d-md-none
Siirry pääsisältöön

Tervetuloa seuraamaan Rinkeli Grand Prix -kilpailua Helsingin Roihuvuoreen lauantaina 9.2.2019

Tervetuloa seuraamaan Suomen Leipuriliiton järjestämää Rinkeli Grand Prix 2019 -kilpailua 

lauantaina 9.2.2019 Stadin ammattiopistoon Roihuvuoreen, 

osoitteeseen Prinsessantie 2, Helsinki.

Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, jonka Suomen Leipuriliitto järjestää nyt kolmannenkymmenennen kerran. Kilpailuun ovat aiemmin saaneet osallistua vain alle 23-vuotiaat opiskelijat, mutta tänä vuonna kilpailu järjestetään kokeiluluontoisesti siten, että siihen voivat osallistua myös 23-vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat leipomo- ja konditoria-alan perustutkintoa suorittavat opiskelijat.

Kilpailu alkaa lauantaina 9.2.2019 kello 9.00 ja päättyy kello 14.00. Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako aloitetaan noin kello 15.00.

Kilpailu käydään kolmihenkisin joukkuein, joita tällä kerralla on ilmoittautunut mukaan kaikkiaan kymmenestä koulusta (ks. liite).

Jokaiseen joukkueeseen kuuluu kaksi oppilasta ja heidän opettajansa. Varsinaiset kilpailijat ovat kaksi oppilasta. Heillä on tukenaan opettaja, joka ei kuitenkaan saa kilpailun aikana mitenkään puuttua kilpailijoiden työhön.

Kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Jokainen joukkue joutuu valmistamaan pakollisen ja vapaavalintaisen kahvileipätuotteen sekä pakollisen ja vapaavalintaisen konditoriatuotteen. Pakollisten tuotteiden reseptit kerrotaan joukkueille torstaina 7.2.2019 eli kaksi päivää ennen kilpailua.

Suomen Leipuriliitto järjestää Rinkeli Grand Prix -kilpailun yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Yhteistyökumppanit ovat Valio Oy, Helsingin Mylly Oy, Leipurin Oyj, Mauste-Sallinen Oy ja Finnbakels Oy. Näiden yhteistyökumppaneiden edustajat, leipomoalan käytännön ammattilaiset, toimivat myös kilpailun tuomareina. Kuudes tuomariston jäsen tulee Leipuriliiton jäsenyrityksestä, tällä kerralla helsinkiläisestä Nurmileipä Oy:stä.  

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan kilpailua sekä haastattelemaan kilpailijoita.

Lähde: https://bit.ly/2t5EIWA

Lue myös