d-md-none
Siirry pääsisältöön

Liike-elämän huippukonferenssi yllätti – tarjoaa vain kasvisruokaa

Lokakuun 6–7. päivä järjestettävä Nordic Business Forum tiedottaa, että tapahtuman menu on tänä vuonna täysin vegetaristinen. 30 maasta saapuvalle 5 700 vieraalle on tarjolla muun muassa suomalaista hittiruokaa, nyhtökauraa.

Ratkaisulla yritys haluaa korostaa kestävää kehitystä, kertoo Nordic Business Forumin markkinointijohtaja Tuomas Liisanantti.

– Meillä on aina ollut kasvisruokaa tarjolla, mutta nyt halusimme tarjota sitä huomattavasti laajemmassa mittakaavassa. On hienoa, että suomalaiset trendiruoat ovat pinnalla, ja sitä viestiä on kiva viedä eteenpäin.

Nordic Business Forumin toimitusjohtaja Hans-Peter Siefeninmukaan tapahtuma haluaa yllättää positiivisesti kävijät.

– Valinnalla tarjota vain kasvisruokaa haluamme korostaa sitä tosiasiaa, että valitsemalla kasvisruoan silloin tällöin voimme vaikuttaa suuresti ympäristöön.

Menun taustalla on julkkiskokki Jyrki Sukula, jonka mukaan kyseessä on suuri haaste hänelle kokkina. Sukulan mukaan tapahtuma osoittaa rohkeutta valinnallaan.

– Tapahtuma järjestetään parhaaseen vuodenaikaan, jolloin raaka-aineet ovat tuoreita. On upeaa, että pääsemme käyttämään laadukkaita raaka-aineita ja suomalaisia kasvisproteiini-innovaatioita, kuten härkäpavuista valmistettua Härkistä ja kaurasta valmistettua Nyhtökauraa.

Kasvisproteiinit ovat nyt pinnalla niin kuluttajien kuin yritystenkin keskuudessa. Kasvisproteiinien markkinoiden arvioidaan kasvavan 8,4 prosenttia vuodessa seuraavien viiden vuoden aikana, arvioi Coller Capitalin sijoitusjohtaja Jeremy Coller.

Nordic Business Forum on tunnettu nimekkäistä puhujistaan, joita ovat olleet aiemmin esimerkiksi näyttelijä-kuvernööri Arnold Schwarzenegger, Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Ben Bernanke sekä Virgin-brändistään tunnettu brittimiljardööri Richard Branson.

Tänä vuonna puhumassa ovat muun muassa skeittilegenda Tony Hawk ja markkinointiguru ja kirjailija Seth Godin.

Lähde: www.taloussanomat.fi

Lue artikkeli kokonaisuudessaan osoitteessa: http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2016/09/26/liike-elaman-huippukonferenssi-yllatti-tarjoaa-vain-kasvisruokaa/20169957/137

Lue myös