d-md-none
Siirry pääsisältöön

Saisiko olla sirkkoja ja samppanjaa?

Sirkkatuotteet ovat saavuttaneet jalansijaa suomalaisten ruokapöydässä. Nyt samppanjatalo Veuve Clicquot, hyönteisruokatuottaja EntoCube ja Fazer 8th Floor ovat luoneet neljän ruokalajin sirkkagourmet-maistelumenun, jota tarjoillaan 19.-30.4. Helsingin Stockmannin kahdeksannen kerroksen samppanjabaarissa.

Hyönteisten myynti elintarvikkeina sallittiin Suomessa vuoden 2017 syyskuussa. Siitä alkaen erityisesti kotisirkkoja sisältävät erilaiset tuotteet ovat löytäneet tiensä kauppojen hyllyille ja ravintoloiden ruokalistoille. Sirkkojen suosion kasvun lisäksi myös suomalaisten samppanjankulutus on kasvanut; suomalaiset joivat samppanjaa viime vuoden aikana kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Samppanjatalo Veuve Clicquot on lyöttäytynyt yhteen kotimaisia Samu-sirkkoja kasvattavan EntoCuben ja Fazerin kanssa luodakseen Suomen ensimmäisiä sirkkagourmet-elämyksiä. Seuraavan kahden viikon ajan Helsingin Stockmann-tavaratalon kahdeksannen kerroksen samppanjabaarista voi ostaa neljän ruokalajin maistelumenun, joka yhdistää samppanjat suolaisiin ja makeisiin sirkka-annoksiin.

Neljän ruokalajin maistelumenusta voi tilata joko yksittäisiä annoksia niihin valikoiduilla samppanjoilla tai nautiskella menun koko komeudessaan. Sirkoilla ja samppanjalla pääsee herkuttelemaan

-Sirkat ovat tällä hetkellä kiinnostava raaka-aine ja hyönteisruoan nauttiminen kasvava trendi, joten halusimme tarjota mahdollisuuden kokeilla uutta, jännittävää raaka-ainetta laadukkaiden samppanjoiden kanssa. Annokset ovat gourmet-annoksia, ja niiden makumaailma on suunniteltu sopimaan Veuve Clicquot’n valittuihin samppanjoihin, Moët Hennessyn brändipäällikkö Heta Kangasmaa kertoo.

Crickets&Clicquot menu

Aperitiivi Veuve Clicquot Brut

Kotimaisia kasvatettuja kotisirkkoja paistettuna sekä paahdettuna au naturel

Hiukopalaksi Veuve Clicquot Rose ja Toast Skagen sirkoista

Kevättä rintaan Veuve Clicquot Sec ja paistettua sirkkaa, appelsiinimajoneesia, kirjolohenmätiä sekä parsaa seesamivohvelissa

Makeanhimoiselle Veuve Clicquot Vintage vuosikertasamppanja, mantelileivos, paahdettua sirkkaa ja pähkinää

Lue myös