Siirry pääsisältöön

Silakat valtaavat Stadin – silakkamarkkinat alkavat sunnuntaina 7.10.

Kalastajien alukset ja myyntikojut valtaavat Helsingin Kauppatorin, kun vuodesta 1743 järjestetyt Stadin Silakkamarkkinat alkavat sunnuntaiaamuna 7.10. ja jatkuvat lauantaihin 13.10. saakka.

Markkinoille on tulossa 30 kalastajaa, joista 15 on paikalla omalla veneellä. Avajaispäivän lopulla palkitaan Vuoden maustekala ja Vuoden silakkayllätys. Palkittuja tuotteita on perinteisesti jonotettu kunnes ne loppuvat.

Puhdas ekoteko

Vielä 1980-luvun alussa suomalaiset söivät silakkaa yli 30 miljoonaa kiloa vuodessa. Nykyinen kulutus on enää kymmenesosa siitä, 3,5-4 miljoonaa kiloa. – Nyt on korkea aika muuttaa trendiä, ja alkaa käyttää enemmän terveellistä lähikalaa, sanoo toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta. – Tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että silakan dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat pienentyneet alle puoleen 2000-luvulla ja ovat selvästi EU:n asettamia enimmäispitoisuuksia pienemmät.

Silakan syönti on myös ekoteko, sillä kalansaaliin mukana merestä poistuu merkittävä määrä ravinteita, jatkaa Karttunen. Silakan- ja kilohailisaaliiden mukana poistuu vuosittain satoja tonneja fosforia Itämerestä.

Nostalginen Silakkamarkkinoiden kuva vuodelta 1958. Kuvaaja Arvo Kajantie

Stadin Silakkamarkkinoiden koko ohjelma https://stadinsilakkamarkkinat.fi/

Lue myös