d-md-none
Siirry pääsisältöön

Tornion Panimo kumartaa pitkille perinteille ja pyllistää globaaleille jättiläisille

Tornion Panimo palasi vuonna 2016 juurilleen Tornionjoen rantatöyräälle, jossa se jatkaa käsityöläispanimona 140 vuotta sitten samalla paikalla alkanutta tarinaa. Tornion Panimo on käsityöläispanimo, joka siis toimii edelleen samoilla sijoilla, mihin se aikanaan rakennettiin vuonna 1873.

Hartwallin hylättyä Tornion, panimon tiloissa tuoksuu taas mallas. Se on paikallisesti iso juttu, sillä panimotoiminnan hiipuminen oli paikallinen tragedia – olihan se ollut vuosikymmeniä merkittävä paikallinen työllistäjä. Nyt Tornion Panimossa paiskitaan hommia hyvällä meiningillä. Maaliskuussa 2017 aloitettiin uuden laitteiston asennus, jonka myötä kokonaiskapasiteetti nousee liki 2,5 miljoonaan litraan vuodessa. 

-Kasvaa pitää, jotta yhä useammat pääsevät nauttimaan aitoa Lapin olutta. Kerran suuren nähtyämme ymmärrämme kuitenkin, että olut on parhaimmillaan, kun sen tekevät pienet ihmiset suurella sydämellä. Lupaamme siis pysyä jatkossakin leppoisina lappilaisina käsityöläisinä, panimon priimus moottorina hääräävä oululainen Kaj Kostiander kertoo.

Taattua laatua perinteitä kunnioittaen

Kaikki tuotteet ja reseptit kehitetään emoyhtiö Sangenin laboratoriossa, missä touhuavat todelliset tieteen ja juomataiteen propellipäät. – Kunnioitamme pohjoista oluenpanoperinnettä ja käytämme mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita. Olemme esimerkiksi ostaneet kaiken pohjoisen humalan, minkä olemme irti saaneet. Meillä on myös käynnissä humalatutkimus humalan kaupallisen tuotannon aloittamiseksi, markkinointijohtaja Jami Teirikari kertoo.

Legendaarinen kultamitaliolut herää henkiin

Tornion panimolla on pitkä ja kunniakas historia, jonka yksi tärkeimmistä merkkihenkilöistä on vuonna 1962 palvelukseen astunut herra nimeltä Leo Andelin – parahiksi Saksan panimokoulusta valmistunut panimomestari. Leo teki historiaa kehittämällä kollegansa kanssa oluen, joka palkittiin 1964 kultamitalilla kansainvälisessä olutkilpailussa. Syntyi menestystarina, joka on suurimmalle osalle suomalaisista kovin tuttu..

Nyt Tornion Panimo tekee kunniaa Andelinin saavutuksille ja herättää henkiin alkuperäisen reseptin mukaan valmistetun kultamitalioluen, jossa on jotain vanhaa, jotain uutta ja paljon aitoa Lapin tunturipurojen taikaa. Kyseessä on täysmallasolut, joka on tehty lappilaiseen pohjaveteen kotimaisista raaka-aineista.

 ”Tornion panimo perustettiin 1873. Nyt 90 vuotta myöhemmin sain kunnian olla kehittämässä panimolle lagerin, joka voitti kansainvälisiä palkintoja.Tornion Panimon Original Lagerin myötä raikkaan pehmeä mitaliolut palaa Lappiin alkuperäisessä muodossaan. Se valmistetaan vuoden 1964 voittajareseptin mukaisesti – Rakkaudesta tunturipuroihin” – panimomestari Leo Andelin

Jos haluat tietää, mistä on kyse, seuraa Tornion Panimon uutisvirtaa, tapahtumia ja kuulumisia Facebookissa.

Tornion panimon tarina

Eräänä lumisateisena marraskuun iltana vuonna 1873 Tornion vaikutusvaltaiset kauppiaat ja johtajat kokoontuivat pormestari Karl Johan Boströmin asunnolla. Kyse oli oluesta. Mitä sen jälkeen tapahtui? Se selviää osoitteessa tornionpanimo.fi

Lue myös