d-md-none
Siirry pääsisältöön

Suomu nousuun

S-ryhmä ryhtyy taisteluun erityisesti kotimaisen kalan puolesta. Ruokakauppojen kalatarjonnassa on ollut varaa parantaa ja nyt tilanne S-kaupoissa muuttuu. Valikoimiin tulee uusia tuotteita eri kalaheimoille, kalan hintaa lasketaan heti ja myymälöissä nostetaan esille sesongin parhaat kalat.

Yli puolet suomalaisista (57 %) kertoo Kantar TNS Oy:n Ruoka 2018 -raportinmukaan pyrkivänsä lisäämään kalan osuutta ruokavaliossaan.

– Kalan syöminen kaikissa muodoissaan on fiksu valinta. Kala on maukasta ja terveellistä superfoodia. Olemme tunnistaneet kuluttajista kolmen tyylin kalaväkeä: kalapuikkoryhmän, filee-joukon ja kokonaisen kalan taitajat. Suomunousuun-ajattelun mukaisesti kaikki näistä ryhmistä löytävät valikoimistamme nyt uutta kokattavaa, valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän vähittäiskaupasta lupaa.

Sesonkikalat uivat myymälöihin, hintoja lasketaan

Tällä hetkellä suomalaisten lautasille ui pääsääntöisesti lohta ja kirjolohta. Puhtaasti kotimaisista kaloista ykkönen on kirjolohi. Perässä tulevat silakka ja muikku.

– Kotimaisen kalan arvostusta pitää kasvattaa ja samalla lisätä sen osuutta ruokapöydissä. Suomessa on maailman parhaat kalavedet ja pyydettävää löytyy. Kotimaisen kalan syömisellä on parhaimmillaan myönteisiä vaikutuksia myös vesistöjemme ekologiaan, Antti Oksa toteaa.

Kuva: Yhteishyvä / Tuomas Kolehmainen

Lähde

Lue myös