d-md-none
Siirry pääsisältöön

Paahtimopäivät 2019

Paahtimopäivät 2019 starttaa lauantaina 19.1. Helsingin sydämestä Punavuoresta

Punavuoressa sijaitseva paahtimokahvila Kaffa Roastery aloittaa vuoden 2019 Paahtimopäivien sarjan järjestämällä mielenkiintoisia työpajoja kahvinystäville. Tapahtumassa vieraat pääsevät ilmaiseksi osallistumaan työpajoihin, sekä tutustumaan paahtimon toimintaan kulissien takana.

Tapahtumassa on kolme erilaista työpajaa, joissa tehdään testipaahtoja, tutustutaan Kaffa Handshakeen ja lähdetään matkalle kahvin alkuperämaahan Rwandaan. Tämän lisäksi opetellaan uusia tapoja uuttaa kahvia kotona kuin kahvilassa konsanaan.

Paahtimopäivät on yleisölle avoin ja ilmainen tapahtuma. Rajallisten tilojen vuoksi tapahtumaan kuitenkin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Tällä kertaa tapahtuma kerää yhteen kaikkiaan 90 kahvinystävää.

Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautuminen löytyy sivuilta www.paahtimopaivat.fi.

Paahtimopäivillä jaetaan tietoa kahvista ja edistetään kahvikulttuurin kehitystä

Jo neljättä vuotta järjestettävä Paahtimopäivät -sarja jakaa kahvitietoutta ja kehittää kahvikulttuuria Suomessa. Veloituksettomissa tapahtumissa osallistujat pääsevät näkemään ja kokemaan mitä tapahtuu paahtimon kulissien takana ennen kuin herkullinen kahvi päätyy kuppiin nautittavaksi. 

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä suomalaisten pienpaahtimoiden kanssa. Ensimmäiset Paahtimopäivät järjestettiin vuonna 2015 ja sen jälkeen ne on järjestetty joka vuosi. Päävastuullisena järjestäjänä tapahtumassa toimii Slurp. 

“Paahtimopäivien suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja etenkin kahvin jäljitettävyydestä ja kestävästä tuottamisesta ollaan entistä kiinnostuneempia. Myös erilaiset kahvin uuttoon liittyvät työpajat ovat olleet erityisen tykättyjä, sekä uusimpana trendinä kahvicocktailien valmistaminen on herättänyt mielenkiintoa kahvin monipuolisuutta kohtaan”, kertoo Paahtimopäivien markkinoinnista vastaava Sonja Granbohm Slurpilta. 

“Ei toki pidä unohtaa myöskään Paahtimopäivien tarjoamaa uniikkia kokemusta itse paahtamisen näkemisestä ja kokemisesta lähietäisyydeltä. Vain näkemällä paahtomestarin työssään ymmärtää mikä määrä intohimoa ja osaamista kahvin paahtamiseen liittyy”, Granbohm jatkaa.

Paahtimopäiville ovat tervetulleita kaikki

Paahtimopäivät ovat kaikille avoin tapahtuma, huolimatta siitä onko aiempaa harrastuneisuutta kahvin parista. Tavalliselle kahvinautiskelijalle tapahtuma tarjoaa ensiluokkaisen elämyksen ja kokemuksen pienpaahtimokahvien maailmasta, kun taas alan ammattilaiset saavat päivitystä alan tuoreimpiin trendeihin.  

Lähde: https://www.epressi.com/tiedotteet/ruoka-ja-elintarvikkeet/paahtimopaivat-2019.html?date_from=01-01-200&dir=DESC&customer=&p11323=2&category11323=&kieli=

Lue myös