d-md-none
Siirry pääsisältöön

Nokkonen ja fenkoli maustavat akvaviittipohjaisen long drinkin

Nokkosta voi käyttää keittoihin, lettuihin ja moniin muihinkin ruokiin pinaatin tapaan. Miksei myös alkoholijuomiin? Kun kuvioon ympätään kotimainen käsityöläistislaamo Ägräs Distillery, syntyy mielenkiintoinen soppa.

Akvaviitti, nokkonen, fenkoli ja sitruuna voi kuulostaa oudolta yhdistelmältä. Ägräs Long Drink Nordic Nettle on kuitenkin tehty juuri näistä aineksista, ja palaute on ollut positiivista. Ägräs Distilleryn long drink on käsityöläistislaamon ensimmäinen ja tiettävästi koko maailman ensimmäinen akvaviittipohjainen long drink.

Tuotteita kehitetään hortoiluun perustuen

Fiskarsin Ruukissa toimiva Ägräs Distillery luottaa reseptiikassaan Suomen luonnon antimiin ja ennen kaikkea muinaisiin rohtoyrtteihin. Tislaamon muissa tuotteissa käytetään muun muassa väinönputkea ja puna-apilaa, joten nokkonen oli luonnollinen valinta. -Hortoilu on tärkeässä roolissa tuotekehityksessämme. Ylläpidämme perinteitä, jotka nostavat Suomen luonnonvoiman parrasvaloon, kertoo reseptiikasta vastaava päätislaaja ja toimitusjohtaja Tomi Purhonen.

Akvaviittipohjaisen valmisjuoman tuominen markkinoille on osa Ägräs Distilleryn tehtävää saattaa akvaviitin maine kohti parempaa. Tyypillisesti akvaviitti mielletään pari kertaa vuodessa nautittavaksi snapsiksi, mutta sen moniulotteinen maku tekee juomasta hyvän vaihtoehdon myös maisteluun ja cocktaileihin, Ägräs Distilleryn tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös