d-md-none
Siirry pääsisältöön

Turun Kauppahallin Viini- ja ruokajuhlia vietettiin eilen viidennettä kertaa

Kuten aikaisempina vuosina, liput myytiin hetkessä loppuun. Ja kun puhutaan hetkestä, niin tarkemmin sanottuna puolessatoista minuutissa, kertoo tapahtuman tuottaja Tanja Raunio. Toptaste kävi piipahtamassa juhlissa, ja piipahdus venähtikin kokonaiseksi illanvietoksi. Alla hieman tunnelmia illanvietosta!

Juhlat alkoivat klo 18 ja jatkuivat aina klo 23 saakka. Ideana oli kiertää hallia tutustuen ruokayrittäjien herkkuihin neljän euron ruokalipuilla. Annokset olivat todella näyttäviä ja mietitty juuri seisomajuhliin sopivaksi. Viinipisteissä myytiin laadukkaita ja palkintoja kahmineita viinejä myös neljän euron maistelulipukkeella. Hieman paremmat viinit ja esimerkiksi shampanja vaati omalta osaltaan pari lipuketta. Toptasten toimitus teki parhaansa maistellakseen läpi koko hallin annokset ja onnistuikin melkein siinä.

Osteribaaria, peuratartaria, vietnamilaisia bao-buneja – herkkuja löytyi aivan laidasta laitaan. Ruokayrittäjät olivat selkeästi tehneet yhteistyötä menua suunnitellessaan, koska ruoka-annosten osalta ei löytynyt päällekkäisyyksiä oikein missään. Myös viinipuoli oli todella hyvin toteutettu. Eri maahantuojien viinipisteitä löytyi hyvin tiheästi, eikä jonoa oikein ollut mihinkään.

Herkkunuotan osteribaari oli suosittu
Viini- ja ruokajuhlien jokavuotinen suursuosikki on Herkkunuotan osteribaari.

Vaikka eläinperäiset herkut olivat erittäin vahvasti edustettuna, löytyi myös vegeherkkuja jotka olivat todella maittavia. Toptasten delegaation pöydälle päätyi muun muuassa seitanherkkua sydänsalaatilla! Ihania vegeherkkuja tarjosi Roots Kitchen, joka on ollut Turun Kauppahallissa jo viitisen vuotta ja pari vuotta sitten laajentanut toimintaansa myös Hakaniemen Kauppahalliin Helsingissä.

Peuraherkkuja monessa muodossa löytyi Lundenin Lihan tiskiltä, jossa sekä peuratartar että riimipeura näyttivät upealta.

Vietnamilaista ruokaa löytyi oikein kahden kojun verran – Vnamesessa sai nauttia muun muuassa kevätkääryleistä ja Saigonista löytyi erilaisia värikkäitä buneja. Vnamesen kojun iloiset yrittäjät osoittautuivatkin perheeksi, joka on toiminut Kauppahallissa jo 20 vuotta. Perheen tytär naureskeli meille, kuinka hän pienenä on leikkinyt Kauppahallissa kun vanhemmat ovat tehneet töitä – ja nyt hän on itse tiskin takana.

Saigonin raikas ja värikäs bun-herkkua kanalla tai possulla
Saigonista sai ihanan raikasta ja värikästä bun-herkkua sekä kanan että possun kanssa.
Valkosipulissa paitettua kuningasrapua
Juhlien yllättäjä! Kuudella ruokalipukkeella sai King Crab -lautasen, jossa oli valkosipulissa paistettua kuningasrapua!
Vnamesean henkilökuntaa
Vnamesea pyörittää Kauppahallissa jo 20 vuotta toiminut perheyritys.

Kauppahallissa on tunnetusti upeita merenantimia, eikä Kado sushin tarjoama poikennut siitä. Tarjolla oli tietysti ainoastaan kotimaista kalaa, josta oli tehty nigirejä, makeja ja upean makuisia pikku mini-poke bowleja.

Juhlissa lanseerattiin myös Kakola Brewing Companyn uusinta uutta Kauppahallille brändättyä pehmeää lageria. Teemu Artukka edusti tätä turkulaista perheyritystä hymyissä suin.

Jascalin pisteellä oli tarjolla friteerattua katkarapua bataatilla, paistettua vihersimpukkaa, sekä hyvin yllättävää kanalla täytettyä mustekalaa!

Jascalin keittiönäkymää
Hot dogeihin ja uuniperunoihin erikoistunut Jascal yllätti kanalla täytetyllä mustekala-annoksellaan.

Poronlihan erikoisliike Heinoset tarjoili vieraille poroa kolmella tapaa!

Poroa kolmella eri tavalla graafisesti aseteltuna

”Klassikoista uutuuksiin” kyltin alta löytyi Hallin Kotikokki, jossa oli tarjolla voileipäkakkua kahdella tapaa: perinteistä kinkkuvoileipäkakkua ja kasvisvoileipäkakku. Jälkimmäistä oli tarjolla myös vegaanisena. Kakut oli upeasti kostutettu ja palvelu todella iloista kuten kuvasta näkyy!

Hallin Kotikoin ruokatiskillä vastaansa saa perinteisen ruoan lisäksi iloista palvelua
Hallin Kotikokki tarjoaa herkullista kotiruokaa.

Makeat jäivät meidän osaltamme valitettavasti kokeilematta, kun olimme niin innokkaita suolaisten osalta, ettei enää mahtunut jälkiruokaa. Vähän kuvia ehdimme kuitenkin napata, ja joku kaunis päivä palaamme kyllä rikospaikalle juomaan kahvit ja nauttimaan myös näistä upeista makeista herkuista mitä Kauppahallissa on tarjolla.

Seiniä koreili Turun Kauppahallin historiaa ja huumoria.

Me tehrä teil freesei ja raikkai salaatei tul maistama...

Viinipuoli oli, kuten aiemmin mainitsin, loistavasti edustettuna. Löysimme peräti kahdeksan maahantuojaa, jotka antoivat parastaan illan aikana. Oli todella mukavaa, ettei kertaakaan joutunut jonottamaan mihinkään ja joka ikinen lasi mitä tuli maisteltua oli kertakaikkisen upeaa. Ja maistelulasi kun maksoi vain neljä euroa, ei useamman viinin kokeileminenkaan köyhdyttänyt!

Kaiken kaikkiaan upea kokemus, ja kovasti toivoisin tällaisia tapahtumia enemmän. Turun Kauppahalli on kyllä remontin jälkeen todella loistava paikka myös ruokailuun – jäi meidän must visit -listalle seuraavan kerran kun Turussa ollaan.

Kiitos ja kumarrus Turun Kauppahalli ja Viini- ja ruokajuhlat. Nähdään ensi vuonna!

Tunnelmakuva Turun Kauppahallin viini- ja ruokajuhlilta

Kuvat: Elina Engberg

Lue myös