d-md-none
Siirry pääsisältöön

Peruna on tulista sukua

Perunan pitkä matka suomalaisten ruokapöytiin sai alkunsa jo 8000 – 10 000 vuotta sitten Etelä-Amerikasta, jossa inkat kasvattivat tätä kestävää vihannesta korkealla Andien rinteillä. Eurooppaan peruna saapui espanjalaisten löytöretkeilijöiden matkassa 1600-luvulla. 

Perunalajikkeita on 5000 erilaista

Perunaa alettiin jo varhain risteyttää ja jalostaa. Tänä päivänä maailmassa arvioidaankin olevan noin 5000 perunalajiketta ja pelkästään perunan syntysijoilla Andeilla niitä on 3000. Vaikka peruna onkin raaka-aineena säyseä ja kiltti, on sillä tulisia ja jopa vaarallisia sukulaisia. Se nimittäin kuuluu samaan kasviheimoon kuin chili, paprika, munakoiso ja tupakka! Bataatille se ei sitä vastoin ole sukua.

Peruna kuuluu samaan kasviheimoon kuin chili, paprika, munakoiso ja tupakka.

Suomeen peruna saapui 1700-luvun puolivälissä, jonka jälkeen se vähitellen ohitti pernteisen nauriiin viljely- ja ruokakasvina. Peruna olikin pitkään hyvin tärkeä ravinnonlähde talvi- ja kevätkuukausina, jolloin oli vaikea saada tuoreita vihanneksia. Se suojasi myös ansiokkaasti keripukilta. 

Tärkeä raaka-aine

Perunasta on tullut yhä tärkeämpi elintarviketuotannon raaka-aine maailmanlaajuisesti, sillä se tuottaa enemmän runsasravinteista satoa nopeammin, pienemmällä pinta-alalla ja vaativammassa ilmastossa kuin mikään muu merkittävä ravintokasvi. Vuonna 2014 Suomessa tuotettiin perunaa noin 600,3 miljoonaa kiloa. Suomi on kuitenkin pieni tekijä kansainvälisessä vertailussa. Suurimmat tuottajamaat ovat nimittäin Kiina (85 920 000 milj. kg) ja Intia (45 000 000 milj. kg).

Suomalainen peruna peittoaa laadussa

Jos ei määrässä, suomalainen peruna kykenee kilpailemaan laadussa. Tätä mieltä on Suomen kokkimaajoukkueen projektipäällikkö Nils-Gustav Höglund: – Suomessa vain harva tietää, että suomalainen peruna lukeutuu laadullisesti maailman parhaisiin. Vain Suomessa ja Skandinaviassa on mahdollista hyödyntää pohjoisten leveysasteiden pitkät ja valoisat kesäyöt kasvien viljelyssä. Näin meillä on mahdollisuus nauttia esim. varhaisperunan upeasta mausta jo kesäkuun lopussa. Suomella on mielestäni loistava mahdollisuus luoda suomalaisesta perunasta tuotemerkki, joka peittoaa aromaattisuudellaan Euroopassa viljeltävät lajikkeet. 

Lähteet: Svergies Livsmedelsverk, Suomen Siemenperunakeskus OY, Potatis 2015- ja JEPOn 40-vuotisjuhlalehti 

Lue myös