d-md-none
Siirry pääsisältöön

Anton & Anton -ruokakassi Toptasten testissä

En ollut ikinä tilannut kotiin ruokakassia ja kun toimituspäivä koitti, olin kuin lapsi jouluaattona: hieman malttamaton ja täynnä odotusta. Minulle oli tulossa Anton & Antonin arkikassi, joka sisälsi raaka-aineet kermaiseen lohikeittoon, härkäpapushakshukaan ja fetalla maustettuihin lihapulliin. Arkikassi sopiikin loistavasti sekasyöjien koteihin. Itse pidin kovasti siitä, että mukana tulee sekä kalaa että kasvisruokaa. Eteenkin uusille arjen kasvisresepteille on meidän kodissa aina kysyntää.

Anton & Antonilta löytyy ruokakasseja toki erilaisiin tarpeisiin: on vegekassi, kala-kasviskassi ja muksukassi, joka on mitoitettu neljän hengen perheelle. Kaikkia muita kasseja on saatavilla kahdelle tai neljälle hengelle.

Monipuolisia reseptejä ja uusia ruokalajeja

Kassin saapuessa tyhjensin koko sisällön innoissani keittiön tasolle ja fiilistelin hetken minulle valmiiksi valittuja raaka-aineita: härkäpapusuikaleita, tuoreita kasviksia, luomukananmunia, lohta… Ensimmäisenä iltana päätin laittaa lohikeittokattilan liedelle, sillä tykkään valmistaa kalan yleensä sinä päivänä, kun sen ostan. Ohje oli simppeli, mutta uutta twistiä siihen toi fenkoli, jota en olisi itse älynnyt kokeilla. Se toi keittoon välimerellisen vivahteen! Keitossa oli kaikki kohdallaan ja oli mukava aloittaa tämä kokeilu itselle tutulla ruokalajilla.

Anton & Anton ruokakassin lohikeitto
Kermainen lohikeitto

Seuraavana päivänä valmistimme naudanjauhelista lihapullia ja spagettia. Meillä tehdään useimmiten broileripyöryköitä, joten valmistuskaava oli tuttu. En syö itse punaista lihaa, joten meillä on kotona sitä äärimmäisen harvoin. Poikaystäväni olikin innoissaan, kun sai ”oikeita” lihapullia pitkästä aikaa ja vielä tomaattikastikkeessa! Parasta annoksessa oli nimenomaan laadukas liha sekä Anton & Antonin oman keittiön tomaattikastike. Valmiskastike toi ruokakassiin mielestäni kivan lisän – kaikkea ei tarvitse valmistaa itse.

Anton & Anton ruokakassin lihapullat
Lihapullat ja spagettia

Viimeiseksi ruokalajiksi säästimme shakshukan, jota en ollut ikinä ennen kokeillut. Jatkossa tulen kyllä ehdottomasti tekemään tätä uudestaan, sillä se oli niin hyvää ja valmistui vaivattomasti. Shakshukassa käytettiin maustettuja härkäpapusuikaleita ja ne oli sellaisenaankin tosi hyviä (oli pakko maistaa pannulta). Yleensä olen käyttänyt kokkailussa tavallista maustamatonta Härkistä, mutta suorastaan hullaannuin tästä maustetusta suikaleesta. Kassin avulla pääsee siis kokeilemaan kätevästi myös uusia elintarvikkeita ja löytämään uusia suosikkeja.

Anton & Anton ruokakassin härkäpapushakshuka
Shakshuka

Raaka-aineiden lisäksi kassissa tulee mukana reseptit ja lista raaka-aineista, joita kotoa tulisi löytyä ruokien valmistusta varten. Tällaisia on esimerkiksi kalaliemikuutio, perusmausteet ja oliiviöljy. Meiltä löytyi kaikki aineet kaapista maissijauhoja lukuun ottamatta, mutta korvasimme ne korppujauhoilla. Mielestäni keittiössä voi aina hieman soveltaa!

Miksi tilaisin Anton & Antonin ruokakassin?

Mielestäni arkkikassista saa hyvää vastinetta rahoille. Kassin sisältö oli laadukas ja raaka-aineiden määrä juuri sopiva. Uskon että, eteenkin ne, joilla on tapana ostaa ja unohtaa kaappiin ruokia, hyötyvät valmiiksi suunnitellusta ruokakassista. Meillä ei nimittäin jäänyt kassin ruoista yhtään hävikkiä! Yhdestä ruokalajista riitti reilut annokset kahdelle ja shakshukasta jäi yksi annos vielä seuraavalle päivälle. Oli myös mukava huomata, että samoja raaka-aineita käytettiin useampaan ruokalajiin. Itselläni ei ole käynyt mielessä, että kalakeitosta ylijäävää tilliä voisi hyödyntää esimerkiksi salaattiin! Luulenkin, että kassi toimii hyvänä esimerkkinä niille, jotka kaipaavat vinkkejä monipuolisempaan raaka-aineiden hyödyntämiseen.

Maukkaiden ruokien ja uusien reseptien lisäksi ruokakassi helpotti arkeamme: näin etätöitä tekevänä ja muutenkin paljon kotona aikaa viettävänä ruokien suunnitteluun palaa viikottain paljon aikaa. Ruokakassi antoi tähän suunnittelurumbaan pienen hengähdystauon ja mikä parasta, se toi iloa keittiöömme!

Anton & Anton arkikassin sisältö
Arkikassin iloisen värikäs sisältö

Anton & Antonin ruokakassi lyhyesti:

Mikä: Anton & Antonin arkikassi
Mitä sisältää: Raaka-aineet kolmeen arkiruokaan resepteineen.
Mitä maksaa: 52 € kahdelle, 72 € neljälle
Kenelle: Niille, jotka kaipaavat helpotusta arkeen, haluavat kokeilla uusia reseptejä ja syödä monipuolista ruokaa.
Mistä voi tilata: verkkosivuilta. Kassiin voi tutustua helposti kertatilauksen muodossa, mutta toki sen saa myös jatkuvana kestotilauksena. Ruokakassi toimitetaan kotiovelle tiistaisin.
Parasta ruokakassissa: Monipuolinen ja laadukas sisältö sekä sujuva toimitus. Plussana mainittakoon vielä Anton & Antonin oman keittiön tomaattikastike – se oli ihanaa!

Lue myös