d-md-none
Siirry pääsisältöön

Kahvi ansaitsee, että siitä nautitaan

Viivi Ahtiainen on kahviammattilainen, joka tietää, miten syntyy hyvä kahvi. Viivin kotona siihen tarvitaan vaaka, kahvimylly, laadukkaat kahvipavut ja mattamusta Cup-one-keitin. Kahvihetken tulisi aina olla hieman erityinen.

Viivi kertoo hurahtaneensa kahviin työskennellessään Café Aallossa. – Saimme kahvilan valikoimiin Johan Nyströmin kahvit ja heidän filosofiaansa kuuluu, että he kouluttavat kahvilatyöntekijät kahvin maailmaan. Koulutuksessa ymmärsin, että kahvihan on aivan jotain muuta kuin pelkkä aamun herättäjä. Sen jälkeen kouluttauduin Baristaksi, ja olen vuosien varrella myös kouluttanut Baristoja.

Viivi toimii myös SCAE:n eli Specialty Coffee Association of Europe Finnish Chapterin maakoordinaattorina. – Tärkein tehtävämme on järjestää Suomen kahvialan ammattilaisten kilpailut Suomessa ja levittää tietoutta kahvin maailmasta.

Hyvän kahvin salaisuus

Viivi on siis oikea henkilö kertomaan, miten syntyy hyvä kahvi. – Kotioloissa siihen tarvitaan vaaka, laadukkaat kahvipavut, kahvimylly ja puhdas keitin. Itse valmistan kahvin pavuista eli mittaan vaa´alla kahvin, jauhan pavut myllyssä ja kaadan raikkaan veden keittimeen erillisellä kannulla. Keittimen säännöllinen puhdistus on myös tärkeää, jotta kahvi maistuu hyvältä.

Cup-one – laiskan baristan pelastus

Viivi on kotona vannoutunut Moccamaster Cup-one-keittimen käyttäjä. – Minulle on ammattilaisena tärkeää valmistaa kotonakin mahdollisimman hyvää kahvia. Asun yksin, joten päädyin kokeilemaan yhden kupin keitintä. Halusin myös selvittää, tekeekö Cup- one -keitin yhtä hyvää jälkeä kuin Barista? Kokeiltuani keitintä, totesin että tekee, sillä Cup-one valmistaa kahvin aina tasalaatuisena. Ekologisuudellakin on merkitystä, sillä olen valmis maksamaan laadukkaasta raaka-aineesta, jota en halua heittää viemäriin. Olen myös todennut ystävilleni, että Cup-one on laiskan Baristan täydellinen pelastus, sillä lopputulos on aina virheetön ja voin nauttia kahvini tuoreena ja täydellisen makuisena suoraan lempimukistani. 

Uusia makuelämyksiä kuppi kerrallaan

Cup-one on Viivin mielestä mainio vaihtoehto myös pariskunnille, joilla on molemmilla oma makumaailmansa. – Suomalaisista on alkanut selkeästi kehkeytyä kahviasiantuntijoita, jotka tuntevat eri kahvilajikkeita ja -laatuja. Baristan työssä huomaa, että ihmiset todella tietävät, miltä hyvän kahvin pitää maistua ja että kahvilaaduissa on eroja maaperästä ja prosessoinnista riippuen. On myös kiva keskustella ihmisten kanssa kahvin alkuperästä, eettisyydestä ja ekologisuudesta. Monella on myös hyvin vahvat henkilökohtaiset makumieltymykset. Tästäkin syystä yhden kupin keitin on mainio laite, sillä se voi innostaa kokeilemaan kotona eri kahvilajikkeita ja löytämään uusia makuelämyksiä kuppi kerrallaan.

Paras kahvihetki aamulla

Entä millainen on Viivin oma, täydellinen kahvihetki? – Se ei loppujen lopuksi vaadi paljon. Se on se hetki, kun aamulla ei ole kiire minnekään, voin keittää kahvin rauhassa kuppiin ja jättää sen hetkeksi jäähtymään. Sen jälkeen nautin kupillisen rauhassa joko sängyssä tai ruokapöydän ääressä. Aamu on itselleni päivän tärkein kahvihetki, sillä silloin se vain yksinkertaisesti maistuu parhaimmalta. Kahvihetken tulisi muutoinkin olla mielestäni aina hieman erityinen, sillä raaka-aine on ennen kuppiin päätymistä käynyt läpi niin monta eri vaihetta: kasvatuksen, käsin poiminnan, prosessoinnin, paahtamisen, pakkaamisen, kuljetuksen ja valmistuksen. Siksi kahvia pitää arvostaa ja siitä kannattaa nauttia!

Teksti: Mia Heiskanen 

Mikä on sinun suosikkisi Moccamaster Cup-one -väreistä? Ihastu värikirjoon>> 

Lue myös