d-md-none
Siirry pääsisältöön

Viini ja Ruoka -tapahtuma tuo viinin ja trendiruuan lähelle

Yhdettätoista kertaa järjestettävä Viini ja Ruoka- tapahtuma tuo viinin osaksi suomalaista kulttuuria ja perehdyttää ajankohtaiseen ruokaan.

Missään muussa tapahtumassa et pääse kerralla maistamaan niin montaa viiniä, kuin lokakuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä Viini ja Ruoka -tapahtumassa. Nyt jo yhdettätoista kertaa järjestettävä tapahtuma on tänä päivänä Suomen suurin kuluttajatapahtuma.

– Tarjoamme paljon nähtävää ja koettavaa ruoka- ja viinikulttuurista kiinnostuneille. Näytteilleasettajien määrä on aloitusvuodesta 2007 jo melkein tuplaantunut – tänä vuonna tapahtumassa on noin 150 näytteilleasettajaa, tapahtuman Event Manager Lulu Myllyniemi kertoo.

Tapahtumassa on mukana muun muassa jokavuotinen suosikki HBO Nordic Samppanjabaari, jossa pääsee maistelemaan yli 20 erilaista samppanjaa.

– Samppanjabaari antaa mahdollisuuden löytää omaan makumieltymykseen sopiva samppanja helposti ja edullisesti, sillä makumieltymyksiä on yhtä monta kuin maistajaakin.

Ennalta varattavissa olevat tastingtilaisuudet ovat myös iso osa Viini ja Ruoka -tapahtumaa: tänäkin vuonna tastingeja on tarjolla yli 20. Torstaista lauantaihin avoinna olevissa tastinghuoneissa on mahdollisuus päästä maistamaan niin saksalaisia, ranskalaisia kuin chileläisiäkin puna-, valko- ja kuohuviinejä. Tastingien lisäksi useat eri näytteilleasettajat tarjoavat ruokamaistiaisten lisäksi myös viinimaistiaisia ympäri tapahtuma-aluetta.

Kaiken kattava anniskelualue

Aiemmin viinejä pääsi maistelemaan vain pienellä rajatulla alueella. Pari vuotta sitten koko tapahtuma-alue muutettiin anniskelualueeksi. Alaikäiset ovat tervetulleita tapahtumaan huoltajan seurassa.

– Tämä muutos on otettu erittäin positiivisesti vastaan. Nyt kävijöillä on mahdollisuus käyskennellä viinilasin kanssa koko tapahtuma-alueella ja etsiä täydellisiä ruoan ja viinin liittoja. Tapahtumassa näkyy myös ilahduttavan paljon perheitä nautiskelemassa hyvistä mauista.

Myllyniemi muistuttaa, ettei kävijän tarvitse tietää mitään viineistä voidakseen tulla tapahtumaan. Viini ja Ruoka -tapahtuman tavoite on tutustuttaa ihmiset viinien saloihin ja näyttää, ettei viini ole vakava asia.

Hapottavaa ja herkullista ohjelmaa

Lauantaina tapahtumassa järjestetään ratkiriemukkaat Rypäleenpoljennan SM-kilpailut. Nyt kolmatta kertaa järjestettävissä kisoissa on tarkoitus tietyssä ajassa polkea viinirypäleistä niin paljon mehua irti kuin mahdollista. Viime vuonna jalkansa hapoille saivat ainakin kisan voittajat, Madventuresin Riku Rantala ja Tuomas Milonoff.

– Madventures-kaksikko on tänä vuonna puolustamassa mestaruuttaan. Lisäksi kisaamassa ovat ainakin huippukokki, ravintoloitsija Kari Aihinen Kaappaus keittiössä -ohjelmasta sekä yksi arvottu pari Viinilehden lukijoista. Saa nähdä miten kilpailijoiden käy, sillä rypäleiden polkeminen on todella raskasta liikuntaa, jossa jalat menevät varmasti hapoille, Myllyniemi naurahtaa.

Tapahtumassa on totta kai tarjolla myös ruokateemaista ohjelmaa sekä maistiaisia. Tänä vuonna italialaisia näytteilleasettajia on paljon, joten saapasmaan herkkuja, kuten juustoja, leikkeleitä, suklaata, jäätelöä ja erikoiskahveja on tarjolla yllin kyllin.

– Tapahtumaan kannattaa tulla nälkäisenä, sillä maistiaisten lisäksi saatavilla on lähes viisikymmentä erilaista ruoka-annosta.

Veden kielelle saa takuuvarmasti myös tv-kokki Alex Nurmen isännöimä Atrian näytöskeittiö, jossa laitetaan ruokaa syksyn keittokirjoista yhdessä kirjailijoiden kanssa. Vieraina ovat muun muassa Hyönteiskokki. Maukas vallankumous-kirjan tehnyt Topi Kairenius, Samassa liemessä -kirjan tekijät Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi, sekä Hanna G kokkaa-kirjan Hanna Gullichsen. Lisäksi Atria järjestää päivittäin näytöskeittiössään pihvikoulun.

– Haluamme tarjota mahdollisimman monipuolisen kattauksen erilaisia makuja, joista jokainen kävijä varmasti löytää omat suosikkinsa. Siksi on todella hienoa, että olemme saaneet tapahtumaan mukaan myös vegetuotteita ja raakaruokaa,Lulu Myllyniemi summaa.

Tärppejä tapahtumaan

Eckerö Linen osastolla 4e51 päivittäin Kupliva-tasting! Tastingmenu sisältää kaksi laadukasta samppanjaa sekä kuohuviiniä.

That’s Italia –alueella maistetavana saapasmaan herkkuja: juustoa, kahvia, jäätelöä ja antipastoja.

Tule Viini-lehden osastolle 4c71 maistamaan Vuoden 2018 puna- ja valkoviiniehdokkaita.

Gold&Green Foodsin osastolla 5h21 maistellaan Nyhtökaura™-uutuuksia.

Tutustu tapahtuman monipuoliseen tastingohjelmaan osoitteessa viiniruoka.fi

Viini ja Ruoka -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa 25.–28.10.2018. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti Helsingin Kirjamessujen kanssa. Samalla pääsylipulla pääsee osallistumaan molempiin tapahtumiin.

Teksti Elina Viitanen

Lue myös