d-md-none
Siirry pääsisältöön

Mallaskellari laajentaa Oulun oluttarjontaa

Käsityöläisoluet ovat nyt trendikäs ilmiö, mutta käsintehdyssä oluessa on taustalla myös suurempi ajatus: tuoda ihmisten tietoisuuteen oluiden monipuolisuus ja makukirjo, josta jokainen voi löytää omaan makuunsa sopivan oluen. Suomeen ja etenkin pääkaupunkiseudulle on ilmestynyt craft beer -pubeja ja pienpanimoiden omia panimopubeja katukuvaan viimeisen vuoden aikana suuri määrä. Oulu saa kuluvan viikon perjantaina yhden lisää kun Mallaskellari avaa ovet.

Budapestista Ouluun

Pienpanimon taustalla häärää unkarilainen panimomestari Bence Czura, joka kyllästyi pari vuotta sitten työhönsä budapestilaisella pienpanimolla. Muutama vuosi aiemmin hän oli ollut Erasmus-vaihdossa Oulussa ja tykästyi kaupunkiin. Unkariin ei ole ollut kovasti ikävä, mutta yksi asia häntä on harmittanut Suomessa ja Oulussa. -Olutkulttuuri on yksipuolisempaa kuin Budapestissa. Täältä on vaikea löytää erikoisempia oluita baareista, sillä suuret panimot hallitsevat paikallisten baarien hanoja, Bence toteaa.

We have the beers others don´t

Tänä keväänä Bence päätti yhdessä oululaisten kavereidensa Simo Pramilan, Denys Iablonskyin ja Petteri Keinäsen kanssa perustaa asiaan vihkiytyneen pubin, Mallaskellarin. Mallaskellarin motto “We have the beers which others don’t”, saattaa vaikuttaa hieman aggressiiviselta, mutta lausahduksella halutaan korostaa pubin valikoiman laajuutta. -Oulussa on muutamia hyviä olutpubeja, joilla on iso ja vaihtuva valikoima erikoisoluita hanassa. Hyviä oluita on kuitenkin niin paljon enemmän! Me haluamme antaa mahdollisuuden myös niille, joita muut eivät ole vielä kelpuuttaneet, Bence kertoo.

Suomalaisia käsityöläisoluiden helmiä

Alun perin tarkoitus oli ottaa myyntiin oluita kotimaan lisäksi myös ulkomailta hyödyntäen Bencen kansainvälistä verkostoa. Mallaskellarin perustajat huomasivat kuitenkin pian Suomesta löytyvän runsaasti käsityöläisoluiden helmiä. -Aloimme tutkia, mitä oluita otamme valikoimaan suomalaisilta pienpanimoilta ja huomasimme, että Suomen pienpanimoala on kehittynyt hurjasti viime vuosien aikana, kertoo Petteri. Tulevaisuudessa tarkoitus ei ole kuitenkaan myydä ainoastaan muiden valmistamia oluita, vaan neuvottelut Bencen omien reseptien mukaan valmistettujen oluiden valmistuksesta kiertolaispanimotyyliin ovat jo käynnissä. Todennäköisesti jo tänä syksynä päästään maistamaan ensimmäisiä Bencen panemia oluita tuoreena hanasta.

Mallaskellari löytyy Oulun Rotuaarilta osoitteesta Kirkkokatu 17 ja ovet avautuvat 17.8. klo 21.00.

Lue myös