d-md-none
Siirry pääsisältöön

Tunnetko mädit?

Mätejä on kaupoissa ympäri vuoden joko tuoreena tai pakastettuna. Kirjolohen mätiä saa myös kylmäsavustettuna. Sulana myytävä mätikin voi olla kertaalleen pakastettua. Kysy kaupastasi! Kaksi kertaa pakastaminen muutta mädin rakenteen.

Mätimunien koko ja väri vaihtelee kalalajin mukaan. Kirjolohen mäti on suurirakeista ja oranssipunaista. Mateen ja muikun mätihelmet ovat pienimpiä. Mateenmäti on väriltään vaaleankeltaista ja muikunmäti oranssinkeltaista. Härkäsimpun mäti on melko suurirakeista ja harmaanvihreää. Siianmäti on melko kirkkaan oranssia. Merten musta kulta eli kaviaari on sammenmätiä.

Kaupoissa voi nähdä myös täysin kasviperäistä ”kaviaaria”, joka on tehty merilevästä. Jos ruokailijoiden joukossa on vaikkapa kala-allergikko, voi mädin silloin korvata tällaisella merilevävalmisteella.

Tuore mäti tarjoillaan yleensä miedosti suolattuna blinien tai paahtoleivän kanssa. Lisäksi tarjotaan hienonnettua sipulia, smetanaa, kermavaahtoa tai kermaviiliä sekä mustapippuria. Mädistä voi tehdä hyytelöitä sekä kylmiä kastikkeita kalan kanssa tarjottavaksi ja se sopii myös uuniperunan tai tuulihattujen täytteeksi.

Pakastemätiä ei pidä sulattaa mikrossa tai kuumassa vedessä, vaan jääkaapissa. 

Ylärivissä muikun, kirjolohen ja hauen mäti ja alarivissä mateen, siian, silakan ja härkäsimpun mäti.

Katso myös reseptit:

Tonttujen paras jouluherkku

Blinit

Lähde: Pro Kala ry

Lue myös