d-md-none
Siirry pääsisältöön

Alkuvuoden suosituin kalaresepti on helppoa ja nopeaa uuniruokaa – eikä se ole uunilohi!

Pro Kala ry:n nettisivuilta löytyy satoja herkullisia kalareseptejä, joista jokainen löytää varmasti mieluisensa. Tämän alkuvuoden hitiksi on noussut mehevät silakkapihvit uunissa -resepti, jota on käyty lukemassa enemmän kuin mitään muuta reseptiä.

– Silakan kysyntähän oli pitkään laskussa, mutta ehkä se alkaa taas yhä useammin löytää tiensä kuluttajien ruokapöytään, iloitsee Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen

Vielä 2000-luvun alussa suomalaiset söivät vuodessa 1,2 kiloa silakkaa henkilöä kohden, mutta uudemmissa tutkimuksissa luku on ollut enää vain 300 grammaa. 

Silakka on Suomen tärkein saaliskala, jos pyyntimäärää katsotaan. Kaupasta silakkaa saa lähes ympäri vuoden kokonaisena, perattuna tai fileinä sekä erilaisina valmis- ja säilyketuotteina. 

– Silakan syönti on muutakin kuin kulinaristinen nautinto, muistuttaa Partanen. 

– Silakka on hyvin terveellistä ruokaa: siinä on omega-3-rasvahappoja ja D-vitamiinia. Sen lisäksi on se myös ympäristölle hyväksi: silakankalastus poistaa merestä ravinteita, jotka ovat ympäristölle haitallisia. 

Sellainen ravinne on esimerkiksi fosfori. Kalasaaliin mukana Itämerestä poistetaan vuosittain satoja tonneja fosforia. Merelle se on haitallinen aine, mutta ihmiselle tilanne on päinvastainen: fosfori on meille välttämätöntä! 

– Silakan syönti on siis hyvän tekemistä itselle ja ympäristölle, Partanen tiivistää. Kalaneuvos-konserniin kuuluvan, Turussa toimivan Martin Kala Oyn tehdaspäällikkö Jari Multanen kertoo, että silakan kysynnässä on havaittava kasvua. 

– Syksyllä kaikki meni, mitä tulikin. Juuri nyt saliit ovat hyviä, ja kalaa menee hienosti edelleenkin, hän kommentoi. 

Martin Kala Oy sai ensimmäisenä Suomessa MSC-sertifikaatin silakkatuotteilleen. Aika näyttää, miten sertifiointi vaikuttaa menekkiin. 

– Silakka on oikeastaan ainoa kala, jota saadaan lähes ympärivuotisesti. Konsernimme kehitysosasto kehittelee silakasta koko ajan uusia tuotteita, ja panostamme silakkaan tulevaisuudessa yhä enemmän, Multanen kertoo. 

Tieto siitä, että Pro Kalan reseptipankin suosituin resepti on tällä hetkellä silakkapihvien ohje, ei yllätä Multasta. 

– Silakka on hyvää ja edullista, ja siinä on paljon hyviä rasvahappoja. Se on tulevaisuuden ruokaa, Multanen kehuu. 

Silakka on todella monipuolinen raaka-aine, ja kotikokki taikoo siitä helposti upeita annoksia. Uunissa valmistettavat silakkapihvit valmistuvat arkenakin vaivattomasti. 

– Kun ostaa valmista silakkafilettä, ei tarvitse huolehtia kalan käsittelystä. Silakka kypsyy todella nopeasti ja sitä voi maustaa moneen makuun, Partanen vinkkaa. 

Nämäkin silakkapihvit voi helposti tuunata omien mieltymysten mukaan. Kokeile vaikka wasabi- tai kantarellituorejuustoa: pienellä muutoksella saat ruokaan uusia ulottuvuuksia!

Mehevät silakkapihvit uunissa

4 annosta

  • 600 g silakkafileitä
  • 1 tl suolaavähän musta- tai valkopippuria myllystä
  • noin 150 g maustettua tuorejuustoa tai vastaavaatuoretta tai kuivattua yrttiä (esim. tilliä, persiljaa, basilikaa) 

Peitä uunipelti leivinpaperilla. Mausta silakkafileet suolalla ja pippurilla ja lado puolet niistä leivinpaperille. Nosta fileille nokare tuorejuustoa ja ripottele päälle valitsemasi tuorejuuston makuun sopivaa yrttiä. Nosta sopivankokoiset fileet pariksi päälle ja paina kevyesti, niin juusto leviää. 

Kypsennä 200 asteessa 10-15 minuuttia. 

Tarjoa peruna-palsternakkamuusin tai syksyn kasvisten kera. Viipaloi 2 porkkanaa ja 1 palsternakka. Huuhdo auki viilletty ½-1 purjo ja suikaloi se. Nosta kasvikset kasariin ja lisää vähän kiehuvaa vettä ja 1 rkl öljyä ja keitä kypsäksi. Lisää joukkoon kypsymisen loppuvaiheessa sokeri- tai pakasteherneitä. Kaada vesi pois ja mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Vinkki: Silakkapihvit maistuvat kylminäkin, joten niitä kannattaa tehdä aina iso annos kerrallaan. Silakkapihvit muuntuvat maultaan moneksi täytteestä ja paistotavasta riippuen. Uunissa pihvit kypsyvät helposti, nopeasti ja ilman käryä. Ruisjauhoissa kiepsauttaen ja pannulla paistaen pinnasta tulee herkullisen rapea, mutta naapuritkin tietävät että meillä herkutellaan silakalla! 

Silakkapihvien täytteeksi sopivat mm: tuoreet yrtit, kuullotettu silputtu sipuli tai purjo yksinään tai sieniin, omenaan tms. yhdistettynä, mätitahna munahakkelukseen ja/tai tilliin sekoitettuna, munahakkelus yrttisilpulla höystettynä, sinappi tai piparjuuritahna fileille sipaistuna tai tuorejuustolla jatkettuna, juustoraaste, pinaatti- tai rucolasilppu yksinään tai fetamuruihin ja/tai aurinkokuivattuun tomaattisilppuun yhdistettynä.

Lähde: https://bit.ly/2T00hGN

Lue myös