d-md-none
Siirry pääsisältöön

Vaalea lager on suosituin olut joulupöydässä

Taloustutkimus selvitti kolmatta kertaa suomalaisten näkemyksiä eri oluttyyppien sopivuudesta jouluruokien kanssa. Vaalea lager sopi parhaiten yhteen kahdeksasta ruoasta kuuden kanssa. Vaalean lagerin asema joulupöydän monipuolisena ruokajuomana on pysynyt vankkana, sillä myös kahtena aiempana vuotena vaalea lager oli suosituin oluttyyppi. Vaaleaa lageria yhdistettiin erityisesti graaviloheen (52 % vastaajista) ja kalkkunaan (48 % vastaajista).

Kinkku ja suklaa poikkeuksia

Kyselystä selviää, että suomalaiset valitsevat ainoastaan kinkun ja suklaan kanssa muuta kuin lageria. Joulukinkun seurana suomalaiset nauttivat mieluiten tummaa lageria ja suklaan kera maistuu parhaiten porter tai stout. Lähes puolet vastaajista eli 48 % valitsi kinkun kanssa tumman lagerin ja kolmannes vastasi, että suklaan pariksi sopii parhaiten porter tai stout.

Olut on suomalaisten suosikkijuoma joulupöydässä

Olutta juovista suomalaisista kolmella viidestä on olutta tarjolla joulupöydässä. Määrä on pysynyt samana vuodesta 2014, jolloin kysely tehtiin ensimmäisen kerran.

-Olut on hyvä ja varma valinta jouluruokien seuraksi. Suomen laajasta olutvalikoimasta löytyy sopiva olut joulupöydän joka ruokalajille. Meillä on Suomessa nykyään paras olutvalikoima, mitä on koskaan ollut. Alkoholittomien oluiden ystäviä ilahduttaa varmasti myös näiden oluiden valikoiman laajentuminen viime vuosina, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen toteaa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 17−22.2.2017. Tutkimukseen vastasi 1403 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita.

Lue myös