d-md-none
Siirry pääsisältöön

Toptasten take away -testissä: HOLD FAST 2020

Mitä tapahtuu, kun poimitaan ravintoloista Shelter, Ragu ja Old Boy parhaimmat palat ja tuodaan se pakettina kotiovelle? Syntyy HOLD FAST 2020.

Aloitetaanko vaikka leivistä. Nämä olivat nimittäin koko päivällisen puheenaihe. Tattarifoccaciaa, mallasleipää ja parmesaanimuffinseja. Kaverina kolme eri ihanaa levitettä; vuohenjuusto, karpalohillo ja paahdettu voi. Kaikki kolme leipää ja kaikki kolme levitettä olivat upeita!

Meillä oli sekä kasvis- että lihamenu, jossa itse maistoin kaikkea. Ja onneksi näin, oli nimittäin myös kasvismenut niin upeita, että maistuisi koko menu varmasti myös lihansyöjälle. Tosin Shelterin tartaria ei kyllä kukaan halua missata, eli suosittelen kyllä tilaamaan molemmat!

Alkuroat oli ihania, kaikki neljä! Lihapuolella oli tartaria ja skagenia ja kasvispuolella oli hummusta ja burrataa. En pysty nostamaan yhtäkään yli toisen, nämä kaikki olivat niin erilaisia ja omalla tavallaan täydellisiä.

Pääruaossa oli lihaversiona BBQ-ribsejä ja minun ehdoton ykkössuosikkini Korean fried chicken! Kasvisversio oli bibimpapia ja sienibulgogi. Sienifanina sienibulgogi oli kyllä mieleeni myös, mutta tuo uppopaistettu kana – aah! Sitä voisin tilata sangollisen! Koko muu seurue ylisti myös kyseistä annosta.

Jälkkäriksi oli tarjolla ihanan ällömakeeta suklaakakkua raparperihillon kanssa. Taivaallinen päätös taivaalliselle setille!

HOLD FAST

Kysyin kokki ja ravintoloitsija Antti Asujamaalta, mikä nimen HOLD FAST:in taustalla oli, tässä hänen vastauksensa:

Hold fast sanonta on seurannut mua 90-luvun alun Intian reissulta, jossa tapasin Rob nimisen tyypin ja hänellä oli kyseinen teksti tatuoituna rystysiin. Kaveri oli ollut merillä ja oli ehkä viilein tyyppi kenet olin elämässäni tavannut! Kyseessä on vanha merimiessanonta kurssin pitämisestä kovassa kelissä (tarkoitaa myös; pidä pintasi) eli sopii hyvin vallitsevaan tilanteeseen. Shelter:in nimeksi piti alun perin tulla HOLD FAST mutta viereen aukesi HOLIDAY muutama kuukausi ennen meitä, niin kelattiin, että liian samanlaiset nimet, mutta onneksi oli toinen nimivaihtoehto olemassa.

Antti Asujamaa, kokki ja ravintoloitsija

Menu

TATTARIFOCCACCIA | MALLASLEIPÄ | PARMESAANIMUFFINSSI
vuohenjuusto | karpalohillo | paahdettu voi

Lihamenu:

TARTAR |rapea peruna | lipstikkamajoneesi | hopeasipuli

SKAGEN | käsinkuorittu katkarapu | kirjolohenmäti | piparjuuri

BBQ RIBS | kimchi | riisi | chogochujang

KOREAN FRIED CHICKEN | ssamjang majoneesi | seesamikaali | korean ketchup

Kasvismenu:

HUMMUS | hasselpähkinä | kukkakaali | parmesaani
BURRATA | veriappelsiini | valkoinen parsa | varhaiskaali

BIBIMBAP | munakoiso | tofu | mung pavun itu | riisi | bibimbap kastike
SIENI BULGOGI | kuningasvinokas | kimchi | pikkelöity retikka

SUKLAAKAKKU | caramelia | herukanlehti | raparperi

MINIMITILAUS 2 HENKILÖÄ 38 / HLÖ

ENNAKKOTILAUKSET JA TIEDUSTELUT reservations@ragu.fi 010 / 207 3001

Toimitusalueet: Kruununhaka, Kluuvi, Kaartinkaupunki, Kamppi, Punavuori, Eira, Ullanlinna, Katajanokka, Kaivopuisto, Länsisatama, Ruoholahti, Etu-Töölö, Taka-Töölö, Sörnäinen, Kallio, Hermanni, Vallila

Viikolla 18 tarjolla on HOLD FASTin tilalla vappumenu:

Kuvat: Elina Engberg

Lue myös