d-md-none
Siirry pääsisältöön

Meijeriala on syötävän hyvä ammatti

Hämeen ammatti-instituutti ja Hämeen ammattikorkeakoulu valmistaa ainoana Suomessa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita meijeristejä ja meijeriteknologiaan painottuneita insinöörejä. Toisen asteen elintarvikealan perustutkinto antaa yleisen hakukelpoisuuden korkeakouluihin ja yliopistoihin.

Meijerialan työllistymisnäkymät ovat erinomaiset. – Osaaville ihmisille on meijerialalla tilausta. Olemme alan ainut kouluttaja. Ylitarjontaa koulutuksesta ei siis ole, kuten monella muulla alalla. Ja mikä parasta, koulu takaa jokaiselle meijerialan perustutkintoa suorittavalle nuorelle kaksi palkallista työpaikalla tapahtuvaa oppimisjaksoa, Jyri Kaunisto Milkworksista kertoo. MilkWorks-toiminnan tavoitteena on lisätä peruskoulun ja lukion päättävien nuorten kiinnostusta meijerialan ammatteja ja työtehtäviä kohtaan.

Koululla oma opetusmeijeri

Meijereissä valmistetaan maidosta monenlaisia päivittäiseen ruokapöytään kuuluvia elintarvikkeita. – Koulullamme on oma opetusmeijeri, missä nuori pääsee opettelemaan käytännön läheisesti oikeita prosesseja, kuten juuston ja voin valmistamista.

Kiinnostuitko? www.milkworks.fi

Teksti: Mia Heiskanen

Lue myös