d-md-none
Siirry pääsisältöön

Suomen Kokkimaajoukkueella on näytön paikka

Kävimme kyselemässä joukkueen kuulumisia Electroluxin tiloissa, jossa osa joukkueesta oli toiminnanjohtaja Tapio Laineen ja joukkueenjohtaja Kristian Vuojärven kanssa valmistelemassa Presidentinlinnan valtionpäämiesten illallista. Alkuvuodesta julkistettu uusi kokoonpano on kevään harjoituksissa hionut hopeaa tuoneen menun juhlaillalliselle sopivaksi.

– On hieno kunnianosoitus päästä valmistamaan illallista näin arvovaltaiseen tilaisuuteen. Se osoittaa, että pitkäjänteistä meidän työtä arvostetaan myös valtiovallan taholta, Vuojärvi toteaa.

Rima on korkealla

Loiko kokkiolympialaisissa saavutettu menestys paineita uuden joukkueen valmistautuessa seuraavaan välietappiin eli ensi vuonna järjestettäviin Luxemburgin MM-kisoihin? – Tulimme edellisissä MM-kisoissa kolmanneksi lämpimässä keittiössä, mutta Erfurtin olympialaisissa voitimme lämpimän keittiön suvereenisti, joten totta kai odotusarvo on korkealla. Se saattaa luoda paineita uusille, nuorille tekijöille, mutta jatkamme valmistautumista samalla sapluunalla, Laine vastaa.

Leijonalauma on koossa

Uuden joukkueen muodostaminen käynnistyi viime vuoden lokakuussa. – Aloitimme uusien jäsenien rekrytoinnin jo viime syksynä, sillä tiesimme, että osa silloisesta joukkueesta jää pois. Kotiuduttuamme olympialaisista kokosimme yhteen kaikki 18 hakijaa ja tammikuussa kutsuimme 14 joukkueen treenipaikkaan Karjaalle, jossa valitsimme lopullisen ryhmän, Laine valottaa.

Nyt kokkileijonien kokoonpano on koossa. Konkarit Samuel Nikander ja Simo Pietarinen vahvistavat tuoretta joukkuetta, johon kuuluvat Matias Haapsaari, Kari Julin, Marco Kaniecki, Tomi Kuivasniemi, Atte Lassila, Niko Lehto, Juha Lehtonen, Piero Silvani, Niko Suomalainen, Katja Tuomainen sekä uusimpana lisäyksenä pastry-taituri Pinja Paakkonen.

Koko Suomen maajoukkue

Laine on tyytyväinen joukkueen asenteeseen. – Meillä on koossa erittäin motivoitunut ja  tiedonjanoinen leijonalauma. Maajoukkue on nuorille tekijöille todellinen kokkien korkeakoulu, joka kasvattaa heitä ihmisinä ja ammattilaisina, mutta tarjoaa myös huikean ponnahduslaudan uralle.

Laine korostaa, että Kokkimaajoukkue edustaa koko Suomea – ei pelkästään omaa ammattikuntaa.   

Reilut kolme vuotta kokkimaajoukkueessa on ollut huikea matka ja antanut minulle mahdollisuuden kehittää taitoja äärirajoille. Uuden joukkueen kokoonpano vaikuttaa hyvältä. Totta kai treenattavaa vielä riittää, mutta rehellisesti sanottuna lähtökohdat vaikuttavat jopa aiempaa paremmilta, joten uskon, että meistä hioutuu iskukykyinen tiimi. Edelliskauden menestys luo toki paineita, sillä teimme todella kovan suorituksen Erfurtin olympialaisissa, jossa Suomen joukkue löi kaikki ällikällä. Nyt meiltä odotetaan entistä kovempaa suoritusta. Samuel Nikander

Mikä kokkimaajoukkue:

Suomen kokkimaajoukkue on kansallinen edustusjoukkueemme, joka edustaa Suomea mm. neljän vuoden välein järjestettävissä kokkien olympialaisissa. Seuraavat kokkiolympialaiset järjestetään Saksan Erfurtissa vuonna 2020. Välietappina joukkue osallistuu kokkien MM-kisoihin Luxemburgissa vuonna 2018. Kokkileijonat valmistautuvat kilpailuihin harjoittelemalla eri osa-alueita parhaiden mahdollisten valmentajien ohjauksessa. He toimivat myös ruokamaa Suomen suurlähettiläinä.

Teksti: Mia Heiskanen
Kuvat: Hanna Voutilainen

Lue myös