d-md-none
Siirry pääsisältöön

Ruokahävikin vähentäminen voi alkaa leipäpussista

Suomalaiset ovat perinteisesti leipäkansaa: rakastamme tuoretta leipää ja kannamme sitä kaupasta useamman kerran viikossa. – Ruisleipä on kansallisruokaamme, joten puhdas kotimainen ruis erityisen lähellä suomalaisten sydämiä. Meillä on myös rikas leipäkulttuuri, josta voimme olla ylpeitä. Siksi onkin niin tärkeää huolehtia siitä, ettei kotimainen ruis päädy roskiin, vaan kaupan hyllyn kautta lautaselle, Vaasan kaupallinen johtaja Minna Cousins toteaa.

8 miljoonaa leipäpussia hävikkiin

Fakta on kuitenkin se, että leipä on yksi yleisimmistä hävikkiin päätyvistä ruuista: leipähävikkiä syntyy kotitalouksissa 12 miljoonaa kiloa vuodessa. – Esimerkiksi jokaisesta 12 palan Vaasan Ruispalat -pakkauksesta jää jopa kaksi palaa syömättä. Se tarkoittaa, että joka viides Vaasan Ruispalat -leipäpala joutuu hävikkiin leipomon ja kodin välillä. Se puolestaan tekee noin kahdeksan miljoonaa Vaasan Ruispalat -pussia vuodessa, Cousins ynnää.

Kaikki mukaan leipätalkoisiin!

Cousins ei suinkaan heristele sormea, vaan kutsuu suomalaiset yhteisiin leipätalkoisiin. – Etsimme leipomon arjessa jatkuvasti uusia keinoja vähentää hävikkiä ja olemme huomanneet, että loppujen lopuksi on kyse pikkujutuista. Meille hyvä mieli syntyy siitä, että voimme jakaa ylijäänyttä leipää hyväntekeväisyyteen, toimittaa valmistuksessa syntyvää hävikkiä biopolttoaineen raaka-aineeksi tai kun onnistumme löytämään uusia keinoja kierrättää hävikkileipää kiertotaloudessa.

Kotona hyvä mieli voi Cousinsin mukaan syntyä vaikkapa siitä, että suunnittelee päivittäiset ruokaostokset niin, ettei leipää tule ostettua liikaa tai että onnistuu loihtimaan kuivahtaneesta leivästä herkullista ruokaa, jolloin tulee huomaamattaan vähentäneeksi hävikkiä.

Käy kurkkaamassa osoitteessa www.vaasan.fi/havikkihaaste kivoja arjen tarinoita, vinkkejä ja reseptejä, miten sinäkin voit vähentää ruokahävikkiä vaikka tänään!

Nopeat tärpit hävikin vähentämiseen:

1.    Tee viikon ruokalista etukäteen ja ostokset sen mukaan.

2.    Pakasta tuoreena osa ostamastasi leivästä.

3.    Kurkkaa pakkaseen ja tee yhtenä päivänä viikossa ruokaa pakastimen antimista.

Teksti: Mia Heiskanen

Lue myös