d-md-none
Siirry pääsisältöön

Snacking-trendi leviää: myös kalasta saa hyviä välipaloja

Välipaloista tuli trendikkäitä, kun snacking-trendi ja -kulttuuri levisivät myös Suomeen. Välipalojen napsiminen kannattaa: on tutkittu, että pienempien annoksien syöminen useammin on terveellistä. Suuret, harvoin syödyt ateriat voivat jättää olon väsyneeksi.

Hyvässä välipalassa yhdistyy monta asiaa. Se on helppo valmistaa, joko heti syötäväksi tai etukäteen ennen kiireistä päivää. Se antaa energiaa ja on terveellinen – sekä tietysti myös hyvänmakuinen! Näihin kriteereihin sopivia välipaloja saa tehtyä myös kalasta.

Kala sopii pääruokien lisäksi välipaloihin loistavasti. Kalan rasva on pehmeää, koska siinä on runsaasti monityydyttymättömiä n-3-rasvahappoja, ja vain vähän tyydyttyneitä rasvahappoja. N-3-rasvahapot ovat erityisen tärkeitä esimerkiksi aivojen, keskushermoston ja näkökyvyn kehitykselle. Kalan rasvoilla arvellaan olevan myös mielialaa parantava vaikutus. Se sopii siis hienosti hektisen päivän piristäjäksi!

Kalasta saa monipuolisesti myös muita ravintoaineita, erityisesti D-vitamiinia. Kalan syöminen säännöllisesti on oiva keino turvata useiden muidenkin vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia. 

Suositus on, että kalaa pitäisi syödä ainakin kahdesti viikossa. Välipaloilla saa viikottaista kalan syöntiä helposti lisättyä, kun joka kerta ei tarvitse loihtia pääruokaa juuri kalasta.

Kokeile näitä välipalareseptejä! Tee vaikka isompi satsi, jotta koko perheelle riittää välipaloja valmiiksi.

Omena-curry-silakkapihvit mikrossa

2:lle

300 g silakkafileitä

ripaus suolaa

1/2 tl sitruunapippuria

1/2 – 1 1/2 tl currya

1 hapahko omena

2-3 rkl hienonnettua persiljaa

n. 3 rkl vettä tai kalalientä fondista

Levitä silakkafileet leivin- tai käärepaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta ne suolalla, sitruunapippurilla ja currylla.

Raasta omena. Levitä raaste puolelle fileemäärästä. Käännä loput fileet omenaraastefileiden päälle nahkapuoli ylöspäin. Nosta kalat mikronkestävään vuokaan tai lautaselle ja ripottele kalojen päälle currya ja persiljasilppua sekä pirskota lautaselle vähän vettä tai kalalientä.

Kypsennä mikrossa kuvun alla noin 5 minuuttia (teho 650 W) vuokaa välillä kääntäen mikäli mikro ei ole pyörivää mallia. Kokeile kypsyyttä. Kala kypsyy mikrossa hyvin nopeasti. Anna jälkikypsyä muutama minuutti ennen ruokailua.

Tarjoa lisäkkeeksi kasvisriisiseosta tai perunoita, salaattia tai porkkanaraastetta ja leipää.

Tasakokoiset perunat kypsyvät mikrossa 4-6 minuutissa. Nosta 4-5 pestyä pisteltyä tai kuorittua perunaa sopivan kokoiseen vuokaan ja peitä kannella tai kypsennä leivinpaperin sisällä.

Kokoile kypsyyttä hammastikulla ja anna perunoiden jälkikypsyä pyyhkeellä tai patalapuilla peitettynä silakoiden kypsyessä.

Savusilakkarieskat

4 kpl suorakaiteen muotoista, ohutta rieskaa

Täytteeksi 400 g savusilakkaa (noin 200 g perattuna)

1 ½ dl ranskankermaa

1 ½ dl herkkukurkkua kuutioituna

1 dl omenaa kuutioituna

2 rkl ruohosipulisilppua

n.1 tl curry

1 tl hunajaa

muutama lehti jääsalaattia

muutama retiisi

Sekoita peratut savusilakat sekä kurkku- ja omenakuutiot ranskankermaan ja mausta seos. Levitä rieskat työpöydälle. Jaa täyte tasan rieskoille ja levitä lusikan selällä. Jätä rieskan yläreunasta pari senttiä vapaaksi, ettei rullattaessa täyte pursuile. Revi päälle jäävuorisalaattia. Kuutioi huuhdellut retiisit ja ripottele leiville. Kääri leivät napakaksi rullaksi pitkältä sivulta. Kiedo rullat folioon tai leivinpaperiin ja säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen.

Tarjolle tuotaessa leikkaa rulla vinosti poikki ja kiedo paperiin, jolloin syöminen käy siististi ilman ruokailuvälineitä.

Kalalla täytetty pita

4 annosta

4 kalapihviä, pakaste

1-2 rkl öljyä

4 rukiista pitaleipää

(paahdettua sipulirouhetta)

Salaatti

1/3 (noin 200 g) kerää jäävuorisalaattia

1 porkkana

1/2 (150 g) kurkkua

1 pieni valkosipulinkynsi

1 dl maustamatonta jogurttia

1/2 dl majoneesia

1 tl sitruunanmehua tai viinietikkaa

ripaus suolaa ja sokeria

Pese jäävuorisalaatti ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja leikkaa kuorimaveitsellä lastuiksi. Huuhtele kurkku ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.

Sekoita kulhossa jogurtti, majoneesi, sitruunanmehu ja valkosipuli. Mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Sekoita joukkoon salaattisuikaleet, porkkanalastut ja kurkkusuikaleet.

Paista kalapihvit öljytilkassa pannulla pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.

Lämmitä pitaleipiä mikroaaltouunissa täydellä teholla noin 30 sekuntia. Avaa pitaleivät taskuiksi. Täytä salaatilla ja paistetulla kalapihvillä. Ripottele päälle halutessasi paahdettua sipulirouhetta.

Lähde: https://bit.ly/2W9ktE2

Lue myös