d-md-none
Siirry pääsisältöön

Ruisomavaraisuus voi palautua vuoden päästä

Viime kesän kuivuus kutisti korjatun sadon määrää, mutta mahdollisti syyskylvöt hyvissä oloissa. Syksyllä 2018 kylvettiin ruista 2000-luvun toiseksi suurin ala, joka riittää normaalikasvukautena kotimaiseen rukiin kulutukseen reilusti. Sekä syysrukiin että -vehnän kylvöalat olivat yli 40 000 hehtaaria.

Alkutyöt ensi syksyn kotimaisen ruisleivän takaamiseksi on tehty. Ruista on tänä syksynä kylvetty yli kaksi kertaa suuremmalle alalle kuin edellissyksynä. Normaalisadolla se riittää rukiin kotimaiseen käyttötarpeeseen reilusti.

Syksyn kylvöistä sadonkorjuuseen on vielä pitkä matka. Syksyllä kylvettyjen viljojen antimista pääsemme nauttimaan vasta vuoden kuluttua.

– Alkava talvi ja ensi kesän sääolot ratkaisevat, minkälainen vajaan vuoden kuluttua korjattava sato lopulta on, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Myös luomuruista kylvettiin enemmän kuin edellisvuonna. Noin 5 400 hehtaarin luomuruisala on suurin neljään vuoteen.

Syysvehnäala nelinkertaistui

Myös syysvehnäala kasvoi reilusti – lähes 44 000 hehtaariin. Syysvehnäala on suurin ainakin neljään vuoteen. Edellisvuoden kylvöala lähes nelinkertaistui. Viime syksynä korjattiin historiallisen pieni syysvehnäala. Suurin osa Suomen vehnästä kylvetään ensi keväänä. Ensi vuoden sadosta syysvehnän osuus voi olla yli viidennes.

Syysrapsin ja -rypsin kylvöala ennätyssuuri

Myös syysrypsin ja -rapsin kylvöala kasvoi – jopa ennätyksellisen suureksi. Edellisvuoden kylvöala yli tuplaantui ja oli noin 5 400 hehtaaria. Myös rypsistä ja rapsista tullaan suurin osa kylvämään keväällä.

Syyskylvöt vähentävät kevätkiireitä

– Syksyn kylvöt vähentävät peltojen kylvökiireitä ensi keväänä. Syyskylvöala – kokonaisuudessaan noin 90 000 hehtaaria – on alle 10 prosenttia ensi keväänä kylvettävästä vilja- ja öljykasvialasta. Viime keväänä vilja- ja öljykasveja kylvettiin noin 1,1 miljoonan hehtaarin alalle, Partala jatkaa.

Ennakollinen syyskylvöala kysyttiin maatiloilta Luken satotutkimuksessa, johon kuului 6 200 maatilaa. Viljelyalat tarkentuvat ensi vuoden kesäkuussa, jolloin on käytettävissä maatilojen Maaseutuviraston maaseutuelinkeinorekisteriin antamat kylvöalat. Luke tuottaa tilastoviranomaisena maatiloja koskevia tilastoja, jotka ovat kaikkien käytettävissä Luken tilastotietokannassa.

Lähde: www.epressi.com/tiedotteet/tiede-ja-tutkimus/ruisomavaraisuus-voi-palautua-vuoden-paasta

Lue myös