d-md-none
Siirry pääsisältöön

Suuri kasvisruokakysely: Suomalaiset pitävät kasvisruuista, mutta lasagnen kasvisversio ei maistu

Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti kasvisruokaan, sillä 82 % vastaajista pitää kasvisruoasta ja 72 % haluaisi syödä kasvisruokaa nykyistä enemmän. Silti puolet suomalaisista valitsee kasvisruoan päivälliseksi vain harvoin tai ei koskaan. Kasvisruokaa päivälliseksi välttävien ryhmässä korostuvat keski-ikäiset (45–54-vuotiaat). Tämä kävi ilmi Saarioisten suuresta kasvisruokakyselystä.

Kasvisruokasuosikkeja ovat tutut klassikot  

Kasvisruokasuosikkien kärki on selvä: suomalaisten lempikasvisruoka on pinaattikeitto (33 %), kärkipaikasta kisaa pinaattiohukaiset (29 %) ja kolmanneksi kirii kasvissosekeitto (23 %). Kolmen kärki maistuu ympäri Suomen, kaikissa ikäryhmissä.  

Makutottumusten muutos on kuitenkin jo nähtävissä suomalaisten ruoanlaitossa käyttämien kasvisraaka-aineiden käytön monipuolistumisena. Vuoden 2016 vastaavaan tutkimukseen verrattaessa suosiotaan ovat nostaneet erityisesti pavut, linssit, inkivääri ja kurkuma. ”Kiinnostus kasvisruokia kohtaan näkyy myös tuotekehityksessämme, kehitämme jatkuvasti uusia kasvistuotteita tuttujen suosikkien rinnalle. Myös lihaa sisältävissä ruoissa kasvisten käyttö monipuolistuu, kertoo Mirja Lonka Saarioisilta.

Lempiruoista ei uskalleta valita kasvisversiota

Suomalaisten lempiruokiin kuuluvat pizzat, makaronilaatikko ja lasagne. Kasvisversioita kuitenkin väistellään, sillä yli puolet suomalaisista (55 %) kertoo syövänsä lempiruokansa kasvisversiota harvoin tai ei koskaan. Vain 18 % syö usein lempiruokansa kasvisversiona. Pizzasta kasvisversion valitsee joka neljäs, makaronilaatikosta ja lasagnesta joka kuudes.

Yleisimmin esteenä kasvisversion syömiselle on, ettei lempiruoan kasvisversiota ole löydetty, näin vastaa joka neljäs (26 %). Joka viides (22 %) puolestaan epäilee, ettei kasvisversio ole yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Joka viides (21 %) myös myöntää, ettei osaa itse valmistaa kasvisversiota.

Saarioisten suuri kasvisruokakysely: Kasvisten rooli suomalaisessa syömisessä – yleisyys, suosikit ja muuttuvat trendit. Tiedot kerättiin online-kyselynä CINT:n paneelissa huhtikuussa 2018. Vastaajamäärä oli yli 1000, suomalaista väestöä edustavalla otoksella.

Tutustu tästä kasvisruokaresepteihin!

Lue myös