d-md-none
Siirry pääsisältöön

Viking Line tarjoilee kesällä lasten suunnittelemia ruokia

Lasten suunnittelemia annoksia tarjoillaan Viking Linen laivoilla kesäkaudella 1.6.–14.8.2016, ja niitä pääsee maistelemaan sekä à la carte -ravintoloissa että buffetpöydässä. Tarjolla on muun muassa isän poronkäristystä, Oreo-juustokakkusia ja Siiri-mummon makaronilaatikkoa.

Lastenmenun ruokalajit valikoituivat keväällä päättyneessä kilpailussa, johon osallistui 5–12-vuotiaita lapsia Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Resepteissä heijastuivat erot maiden ruokakulttuurien välillä, sillä esimerkiksi Ruotsista lähetettiin paljon äyriäisreseptejä, kun taas monien suomalaislasten resepteissä oli poroa ja muita pohjoisia makuja.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että kilpailumme keräsi näin mahtavia reseptejä. Tuntuu uskomattomalta, että pienissä keittiömestareissa piilee näin paljon lahjakkuutta ja innostusta ruuanlaittoa kohtaan, kertoo ahvenanmaalainen huippukokki Michael Björklund, joka toimi kokkikilpailun tuomarina.

Yli 500 kilpailuehdotuksen joukosta valikoitui lopulta kymmenen voittajaa. Tuomareina toimivat Björklundin lisäksi M/S Gabriellan ja M/S Mariellan keittiömestarit Kari Jaakkola ja Henri Aalto. Voittajat pääsivät maaliskuussa M/S Mariellalle juhlatilaisuuteen, jossa he saivat valmistaa bravuurireseptinsä yhdessä Björklundin kanssa laivan keittiössä.

Lue myös