d-md-none
Siirry pääsisältöön

Ruoan kotiinkuljetuspalvelu Luomukassi testissä

Sain testattavaksi Luomukassi -palvelun, joka kuljettaa luomuruokaa kotiovelle pääkaupunkiseudulle. Yhdessä kassissa on aina kolmen eri ruoan raaka-aineet ja jokaista ruokaa on kaksi annosta. Eri kasseja on kala-kasvis-, karanteeni lohtu-, vegaani- ja luomulihakassi, josta voi valita mieleisensä. Reseptit muuttuvat viikoittain. Luomukassin raaka-aineet ovat aina mahdollisimman läheltä ja luomua jos vain mahdollista.

Palvelu ilmoittaa päivää aikaisemmin tekstiviestillä tarkan ajan monelta kassi saapuu kotiovellesi seuraavana päivänä. Tilasin neljä eri kassia erikseen ja kassi saapui aina illalla klo 18-20.30 välillä. Jos haluaa syödä jonkun ruoan samana päivänä kun kassi saapuu, kannattaa varautua, että ruokailu voi mennä melko myöhäiseksi.

Raaka-aineet olivat aina tuoreita ja ne vaihtelivat eri kassien välillä melko paljon. Annosten proteiineja (kuten lihaa, kalaa, papuja) riitti hyvin kahteen annokseen, kun taas hiilihydraatteja (peruna, bataatti) jäi usein hieman ylikin.

Pidin myös siitä, että ruoat maustettiin usein tuoreilla aineksilla eikä pelkillä kuivatetuilla mausteilla, miten itse usein maustan. Mausteina oli usein tuoretta chiliä, valkosipulia, limeä ja yrttejä. Myös kermaviili maustettuna erilaisilla mausteilla oli hyvä kastike esimerkiksi kalaruokiin, jotka muuten olisivat jääneet hieman kuiviksi.

Reseptit olivat selkeitä ja ymmärrettäviä eikä ne vaadi kokenutta kotikokkia, niitä valmistamaan. Itse sain mukavaa vaihtelua ruokiin joita yleensä teen ja valmistin esimerkiksi ensimmäisen kerran tofuruokaa kotona. Luomukassin ruokia tehdessä huomasinkin kuinka samanlaisia ruokia tulee itse tehtyä kun ei katso uusia reseptejä. Näissä resepteissä korostui se, että hyvä ruoka ei tosiaankaan vaadi hifistelyä vaan hyvät raaka-aineet, jotka sopivat keskenään.

Alla on neljän eri luomukassin reseptit linkkeinä, joten nappaa sieltä vinkkiä omaan ruoanlaittoon.

Kala-kasviskassi:

Viikon 18 menu:

Katso reseptit linkeistä.

Karanteeni lohtukassi:

Viikon 19 menu:

Vegaanikassi:

Viikon 20 menu:

Lihakassi:

Viikon 21 menu:

Nyt saat Luomukassilta 20% alennusta koodilla: toptaste20

Lue myös