d-md-none
Siirry pääsisältöön

Kokeilunhaluisen kondiittorin maistelumenu Pinellassa

Kondiittori Pinja Paakkonen tuo maailmalla trendikkään maistelumenuidean Turkuun – toukokuussa Pinellassa herkutellaan kolmen ruokalajin jälkkärimenulla.

Uutta Turussa – ja Suomessa

Jälkiruuat ovat yksi ravintolamaailman tulevista trendeistä. Maailmalla on avattu pelkästään jälkiruokia tarjoilevia ravintoloita ja Suomessakin jälkiruoka on noussut entistä tärkeämmäksi osaksi ateriakokonaisuutta. ”Jälkiruokaosaamista ei Suomessa ole perinteisesti korostettu. Meiltä löytyy paljon variaatioita esimerkiksi naapurimaiden klassikkoherkuista, mutta suomalainen jälkiruokaidentiteetti ei ole kovin vahva”, pohtii kondiittori Pinja Paakkonen.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Toukokuussa Turussakin päästään uutuuden makuun, kun Pinjan makea maistelumenu tulee tarjolle Pinellaan. Tilaisuus kannattaa hyödyntää, sillä ”tämä on Suomessa harvinaista herkkua, ja tietysti annoksetkin ovat täysin uusia”, Pinja vinkkaa.

Kokeilunhaluinen kondiittori

Pinjan rakkaus ruokaan, intohimo käsillä tekemiseen ja taiteellinen luonne johtivat hänet alunperin kondiittorikouluun Turkuun, minkä jälkeen Pinja suoritti vielä arvostetun patisserie-tutkinnon Ranskassa. Siitä lähtien Pinja on luonut uraa kondiittorina Suomessa ja maailmalla.

Pinja käyttää luomuksissan mieluusti kunkin sesongin raaka-aineita, joskin tunnustaa, että suklaan kanssa työskentely on aina mukavaa. ”Jälkiruoissa voi hyvin käyttää myös raaka-aineita, jotka yhdistetään enemmän suolaiseen ruokaan, esimerkiksi juureksia”, hän kertoo, ja jatkaa, että hyvin usein asiakkaat toivovat, ettei jälkiruoka olisi liian makea. ”Jälkiruuasta ei kuulu tulla ällö olo. Itse teen mielelläni raikkaita, kepeitä annoksia”.

Kokeilunhaluinen kondiittori ei juuri palaa samoihin resepteihin. ”Uusia makuja on kiva kokeilla, kun hyvä perustekniikka antaa siihen eväät – toki kaikki annokset pitää aina myös testata”, hän nauraa. Paras jälkiruoka syntyy, kun siihen yhdistää eri tekstuureja, lämpötiloja ja suutuntumaa. ”Esimerkiksi maistelumenun suklaa-annoksessa halusin yhdistää suklaan herkullisimmat olomuodot. Siinä on lämpöä, viileyttä, rapeutta ja pehmeyttä.” Menun uniikeissa annoksissa maistuu mm. raparperi, passion ja musta tee. ”Maut kuljettavat keveästä ja herkästä raikkaan pirteän kautta täyteläiseen päätökseen”, Pinja lupaa.

Maistuisiko jälkiruoka?

Entä saako ravintolassa syödä pelkkää jälkiruokaa? ”Tottakai saa!” Pinja huudahtaa. Menu on suunniteltu kuin mikä tahansa ateria – siltä löytyy kaksi alkuruokaa, täyteläinen pääruoka ja vähän yllätyksiä. Menulle on suunniteltu myös oma juomapaketti. ”Menun voi nauttia toisaalta myös aterian päätteeksi. Meillä on hyvin samanlainen ajatusmaailma ruoanlaitosta Pinellan keittiömestarin Kimin kanssa – teemme hyvää hyvistä raaka-aineista, tyylejä sekoitellen. Jälkiruokamenu pelaa siis hyvin yhteen Kimin suunnittelemien alku- ja pääruokien kanssa”, Pinja vakuuttaa.

Entäpä kotileipurit, mitä Pinja heille vinkkaisi? ”Ihmettelen aina, miksi monissa resepteissä aineet mitataan deseinä, eikä grammoina. Epäonnistumisprosentti on silloin paljon suurempi!” Leipominen on helppoa, kun noudattaa ohjeita – ”jos on hyvä resepti ja punnitsee oikein, onnistuu. Ja jos ei, niin epäonnistumisesta voi sitten syytää sitä huonoa reseptiä”, hän nauraa.

Maistelumenu on tarjolla Pinellassa toukokuussa 3.5. alkaen. Pinja Paakkonen on tavattavissa Pinellassa 3.-4.5. sekä erikseen sovittavina aikoina. 

Lähde: https://urly.fi/1cKg

Lue myös