d-md-none
Siirry pääsisältöön

Haluaisitko kahvipaketin tuoreena postiluukkuusi?

Slurpin tavoitteena on tehdä täydellinen kahvinautinto mahdollisimman helpoksi, minkä vuoksi Slurpin kautta tilatut kahvit toimitetaan asiakkaille vastapaahdettuina suoraan kotiin ohuissa postiluukkuun mahtuvissa pakkauksissa.

Suomalaisten pienkahvipaahtimoiden määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tällä hetkellä Suomessa on jo lähes 30 pienpaahtimoa, joita yhdistää se, että kahvi paahdetaan käsityönä ja raaka-aineeksi kelpaavat ainoastaan erittäin korkealaatuiset ja usein yksittäiselle tilalle asti jäljitettävät kahvipavut.

– Läpinäkyvyys on tae kestävästä tuotannosta, mutta suurin pienpaahtimokahvin erottuvuustekijä piilee kahvin maussa. Kahvit ovat makumaailmaltaan jopa monipuolisempia kuin viinit, kertoo Slurpin perustajajäsen Tero Rehula.

Idea Slurpista syntyi kesällä 2014, kun kolme innovatiivista nuorta Manuel Linnankoski, Rafael Linnankoski ja Tero Rehula huomasivat, että laadukkaan kahvin tarjonta lisääntyy kovaa vauhtia, mutta saatavuus oli heikko. Tällä hetkellä Slurp toimittaa kahvia noin 500 kuukausitilaajalle sekä yli 50 toimistoon 17 pienpaahtimolta, jotka sijaitsevat ympäri Suomea.

Slurpin liiketoimintamallista hyötyvät sekä asiakkaat että kahvipaahtimot

Slurpin palvelun keskiössä on subscription-periaatteella toimiva kahvielämys, jossa asiakas pääsee nauttimaan uudesta kahvista joka toinen tai neljäs viikko. Slurpin asiantuntijat valitsevat tilaajille juuri heidän mieltymystensä mukaisia kahveja yhteistyöpaahtimoiden valikoimista.

– Kahvi on tuoretuote, minkä vuoksi sen aromit eivät säily pitkään hyvinä kaupan hyllyllä. Meidän asiakkaamme saavat kahvit niin tuoreina kuin mahdollista, sillä ne postitetaan suoraan paahtimoilta. Jokaisesta kahvista on saatavilla myös alkuperätiedot, mikä lisää elämyksellisyyttä, Rehula kertoo.

Yksi haaste pienpaahtimoiden kasvulle on ollut se, että kuluttajat eivät vielä tunne kahvin laatutekijöitä. Kuluttajien kouluttaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii ammattitaitoista markkinointia. Juuri tässä Slurp on avuksi, sillä se houkuttelee uusia asiakasryhmiä pienpaahtimokahvin pariin. Kahvipaahtimon näkökulmasta yhteistyö Slurpin kanssa tarkoittaa ennustettavaa ja vaivatonta myynnin kasvua. Slurp huolehtii asiakashankinnasta, asiakaspalvelusta ja tarjoaa jopa pakkausmateriaalit kahvin pakkaamiseen.

Kansainvälisyys tähtäimessä

Jo nyt Slurp toimittaa suomalaista kahvia DHL:n välityksellä ympäri maailman ihmisten postiluukkuun. Ulkomaisia tilaajia Slurpilla on toistaiseksi harvakseltaan, mutta ensimmäinen suuri markkinointiponnistus Suomen rajojen ulkopuolelle on jo nurkan takana. Slurp aikoo avata Japaniin lokalisoidun palvelun loppuvuodesta 2017.

– Vaikka Japani on tunnettu teen juonnista, siellä on menossa erittäin kova kahvibuumi. Suomen mainekin on parempi Japanissa kuin kenties missään muussa maailman kolkassa, Rehula kertoo.

Tulevina vuosina Slurpin on tarkoitus ottaa mukaan myös ulkomaalaisia paahtimoita ja muodostaa maantieteelliset rajat ylittävä palvelu laadukkaalle kahville. Tämä vaatii logistisia innovaatioita sekä pitkälle kehitetyn asiakaskokemuksen.

– Erittäin korkealaatuisen ja jäljitettävän kahvin trendi on globaali ja tulee mullistamaan koko kahvialan lähivuosina. Kun tähän yhdistää digitalisaation tuomat mahdollisuudet, voimme luoda palvelun, joka oikeasti muuttaa maailmaa, Rehula visioi.

Lue myös