d-md-none
Siirry pääsisältöön

Maku onnistui kuvaamaan Querellen tunnelman

Ruokakuvat pitäisi oikeastaan aina ottaa niin, että lautanen on ihan tyhjä. Sehän on ainoa asia, joka kertoo, että annos on ollut hyvä. Varteenotettavan vinkin toimittajalle antavat Querelle-festarivieraat Minttuja Petra.

Toptaste Food Courtissa annoksensa syöneet naiset kehuvat ruokaa ja sitä, että Konepajan Train Factoryn tiloissa järjestetyillä festareilla on ruokatarjonnassa riittävästi variaatioita. Erityiskiitoksen naiset antavat Quickies Street Dinerin halloumiranskalaisille. ”Menee kokeiluun kotigrillissä”, sanoo Petra.

Festarin ruoan lisäksi ylistystä saavat niin paikka, artistit kuin idea kevätfestareista. ”Sehän olisi tosi hienoa, jos sisäfestareilla Suomen festarikausi pitenisi pari kuukautta keväällä ja syksyllä”, pohtii Petra. 

Sisäfestareille tuntuu olevan kysyntää. Idealle lämpenevät kaikki lauantaina festareilla jututetut. 

Kritiikkiä ensimmäistä kertaa pidetylle Querelle-festarille ei tunnu löytyvän. Pop up -ravintolan Querelleen tuonut Keittiömestari Kristian Vuojärvi keksii sentään jotain. ”Pohdin, että voisiko ajankohta olla ensi vuonna jopa vielä vähän aiemmin keväällä, vaikkapa maaliskuussa. Tällä kertaa festareiden ajankohta on hyvin lähellä vappua”, sanoo Vuojärvi. 

Vuojärven ravintolassa on valkoiset liinat. KV Goes Querelle pop up -ravintolassa syödään fine dining tyyliin. Miten idea toimii osana festareita? ”Meidän mielestä fine dining kuuluu kaikille. Vaikka meillä on valkoiset liinat, niin ei se tarkoita, ettei hauskaa saisi pitää, vastaa Vuojärvi.”

Nanna syö Toptaste Food Courtissa Sandwich Clubin seitan sandwichia. Vieressä istuva Paula antaa pisteitä sille, että vaikka The Train Factoryn tila on tosi massiivinen, niin tunnelma on tiivis. Nanna kiittelee ruokaa ja sitä, että tapahtuma on suunnattu aikuisille. Koettavaa riittää myös heille, jotka eivät halua riekkua yöhön asti.

Pikainen kyselykierros ravintolakärryillä osoittaa, että festariväen suosikkimakua on vaikea määritellä. Kaikkea kysytään. Tilausta on possuburgerille, ja seitan sandwichille, falafel maistuu ja pad thai. Myös valkoisten pöytäliinojen pop up -ravintolassa annoksia tuodaan pöytiin tasaiseen tahtiin. 

Yhtenä KV Goes Querelle -ravintolan jälkkärivaihtoehtona on valkosuklaan, lakritsin ja tillin liitto. Jotain yllättävää. Sellaista, jossa on paljon yhdessä, mutta ei mitään liikaa – eikä pisaraakaan tylsyyttä. Sellainen on myös tunnelma, tämä rento Querelle. 


Sandwich Clubin seitan sandwich on jo toista päivää festareilla viihtyvän Nannan valinta.

Nanna ja Paula kiittelevät sitä, että Querelle-festareilla ehtii juhlimaan ja syömään, vaikka haluaisi mennä ajoissa nukkumaan. ”Tämä on aikuisten festari”, tiivistää Nanna. 

Quickies Street Dinerin Petri Hämäläinen ja Katja Arpré pohtivat, mikä on kojun suosituin annos Querellessa. Suosittuja annoksia on monia. Asiakas kiilaa mukaan keskusteluun. ”Olen kuullut, että teiltä saa maailman parasta pork burgeria”, toteaa miesasiakas reippaasti.   

Lauantaina paikalle tulleet Christa ja Jarmo odottivat festareilta värikästä meininkiä. ”Kun me ollaan itse tällaisia mörköjä”, totesi Christa.

Myös ruokakojujen kautta oli jo käyty. ”Oli hyvää ja säpäkkää”, muotoilee Christa. 

Artturi ja Juho ovat Querellessa töissä ja ruokakojut ovat jo tulleet tutuksi. Perjantaina miehet söivät muun muassa juustokuorrutettuja sipsejä. Lauantaina aurinkotuoleihin mukaan otettiin avocado-falafel- ja kanarullat. ”Ruoka on täällä ollut tosi jees. Juuri sellaista, joka sopii festareille”, kommentoi Artturi. 

Lähi-idän makuja Querelleen toi Levant. Mazen Al Khadour mainostaa tarjolla olevaa inkiväärijuomaa ja odottaa asiakkaan kommenttia annoksesta. 

Thai Papayan tiimillä oli kiire. Chalita Jangrajangin mukaan suosituin annos oli tuttu phad thai. Sitä on jopa 70 prosenttia tilatuista annoksista. 

Kristian Vuojärvi toi fine diningin Konepajalle. Valkosuklaamoussesta, lakristijäätelöstä ja tilligranitesta syntyy jälkkäri. 

Kuvat ja teksti: Tiina Örn

Lue myös