multiva TR 200 -viljavaunu erikoisvärityksellä ja Ruismestari 2019 -kilpailun pääsponsoreina toimivat Fazer Mylly ja Multiva (Dometal Oy). Muut sponsorit: Boreal Kasvinjalostus Oy, Hankkija Oy, KWS, Raisio Oy, Viljelijän Avena Berner, Tilasiemen Oy, Yara Suomi Oy, BKT ja Teknos.

Lähde: www.epressi.com/tiedotteet/ruoka-ja-elintarvikkeet/suuri-rukiin-kylvoala-lupaa-hyvaa-ruisvuotta-2019

Lue myös