d-md-none
Siirry pääsisältöön

Kirja-arvio: Arjen Luxus

Risto Mikkola & Henry Lepist

Arjen Luxus – Koko vuoden keittokirja

2016 Readme.fi

Kirja-arvio: Mia Heiskanen

Mikä sen otollisempaa näin juhlapyhien jälkeen kuin
selailla keittokirjaa, jonka nimi on Arjen Luxus. Keittiömestari Risto Mikkola
kertoo, kuinka kotiruuasta voi loihtia himpun verran parempaa – ja helposti.
Kirja on syntynyt rakkaudesta suomalaiseen kotiruokaan ja Mikkola kehottaakin
panostamaan arkiseen ruokailuun, sillä arjestahan elämämme pääosin muodostuu.
Ns. arkiruuasta voi pienelläkin vaivalla saada parempaa kun uskaltaa kokeilla, korvata perinteiset raaka-aineet uusilla, maustaa rohkeammin
tai tarjota tuttu ruoka uudessa olomuodossa. Sellaisia ovat esimerkiksi pinaatti-tuorejuustokeitto
ja viiriäisenmuna, uudet perunat ja puolukkagraavattu siika,
lohimurekekalapuikot ja salviavoilla täytetty broilerinkoipi ja
curry-perunasalaatti. Kaikki kirjan raaka-aineet löytyvät tekijöiden mukaan
lähimarketista, mikä on sekin plussaa, sillä se helpottaa kummasti arjen kokkailua.

Sisältöä tässä yli 300-sivuisessa järkäleessä piisaa, joten
siitä eivät ideat kotikeittiössä jää kiinni. Reseptejä kirjasta löytyy
niin lihan, kalan kuin kasvistenkin ystäville. Reseptiikassa on tuunattu
perinteisiä ruokia uuteen ja yllättäväänkin uskoon ja yhdistelty erilaisia
makuja. Uudelleen sovituksen ovat saaneet esimerkiksi kesäkeitto, loimulohi,
maksalaatikko ja kaalikääryleet. Niiden lisäksi valmistuvat myös trendikkäät falafelit,
gazpacho, sushi ja ramen-burgeri. Kuvituksen kädenjäljestä vastaa Roni Lehti.

Löysin tästä opuksesta kivoja virityksiä ja mielestäni kirja
palvelee hyvin myös silloin, kun kotiin tulee ulkomaisia vieraita, joille
haluaa esitellä suomalaista keittiötä hieman uudenlaisella otteella. Tällainen yhdistelmä
voisi olla vaikkapa lanttucappucino ja maitovaahto, pääruoaksi juuresrisottoa
ja paistettua ahventa ja aterian päätteeksi raparperivispipuuro. Eikun
kokeilemaan! 

Lue myös