Siirry pääsisältöön

Suomalaisolut palkittiin maailman parhaana belgialaistyylisenä oluena

Malmgård Belge 8,0% haali tuomareilta parhaat pisteet arvostetussa World Beer Awards -kilpailussa Lontoossa.

– Belgialaistyylisiä oluita pidetään perinteisesti korkeassa arvossa, joten voitto juuri tässä sarjassa tuntuu erityisen hienolta, kertoo Malmgårdin Panimon panimomestari Tuomas Markkula

Viime vuonna saman tempun suoritti omassa sarjassaan palkittu Malmgård X-Porter, vieden maailman parhaan vahvan portterin tittelin maineikkaalta Guinnessiltä. 

Brittiläiskilpailun tuomaristo koostuu alansa arvostetuista asiantuntijoista, jotka arvioivat tänä vuonna yli 3500 olutta. Kilpailuun osallistui erikokoisia panimoja 56 eri maasta. Malmgård Belge oli lukuisista osallistujista ainoa suomalaisolut, joka voitti World’s Best Style Winner -palkinnon.

Voitonriemuisat syntymäpäiväjuhlat tiedossa

Malmgårdin Panimo juhlii 10-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Syksyllä 2009 kauppoihin tuotu Belge täyttää täten myös pyöreitä vuosia. 

– Tätä parempaa syntymäpäivälahjaa en olisi voinut panimollemme ja itse tuotteelle toivoa, iloitsee Markkula. 

Lähes 20 vuotta panimoalan kursseilla opettanut ja ison osan Suomen pienpanimoväestä kouluttanut Markkula luottaa hyvin rakennettuun laadukkaiden oluiden kivijalkaan. 

– Malmgårdin erottaa monista muista pienpanimoista se, että valikoimassamme on edelleen samoja tuotteita, joita pantiin jo panimomme alkuaikoina. Belgestä on tullut varsinainen klassikko-olut ja se on myös tuotantoporukkamme suosikkituote, kertoo Markkula. 

Malmgårdin Panimolla vietetään juhlavuoden kunniaksi avoimien ovien päivää lauantaina 17.8. klo 11–17. Lue lisää tapahtumasta Facebookista tai panimon sivustolta.

Malmgård Belge on myynnissä Alkoissa ja hyvin varustelluissa ravintoloissa kautta maan.

Lähde

Lue myös