d-md-none
Siirry pääsisältöön

Pohjoismaiden suurin ja salaisin teemyymälä Kehä III:n kupeessa

Aluksi valmistettiin lakritsiteetä, sitruunateetä ja muita suomalaiseen makuun sopivia teesekoituksia. Nyt Forsman Tea-teemyymälä sijaitsee Kehä III:n kupeessa ja on pohjoismaiden suurin lajissaan. Valikoimista löytyy 500 erilaista teelaatua, joista noin puolet on myymälässä esillä.

Ari Santamäki istahtaa pöytään ja alkaa kertoa yrityksen historiasta. ”Suomessa innostus erikoisteelaatuihin alkoi itää vasta 2000-luvulla. 90-luvulla löivät läpi erikoiskahvit, kun markkinoille tulivat lattet, kattet ja muut machiatot”, Santamäki luettelee. 80-luvulla messuilla hän kuuli jonkun toteava, että ”ei kiitos, en ota teetä, ei mulla ole vatsa kipeä”. Niihin aikoihin vihreää teetä myytiin apteekissa vatsavaivoihin. Saman kehityskulun ovat käyneet läpi viinit 70-luvulta alkaen: ”Alkossa kysyttiin aikoinaan viiniä ostaessa ainoastaan, että otatko punaista vai valkoista”, Santamäki naurahtaa.

Forsman Tea vie lukuisia teelaatuja maailmalle. 90-luvulla yritys oli johtavassa asemassa Venäjän teemarkkinoilla. Santamäki kuvailee venäläistä teemakua hyvin makeaksi, kermaiseksi ja pehmeäksi. Kupista saavat löytyä vadelman ja mansikan makut, vaikka sitten hillon tai oikeiden marjojen muodossa. Ranskalaiset teelaadut ovat usein pähkinäisiä ja crème brûléeta muistuttavia, kun taas brittiteet ovat vahvoja mustia bergamottiteitä, joita ryystetään sokerilla ja maidolla laimennettuna. Santamäen mukaan saksalaisten ja suomalaisten teemieltymykset menevät aika yksiin, sillä usein näissä maissa kuluttaja hakee appelsiinin, sitruunan tai esimerkiksi muffinssin makua teestään.

”Tee on kuin vastapaistettu korvapuusti”

First flush eli niin sanottu sadonkorjuun ensimmäinen keräilysatsi on teehedonistien juhlakausi. Ensimmäinen sato teenlehtiä on todella arvokas. Kiinassa laadukkaita teelehtiä arvostetaan aivan eri mittakaavassa kuin länsimaissa, ja se näkyy myös kilohinnassa. ”Maaliskuussa alkava first flush-kausi huipentuu teelehtien huutokauppaan, jossa jokainen elämästään nauttiva ja sitä arvostava kiinalainen haluaa olla osallisena”, Santamäki kuvailee. ”Dragon Well-teelehtien kilohinta pyörii kahden tuhannen euron paikkeilla. Kiinassa kyseisen teen juominen on ökykulutuksen mittarin asemassa.”

Forsmanin teemyymälä on kuin ikkuna maailman teeviljelmille. Teen monipuolisuus avautuu haistellessa eri teelaatuja. ”Tee on kuin vastapaistettu korvapuusti. Vaikka ihana korvapuusti on juuri paistettuna hyvä, ei se ole sitä enää viikon jälkeen. Sama pätee teen kanssa”, Santamäki kuvailee. Teehyllyistä löytyy jopa vain muutamia kuukausia sitten poimittuja teelehtiä.

”Tavallinen markettitee on kuin jauhelihaa verrattuna laadukkaaseen irtoteehen, joka on tuoretta ja huolella kerättyä”, Santamäki kouluttaa ja tekee vielä yhden vertauksen teen ja sikarien välisestä samankaltaisuudesta.

”Kyllä suomalaisetkin alkavat herätä laadukkaan teen maailmaan. Meillä käy täällä väkeä teekoulutuksissakin”, Santamäki hymähtää ja muistelee vielä hetken seikkailujaan ympäri maailmaa eri teeviljelmillä.

Saan maistettavaksi useita eri teelaatuja. Uusi tuttavuus on pu’erh-tee, joka haisee navetalle ja hevosen lannalle. Väriltään tumman ruskea tee maistuu kevyesti maakellarilta. Maku johtuu teen fermentoinnista, eli käymisprosessista. Terveysvaikutuksistaan tunnettu pu’erh-tee lyö intohimoiselle kahvinjuojalle teenlehdet poikittain kurkkuun. Erikoisteet ja niiden laadukkaat versiot vievät mukanaan teemaailmaan täysin.

Mikään ei kuitenkaan voi käännyttää intohimoisen kahvinjuojan kelkkaa lopullisesti.

Arin ohjeet teen oikeaoppiseen säilyttämiseen

° säilytä iso pussi mahdollisimman tiiviisti suljettuna

° käytä irtoteepussin sisältö 3 kuukauden kuluessa avaamisesta

° avaa pussia mahdollisimman vähän, sillä pussiin joutuva happi ja kosteus vanhentavat teen ja pilaavat sen maun nopeammin

Forsman Tea

Suokalliontie 7, Vantaa

Teemyymälä kuluttajille ja tukkumyymälä yritysasiakkaille.

Soita ja kysy teekoulutusta tai -maistelua. Alkaen 15€/hlö.

Lue myös