d-md-none
Siirry pääsisältöön

Fazer investoi 40 miljoonaa euroa Suomeen

Fazer jatkaa liiketoimintansa kehittämistä ja investoi 40 miljoonaa euroa uuteen tuotantoon Lahdessa. Investoinnilla Fazer vahvistaa edelläkävijyyttä lisäarvoa tuottavissa viljatuotteissa. Se tuo 30 uutta työpaikkaa Lahteen.

”Strategiamme mukaisesti kasvipohjaiset tuotteet ja ratkaisut ovat yksi keskeisistä kasvualueistamme. Haluamme olla edelläkävijä lisäarvoa tuottavissa viljatuotteissa ja panostamme uusien tuotantoteknologioiden ja ratkaisujen kehitykseen. Meillä on nyt käsissämme innovaatio, jolla uskomme olevan kiinnostusta myös Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolella, jopa globaalisti, sanoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum. ”Tähän investointiin liittyy mielenkiintoisia uusia avauksia, joista kerromme lisää maaliskuussa, Vitzthum lupaa.

Kasvipohjaiset ratkaisut kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän ja vastuullisuus trendinä jatkaa edelleen vahvistumistaan. Fazer kehittää liiketoimintaansa ja tuoteportfoliotaan kasvualue- ja kuluttajalähtöisesti. Tavoitteena on uudistua moderniksi vastuulliseksi ruokayhtiöksi. Strategian mukaisesti kasvua haetaan Pohjois-Euroopasta ja valituista kansainvälisistä markkinoista. Lahden investointi tukee tätä suuntaa.

Investointi ajoittuu vuosille 2019-2020. Se tuo Fazerille Lahteen 30 uutta työpaikkaa, ja hanke tulee työllistämään myös välillisesti. Työt Fazerin Lahden tontilla käynnistetään mahdollisimman pian.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Fazer on investoinut toimintaansa yhteensä noin 195 miljoonaa euroa, joista 136 miljoonaa Suomeen. 

Lähde: http://news.cision.com/fi/fazer-group/r/fazer-investoi-40-miljoonaa-euroa-suomeen,c2718370

Lue myös