d-md-none
Siirry pääsisältöön

Hei me säilötään!

Säilöminen on mukavaa puuhaa ja kuivaaminen monessa mielessä hyvä säilömistapa. Kuivatuissa tuotteissa maku ja useimmat ravintoaineetkin säilyvät hyvin. Se on myös ekologista, sillä joidenkin tuotteiden kuivauksessa ei välttämättä tarvita lainkaan energiaa eikä tuotteiden varastointikaan kuluta energiaa. Lisäksi kotikuivauksessa ei käytetä lisäaineita ja tuotteet vievät vain vähän säilytystilaa. Kuivata voi melkein mitä vain ruoka-aineita. Tavallisimmin kuivataan yrttejä, vihanneksia, sieniä ja marjoja, mutta myös lihaa ja kalaa voidaan säilöä kuivaamalla. 

Sienien kuivaaminen

Kuivaaminen on monille sienille ihanteellinen säilöntätapa, sillä kuivatuissa sienissä maku- ja ravintoaineet säilyvät hyvin. Erityisen hyvin kuivattaviksi sopivia sienilajeja ovat mm. korvasieni, suppilo- ja kosteikkovahvero, mustatorvisieni, herkkutatit, ukonsieni, viiruvalmuska ja miedot haperot.

Sienten kuivausaikaan vaikuttavat mm. sienilaji ja missä sieniä kuivataan. Sienikuivurissa kuivuminen kestää 3–6 tuntia, aikaan vaikuttaa sienilajin lisäksi kuivurin täyttöaste.

Kun valitset kuivuria, kiinnitä huomiota:

  • Kuivausteho ja kuivumisen tasaisuus – Jos tehoksi ilmoitetaan 240–250 wattia, kuivuminen ei tapahdu nopeasti. Kuivureiden tehot vaihtelevat hieman yli 200 watista vähän yli 1000 wattiin.
  • Lämpötilan säätömahdollisuus. Jos lämpötilaa ei voi säätää, kuivuri ei sovellu kaikkien herkempien, esimerkiksi yrttien kuivattamiseen.
  • Kuivurin ritiläverkon tiheys
  • Kuivurin koko ja hinta

Sieniä kuivatessasi tee näin:

1.    Kerää sienet kuivalla säällä ja perkaa ne. Älä huuhtele tai liota sieniä.

2.    Viipaloi sienet noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pienikokoiset, ohutmaltoiset sienet voivat olla kokonaisia, suuremmat on hyvä repiä kahtia.

3.    Levitä sienet tasaiseksi, ohueksi kerrokseksi kuivausritilälle. Pane ritilä kuivuriin tai lämmönlähteen yläpuolelle. Sienien kuivauslämmön tulisi pysyä koko kuivauksen ajan mahdollisimman tasaisena. Ritilöiden paikkaa ei pidä vaihdella. Sienet ovat tarpeeksi kuivia kun ne taitettaessa murtuvat (kosteutta jäljellä alle 12 %).

4.    Pakkaa sienet puhtaaseen, kuivaan ja ilmatiiviiseen astiaan. Merkitse pakkaukseen sienilaji ja pakkauspäivä. Säilytä sienet pimeässä, viileässä ja kuivassa paikassa. Kuivatut sienet säilyvät käyttökelpoisina useita vuosia.

Näin käytät kuivattuja sieniä

Kuivattuja sieniä voi käyttää kuten tuoreitakin. Ennen ruoaksi valmistamista kuivatut sienet yleensä liotetaan, 1 dl sieniä, 2–3 dl vettä. Liotusajaksi riittää 15 minuutista puoleen tuntia. Liotusvesi voidaan lisätä ruokaan, ellei se ole kitkerää. Korvasienten liotusvettä ei pidä käyttää. Lisäksi kuivatut korvasienet on liotuksen jälkeen vielä keitettävä kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet. Ohutmaltoiset sienet voidaan rusentaa suoraan esim. keittoihin, taikinoihin, kastikkeisiin tai patoihin. Kuivatut sienet voi myös rouhia jauheeksi huhmaressa tai kaulimella ja lisätä ruokaan mausteen tavoin.

Lähde: Martat

Koonnut: Mia Heiskanen

Lue myös