d-md-none
Siirry pääsisältöön

Saariston sadonkorjuujuhla paketoi paikalliset tuotteet näkyvästi esille

Ravintolapäivät alkavat jo 13.9. ja kestävät aina kahden viikonlopun yli 22.9. saakka. Ravintolapäivien ideana on, että saariston ravintolat tarjoilevat sadonkorjuuaiheisia menukokonaisuuksia 20 euron hintaan. Jokaisesta ruokailusta saa passiin leiman, ja kun leimoja on kertynyt 3 kappaletta, voi passin palauttamalla osallistua ihanien palkintojen arvontaan.

Sadonkorjuumarkkinat Nauvossa sekä lähiruokamarkkinat Naantalin Röölässä ovat lauantaina 14.9. Samana päivänä käydään Nauvon markkinoiden yhteydessä kalansavustuksn SM-kilpailut nyt jo kolmatta kertaa. Innokkaille savustajille löytyy vielä muutama vapaa paikka kilpailussa.

Sunnuntaina 15.9. avoimet tilat valtaavat saariston. Avoimet tilat -tapahtuman aikana voi tutustua saariston tilojen ja yritysten tuotteisiin ja tavata tuottajia sekä ostaa heiltä  saaristolaistuotteita.

Tänä vuonna esnimmäistä kertaa Paraisten kaupungin matkailu ja Visit Naantali ovat yhdistäneet voimansa ja tarjolla on myös bussimatka saaristoon, jolloin Sadonkorjuujuhlien tapahtumiin voi tutustua ilman omaa autoa. Linja-auto starttaa Turusta aamulla klo 8, kulkee Paraisten kautta Nauvoon, jossa on aikaa tutustua markkinoihin, syödä ravintolapäivämenu omavalintaisessa ravintolassa ja seurata kalansavustuksen SM-kisoja. Tämän jälkeen matkaa jatketaan Pienen  Rengastien m/s Östernillä Naantalin Hankaan ja sieltä Röölän markkinoille jonka jälkeen bussi suuntaa takaisin Turkuun.

– Halusimme tarjota ilman autoa kulkeville mahdollisuuden päästä ihanaan syksyiseen saaristoon tutustumaan sadonkorjuun tapahtumiin. Lisäksi näin saimme hienosti yhdistettyä Naantalin ja Paraisten tarjonnan yhteen pakettiin. Mitä laajempi tarjonta, sen houkuttelevampaa on lähteä päiväksi saaristoon. Tämä on myös ainutlaatuinen mahdollisuus kiertää Pieni Rengastie näin myöhään syksyllä sen sulkeuduttua muuten jo tältä kaudelta. Tällainen yhteistyö on myös tärkeää saariston matkailusesongin pidentämisen näkökulmasta, kertoo Paraisten kaupungin matkailukoordinaattori Niina Aitamurto.

– Myös Naantalissa ympärivuotisuus ja saariston mahdollisuudet syksymmällä koetaan erittäin tärkeiksi ja tämä on hyvä alku sesongin pidentämiselle saaristossa, iloitsee Tarja Rautiainen Visit Naantalista.

www.sadonkorjuujuhla.fi

Lähde

Lue myös