

Kokkimaajoukkue esittäytyy: Simo Pietarinen
Kokkileijonien jälkiruokaspesialisti harjoittelee kovalla motivaatiolla ja haaveilee omasta ravintolasta.
Kun helsinkiläinen Simo
Pietarinen ei ole harjoittelemassa maajoukkueen kanssa, hänet voi
todennäköisimmin tavata Ravintola Brondan keittiössä, jossa hän joko tekee
töitä tai kehittää omia reseptejään.
– Yritän tulla vähän aikaisemmin töihin ja
lähteä vähän myöhemmin, että jäisi aikaa myös omien juttujen kokeilemiselle,
hän kertoo.
Hänen toimenkuvansa on
sama sekä töissä että maajoukkueessa: Pietarinen vastaa erilaisista
jälkiruuista. Parasta kokin työssä hänen mielestään on monipuolisuus: yksikään
päivä ei ole samanlainen.
Pietarinen on
ala-asteelta saakka tiennyt haluavansa kokiksi. Hän päätyi mukaan kokkileijoniin
keväällä 2015. Aloite jäsenyydestä tuli joukkueen kapteenilta, Kristian Vuojärveltä, joka on
Pietarisen vanha kollega ravintola Luomosta.
– Pidän paljon
kilpailemisesta. Olen ollut kolmesti vuoden kokissa mukana. Kansainvälisissä
tapahtumissa oppii myös tuntemaan uusia kokkeja.
Tulevaisuudeltaan
Pietarinen toivoo jotain muuta kuin palkkatyötä muiden paikoissa.
– Joskus olisi hienoa perustaa
oma ravintola.