d-md-none
Siirry pääsisältöön

Lautasella hyvää suomesta

Kotimaiseen ruokaan liittyy paljon positiivisia asioita kuten työllisyys, ruokaturva, alan toimijoiden vahva ammattitaito sekä monipuolinen, maittava ja terveellinen ruokatarjonta.

Ruokatuotantoon liittyy aina myös ympäristövaiku­tuksia ja eettisiä kysymyksiä. Näitä ja muita vastuullisuuteen liittyviä asioita pohditaan Suomessakin eri näkökulmista päivittäin. Ruokaketjus­sa vastuullisuus lähtee siitä, että huoleh­dimme ensisijaisesti oman maan ruuasta. Meillä on maailman runsaimmat vesivarat, paljon puhdasta maata ja vaurautta, joten meillä jos kellä on varaa hoitaa ruokahuoltomme. Vastuut­tomuutta olisi ulkoistaa näitä ongelmia maille, joilla ruuantuotannon edellytykset eivät ole yhtä hyvät.
 

Hyvää Suomesta -merkki helpottaa valintaa

Suomalaisen ruuan tunnistaminen tuotenimen tai valmistajan perusteella voi olla vai­keaa.

Hyvää Suomesta -merkin avulla se on helppoa, sillä merkki kertoo ruuan suoma­laisista raaka-aineista ja työstä. 
 

Hyvää Suomesta -merkki lupaa, että ruokatuote täyttää seuraavat kriteerit:

• Liha, kala, muna, maito 100 % suomalaista: sellaisenaan ja osana muita tuotteita

• Yhden raaka-aineen tuote 100 % suomalaista

• Monen raaka-aineen tuote 75–100 % suomalaista

• Lopputuote valmistettu ja pakattu Suomessa

Näin merkittyjä suomalaisia tuotteita valmistaa noin 300 yritystä, jotka noudattavat samoja suomalaisuuden pelisääntöjä. Noin 11 000 tuotteen joukosta riittää valinnanvaraa moneen makuun.

Hyvää Suomesta -merkki on suomalaisten elintarvikkeiden alkuperämerkki. Tuttu tuotemerkki tai valmistajan nimi ei välttämättä kerro ruuan alkuperästä. Kun haluat ruokaa omasta maasta, valitse tuotteita, jotka on varustettu Hyvää Suomesta -merkillä.

Lähde

Lue myös