Pujahdimme eräänä lauantaiaamuna Espan porttikongista sisään ja nousimme neljänteen kerrokseen kohti Kokkikoulu Espaa, jossa olisi tarkoitus kokkailla kokonainen menu yhdessä ventovieraiden ihmisten kanssa mestarikokin ohjauksessa. Mitähän tästä oikein tulee?
Pujahdimme eräänä lauantaiaamuna Espan porttikongista sisään ja nousimme neljänteen kerrokseen kohti Kokkikoulu Espaa, jossa olisi tarkoitus kokkailla kokonainen menu yhdessä ventovieraiden ihmisten kanssa ja mestarikokin ohjauksessa. Hieman jänskätti..
Astuimme viihtyisiin tiloihin ja meidät vastaanotti päivän kokki Mikko Pynnönen. Koolla oli sopivan pieni ryhmä, jossa vallitsi jo ihan leppoisa tunnelma. Jännitys alkoi haihtua kun siemailimme lasillisen kuohuvaa ennen kuin aloimme tositoimiin.
Saimme Mikolta käytännön ohjeita ja järjestäydyimme pareittain omille paikoillemme. Tutkailimme menua ja huomasimme, että siinähän olikin huomattavasti enemmän komponentteja kuin mitä olimme osanneet odottaa. Huh, mitenhän tästä selvitään?
Ei muuta kuin raaka-aineita keräämään ja hommiin. Aloimme ensi töiksemme valmistaa ruskistettua voita perunoita varten. Ensimmäinen kerta muuten, kun valmistan ruskistettua voita. Mikko kiertelee antamassa neuvoja, joten homma lähtee mukavasti käyntiin. Taktiikkamme kerätä kyseisen ruokalajin raaka-aineet kerralla kasaan on osunut oikeaan.
Tältä tila muuten näytti ennen kuin aloimme kokkailupuuhat..
Jokainen pari etenee omaa tahtiaan, joten kilpailuhenkeä tai ryhmäpainetta ei onneksi pääse syntymään. Saamme hyvää jeesiä ja vinkkejä myös Juha Lähteenmäeltä, jonka kanssa keskustelemme reseptien gramman tarkoista mitoista ja asteen tarkoista lämpötiloista. Hyvä esimerkki on ensimmäisen reseptin ruskistettu voi, joka lämmitetään 158-asteiseksi. Pitänee hankkia kotikeittiöön lämpömittari!
Kokkailu etenee leppoisissa tunnelmissa, kukin omalla tyylillään. Porukassa on hyvä fiilis ja on mukava oppia uusia tekniikoita, joita on karttanut kotikeittiössä. Kaikkein kimurantin komponentti on hollandaisekastike, jonka valmistamisen Mikko demoaa koko ryhmälle. Olen odottanut tätä osaa menusta kaikkein eniten.
Lopputulos oli mitä parhain eli yes we did it..hieno onnistumisen elämys!
Muistan, että perunat ovat olleet jo jonkin aikaa uunissa, joten äkkiä tarkistamaan tilanne!
Päivän paras hetki koitti, kun pääsimme maistelemaan alkuruokaa eli parsaa ja hollandaisekastiketta pöydän ääreen kauniisti katettuun pöytään.
Tuossa parsat vielä paistuivat, mutta lopputulos näytti tältä:
Palan painikkeeksi nautimme valkoviiniä, jonka juuret juontavat melkein Suomen kuninkaaksi kruunatun Prinz Von Hessenin viinikellariin.
Kun vauhtiin on kerran päästy, seuraavaksi pyöräytetään raparperileivos. Sen kaveriksi olimme jo aiemmin valmistaneet valkosuklaajäätelön, jota en olisi omassa kotikeittiössä tohtinut alkaa kokeilemaan. Sekin saatiin ansiokkaasti jäätymään.
Tässä vaiheessa voisi todeta, että kaikki päivän annokset on saatu auttaen saattaen kunnialla maaliin, mutta hieman päänvaivaa ovat aiheuttaneet reseptien gramman tarkat määrät ja asteen tarkat lämpötilat. Toisaalta reseptien työvaiheet on paikoin kuvattu hieman ylimalkaisesti paperilla, mutta onneksi Mikko on kiiruhtanut tarpeen tullen paikalle neuvomaan.
Pääruuaksi valmistamme grillattua taimenta vihannesten kera, joka alkaa tässä vaiheessa päivää tuntua jo piece of cake-osastolta.
Grillattu taimen yhdessä korvasienivaahdon ja varhaisperunoiden kera maistuu taivaalliselta kun siirrymme pöytään maistelemaan pääruokaa. Porukan kesken on hyvä fiilis ja jutustelemme kuin vanhat tutut!
Jälkiruokaa varten nousemme pöydästä vain kokoamaan annokset, joten hetken päästä kruunaamme neljän tunnin aherruksen itse tehdyllä raparperileivoksella, valkosuklaajäätelöllä ja kristallisoidulla valkosuklaalla. Minä ja kokkiparini huomasimme tässä vaiheessa, että olimme tyystin unohtaneet valmistaa kristallisoidun valkosuklaan, mutta saimme naapurikokeilta puuttuvan komponentin lautaselle.
Mikä oli päivän saldo? Hyvä fiilis, onnistumisia ja mukavaa yhdessäoloa tuntemattomien ihmisten kanssa eli todella mieleenpainuva kokemus, jonka soisin mieluusti myös muille. Iltapäivä nosti alan ammattilaisten kunnioitusta. Kun on itse kauhan varressa valmistanut näin vaativan kokonaisuuden, oppi yhä enemmän kunnioittamaan erilaisten tekniikoiden kirjoa, tarkkaa aikataulutusta, mittojen ja lämpötilojen hanskaamista ravintoloiden keittiöissä.
Neljä tuntia kului kuin siivillä ja päivän päätteksi olo oli melkein kuin mestarikokilla, joten kiitos ja kumarrus antoisasta iltapäivästä!
Kuvat: Elina Engberg ja Mia Heiskanen
