d-md-none
Siirry pääsisältöön

Viisi Tähteä ja Toptaste julkaisevat ensi maaliskuussa historian ensimmäisen 100 parasta ravintolaa Suomessa -kirjan

Äänestyksen toteuttaa ravintola- juoma- ja ruokakulttuurin äänenkannattaja, verkkomedia Viisi Tähteä yhdessä ruoka- ja ravintolayhteisö Toptasten kanssa. Suomen 50 Parhaan Ravintolan lista julkistetaan Gastro Helsinki-tapahtumassa 11 maaliskuuta.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 nostaa esiin ravintoloita ja niiden takana olevia, antaumuksellista työtä tekeviä ihmisiä, ideoiden maailmaa ja huippuosaamista.

”Ensi vuonna 50 parhaan ravintolan listan lisäksi julkaistaan myös sijat 51-100, koska äänestyksessä ääniä saa valtakunnallisesti reilusti enemmän kuin 50 ravintolaa. Usein äänimäärät ovat niin lähellä päälistalle yltämistä, joten päätimme ns. bubbling under -listan julkistamisesta”, Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki kertoo.

100 Parasta Ravintolaa Suomessa kirjan kansi
Viisi Tähteä ja Toptaste julkaisevat ensi maaliskuussa historian ensimmäisen 100 parasta ravintolaa Suomessa -kirjan.

Viisi Tähteä käynnisti 50 Parasta Ravintolaa -listauksen vuonna 2004. Äänestys oli tauolla vuodet 2013-2017. Uuden tulemisen tehneen ravintolalistan parhaimmaksi alan ammattilaiset valitsivat vuosina 2018 ja 2019 ravintola Grönin Helsingistä.

”Suomen 50 Parasta Ravintolaa on arvostetuin ja luotettavin ravintolalistaus Suomessa. Perustuuhan se satojen alan ammattilaisten arvioon. Lista saa ruokaharrastajien, median ja alan ammattilaisten huomion. Tulokset noteerataan naapurimaitamme myöten”, sanoo päätoimittaja Eeropekka Rislakki.

Äänestäjiksi kutsutaan valtakunnallisesti yli 1000 ravintola-, juoma- ja ruoka-alan ammattilaista. Heidän joukkoonsa kuuluu ravintoloitsijoita, keittiömestareita, salivastaavia sekä alkoholialan ja ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaisia.

Listauksella laaja näkyvyys Pietarissa ja Tallinnassa

Viis Tähteä -verkkomedian yhteistyökumppanit takaavat laajan näkyvyyden Suomen lisäksi myös lähialueilla kuten Virossa ja Pietarissa, joissa on suurta kiinnostusta suomalaisia ravintoloita kohtaan.

”Ruokamatkailu ja ruoan merkitys matkailulle ovat kasvussa. Yhä useammin matkakohde valitaan sen perusteella, että kohteessa tietää saavansa hyvää ruokaa. Se on keskeinen osa matkakokemusta. Listauksemme auttaa löytämään juuri oikean paikan kulloiseenkin tarpeeseen”, päätoimittaja Rislakki muistuttaa.

Viisi Tähteä järjestää äänestyksen ja kunniakirjojen jaon yhdessä Toptasten kanssa. Yhteistyö tuo äänestykselle lisää näkyvyyttä ammattilaisten ohella myös ravintola-asiakkaiden keskuudessa.

”Suomessakin on saavutettu ruokakulttuurin vaihe, jossa ravintolaan meno ei vaadi enää merkkipäivän juhlistamista vaan siitä on tullut arkea ja spontaania. Siksi ravintolavaihtoehdoista tarvitaan yhä enemmän tietoa”, Rislakki perustelee.

Äänestyksessä on listauksen ohella myös eri alakategorioita, joita ovat esimerkiksi Paras palvelu, ruoka, viinilista, olutvalikoima, ravintola-alan tapahtuma, klassikkoravintola, tunnelma ja mm. eettinen ravintola.

Teksti: Heikki Kähkönen

Katso alta vuoden 2019 50 Parasta Ravintolaa -listaus:

50 parasta ravintolaa 2019

Lue myös