d-md-none
Siirry pääsisältöön

Hampurilainen maistuu myös kalaisana versiona

Hampurilainen mielletään yleensä epäterveelliseksi. Kotona tästä suosikkiruoasta saa kuitenkin helposti terveellisen ja maistuvan version kiinnittämällä huomiota eri raaka-aineisiin ja komponentteihin.

Hampurilaissämpylä on vähintään yhtä tärkeä osa hampurilaista kuin sen sisältämät täytteetkin. Sämpyläksi voi valita täysjyväversion. Kun täytteeksi laittaa muutakin kuin pihvin ja mausteet, tulee ateriasta monipuolisempi.

Pihvi on hampurilaisessa tietysti monelle se merkittävin osa. Tiesitkö, että hampurilaisen nimi tulee Hampurissa tehdyistä jauhelihapihveistä? Yhdysvalloissa näitä sämpylän välissä olevia hampurinpihvejä kehitettiin edelleen, ja viimeistään maan pikaruokalaketjut tekivät hampurilaisesta ympäri maailmaa tunnetun ruokalajin.

Pihvin ei kuitenkaan tarvitse olla jauhelihaa. Hampurilaisen väliin sopii mainiosti myös kalapihvi! Kalapihvejä saa valmiina, mutta niiden tekeminen onnistuu myös kotikeittiössä.

Kalahampurilaiseen sopivat muiksi täytteiksi raikas salaatti, remoulade-kastike ja pirskahdus sitruunamehua. Kalapihvien reseptejä löytyy useita: tässä muutama kokeiltavaksi!

Reseptit

Helposti taiotut kalamurekepihvit

500 g perattua, jauhettua kalaa, esimerkiksi haukea
2 munaa
2 ½ dl ruokacremeä
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl yrttisuolaa
hienonnettua viherpippuria
silputtua tilliä

Jauha kala monitoimikoneessa tai kahteen kertaan lihamyllyssä. Vatkaa munat ja lisää ne muiden aineiden kanssa kalan joukkoon tasaiseksi seokseksi.

Paista mureketaikinasta pihvejä lettupannussa. Tarjoa sienimuhennoksen, keitettyjen perunoiden ja pannulla freesattujen kasvisten kanssa.

Haukimurekepihvit

n. 500 g haukifileetä
1 tl suolaa
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1½ rkl perunajauhoja
valko- tai mustapippuria
1 ruukku rucolasalaattia tai pinaattia tai 50-100 g pakastepinaattia
n. 50 g tomaatti-basilikatuorejuustoa (rasvaa 13%)

paistamiseen: tilkka rypsiöljyä tai juoksevaa margariinia

Pidä kaikki raaka-aineet kylmässä ennen valmistusta.

Silppua pinaatti tai rucola tai anna pakastepinaatin sulaa. Leikkaa haukifilee parin sentin paloiksi ja nosta ne monitoimikoneen kulhoon. Lisää suola ja surauta kala hienoksi. Lisää joukkoon vähän pippuria, munat, ruokakerma ja perunajauhot ja anna koneen käydä kunnes seos on tasaista. Sekoita silputtu rucola tai pinaatti lusikalla massan joukkoon.

Sipaise leivinpaperi öljyllä ja nosta ruokalusikalla murekemassa 8-10 pihviksi paperin päälle. Paina kostealla sormella syvennys pihvien keskelle ja nosta siihen nokare tuorejuustoa. Painele kiinni ja litistä pihvejä vähän kostealla kädellä tai lastalla.

Paista pihvit pannulla keskilämmöllä n. 3 minuuttia kummaltakin puolelta.

Tarjoa haukimurekepihvien seuraksi esim. uunipunajuuria tai perunoita ja ruusu- tai parsakaalia tai vihreitä herneitä.

Silakkamurekepihvit

500 g silakkafileitä
100 g (1-2 kpl) keitettyä perunaa
100 g (1-2 kpl) keitettyä porkkanaa
2 munaa
1 dl kevytkermaa tai vettä
1 dl korppujauhoja
3 tl makeaa chilikastiketta tai ripaus chilijauhetta
1tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 dl tuoretta tillisilppua

Hienonna silakkafileet monitoimikoneessa. Lisää keitetyt perunat ja porkkanat ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista massaa. Lisää seokseen munat, neste ja korppujauhot. Sekoita joukkoon mausteet ja anna makujen tasautua kymmenen minuuttia.

Muotoile mureketaikinasta pihvejä vedellä kostutetuin käsin ja paista ne rasvassa miedolla lämmöllä ohukaispannussa tai paistinpannussa molemmin puolin kullanruskeiksi.

Vinkki! Samasta mureketaikinasta voit muotoilla pyöryköitä tai kypsentää murekkeen vuoassa uunissa.

Lähde

Lue myös