d-md-none
Siirry pääsisältöön

Vaihtelua uuniloheen – kokeile uunisilakkaa!

Itämeren erikoisuus silakka sopii uuniruokiin mainiosti. Silakkafileiden kanssa ei tarvitse miettiä ruotojen poistamista eikä kokonaistenkaan silakoiden perkaaminen ja fileoiminen itse vaadi erityisiä apuvälineitä.

Ravintoarvoiltaan silakka on ihanteellinen syksyn pimeneviin iltoihin. Saamme yhä vähemmän D-vitamiinia auringonvalon avulla, joten ravinnosta saatavien vitamiinien tarve kasvaa. Silakassa, kuten muissakin kaloissa, on runsaasti D-vitamiinia. Lisäksi hopeakylkisessä pikkukalassa rasva on pehmeää ja proteiinia on runsaasti.

Itämeren tilasta huolestuneille silakka on ykkösvaihtoehto: silakan kalastus on tehokkaimpia tapoja poistaa merestä ravinteita, jotka aiheuttavat meren rehevöitymistä. Silakkasaaliin mukana merestä poistuu fosforia ja typpeä, jotka ovat ihmiselle elintärkeitä ravintoaineita, mutta voivat vesistöissä aiheuttaa esimerkiksi sinilevän määrän kasvamista. Silakka onkin ekologista lähiruokaa parhaimmillaan!

Suomalainen silakan kalastuksen kestävyys on kansainvälisestikin tunnistettua. Viime kesäkuussa Suomen ensimmäinen MSC-sertifikaatti annettiin silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastukselle. MSC-sertifikaatti on Marine Stewardship Councilin myöntämä sertifikaatti, joka takaa sen, että kalan matka vedestä ruokapöytään on ekologisesati kestävä. Kanta ei siis ole ylikalastettu eikä kalastuksella ole muihin lajeihin tai alueen ekosysteemiin kohdistuvia haittavaikutuksia.

Lado siis uunivuokaan silakkaa: erilaisilla mausteilla silakasta saa omaan makuun sopivan aterian. Saisiko siis olla tällä kertaa tex-mexiä, thaimaalaisia aromeja vai piristävää kirpeyttä?

Reseptit

Tex-mex silakkapihvit ja veneperunat

4:lle

  • 400-500 g silakkafileitä
  • 2-3 rkl taco-, salsa- tai mietoa chilikastiketta
  • 100 g maustamatonta tai esim. tacomaustettua tuorejuustoa
  • 2 dl maissihiutaleita
  • 1 dl juustoraastetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • ripaus chiliä
  • 0,25 tl suolaa

VENEPERUNAT

  • 4-6 perunaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 0,25 tl jauhettua valkopippuria
  • (ripaus chiliä)
  • 0,5 tl suola

Aloita ruoan valmistus perunoista. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese perunat hyvin ja halkaise ne. Leikkaa perunan puolikkaat puoliksi tai kolmeen osaan pitkittäin, jolloin saat veneen mallisia paloja. Levitä perunaveneet pellille leivinpaperin päälle. Sekoita mausteet öljyn joukkoon ja levitä seos leivinsiveltimellä perunoille. Paista perunoita yksinään n. 10-15 minuuttia uunissa.

Valmista sillä aikaa silakkapihvit. Levitä puolet fileistä nahkapuoli alaspäin työlaudalle. Sekoita maustekastiketta makusi mukaan tuorejuuston joukkoon ja jaa juusto pieniä nokareina silakkafileille. Nosta juustottomat fileet nahkapuoli ylöspäin kansiksi juustofileille. Murskaa maissihiutaleet kourassasi. Sekoita kulhossa juustoraaste, paprikajauhe, chili ja suola maissihiutalemurskan kanssa.

Ota perunapelti uunista ja siirrä perunat pellin toiseen reunaan. Nosta silakkapihvit perunoiden seuraksi pellille. Ripottele juustoraasteseos pihveille. Paista silakkapihvejä ja perunoita n. 15 min, kunnes perunat ja pihvit ovat kauniin värisiä ja kypsiä.

Vinkki: Jos kaipaat kastiketta ruoalle, saat sitä helposti sekoittamalla kermaviilin joukkoon sitä maustekastiketta, jolla maustoit pihvien väliin tulleen tuorejuuston. Tai käytä valmiiksi chilillä ja tomaatilla maustettua ranskankermaa, jota voi ohentaa maidolla tai sitruunamehulla.

Thaistelevat silakat

  • 800 g silakkafileitä
  • 1 limetin mehu
  • 2 dl kookosmaitoa (1/2 tlk)
  • 3 rkl makeaa chilikastiketta tai vastaavasti jauhettua chiliä
  • noin 1 dl tuoretta korianteria silputtuna
  • 2-3 rkl silputtua basilikaa
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • noin 1 tl suola

Levitä silakkafileet laakeaan vuokaan. Purista limetistä mehu ja kaada kaloille. Anna marinoitua viileässä puolisen tuntia. Möyhi välillä.

Taita marinoituneet fileet kalan muotoon ja lado ne voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan.

Sekoita kookosmaidon joukkoon mausteet ja kaada kastike vuokaan kalojen päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Koristele valmis vuoka tuoreella korianterilla ja limetin viipaleilla. Tarjoa lisänä basmatiriisiä.

Kirpeät uunisilakat

4 annosta

  • 500 g silakkafileitä
  • 1 tl suolaa
  • 100 g ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa
  • 1 dl ruokakermaa
  • 1/2 sitruunaa viipaleina
  • 200 g terttukirsikkatomaatteja

Leikkaa silakkafileistä selkäevät pois saksilla. Lado fileet leivinpaperin päälle nahkapuoli paperia vasten. Ripottele fileille suolaa.

Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Lado puolet silakkafileistä vuokaan nahkapuoli vuokaa vasten. Levitä silakkafileiden päälle tuorejuustonokareita. Paina päälle loput silakkafileet nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan ruokakerma.

Pese sitruuna ja leikkaa viipaleiksi. Huuhtele kirsikkatomaatit. Levitä silakkafileiden päälle sitruunaviipaleita ja terttukirsikkatomaatteja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla 20 minuuttia. Tarjoile lisäksi perunamuusia.

Lähde

Lue myös