Siirry pääsisältöön

Toptaste Tallinnassa: Paju Villa

Paju Villa on Michelin mainittu, tunnelmallinen kartanoravintola hieman keskustan ulkopuolella, Nömmen kaupunginosassa, joka on tunnettu pääosin vanhemmista omakotitaloistaan. Ravintolaan pääsee kuitenkin edullisesti ja nopeasti Boltilla tai Uberilla, ja matka maksaa alle 10 euroa suunta.

Lue Paju Villan oma ravintolaesittely täältä

Rouva Pajun tarina

Nömmen alue, jota kutsutaan myös Metsäkaupungiksi, on yksi Viron varakkaimmista alueista. Tämä tekee Paju Villan sijainnista paitsi historiallisesti arvokkaan myös taloudellisesti merkittävän – ja itse Paju Villan tarina on yhtä rikas kuin sen ympäristö.

Huvila sai alkunsa Karoline Pajusta, joka alun perin suunnitteli rakentavansa yksinkertaisen yksikerroksisen talon. Paju kuitenkin innostui rakentamisen edetessä, ja päätyi rakentamaan kaksikerroksisen talon, johon hän rakennutti myös lisäksi apurakennuksen. Rouva Paju ei kuitenkaan ollut hakenut rakentamiseen tarvittavia suunnitelmia ja lupia – joten viranomaiset puuttuivat tilanteeseen, ja keskeyttivät rakennuttamisen. Paju ei kuitenkaan piitannut kielloista, ja vaikeuksia uhmaten vuonna 1931 huvila valmistui vastoin kaikkia odotuksia.

Neuvostoaikana (vuodesta 1940) Paju Villa kansallistettiin, mikä aiheutti sen hitaan rappeutumisen. Hylätty huvila sai kuitenkin uuden elämän perusteellisen kunnostuksen kautta ja palkittiin Nõmmen parhaana kunnostettuna rakennuksena vuonna 2017.

Nykyään tämä ainutlaatuinen ympäristö hämmästyttää kauneudellaan, ja kuvastaa rouva Pajun alkuperäistä visiota. Taloa ei koskaan ollut tarkoitettu ravintolaksi, mutta sellaiseksi se on nyt muunnettu: keittiö löytyy kellarista, baari takahuoneesta, eri huoneet toimivat viihtyisinä ruokailutiloina ja kabinetteina sekä sokerina pohjalla – puutarha, joka toimii terassina. Meille kerrotaan, että tärkeimpänä tavoitteena oli kuitenkin luoda Nõmmelle viihtyisä paikka, jossa kaikki voivat tuntea olonsa tervetulleeksi. Tässä ollaan kyllä onnistuttu.

Tämä upea kartanoravintola pääsee täyteen loistoonsa kesällä, jolloin heidän vehreästä pihastaan kuoriutuu mitä mainioin illanviettopaikka isommille tai pienemmille seurueille. Luonnollisesti paikka toimii myös muina vuodenaikoina, sillä tämä kahdessa kerroksessa toimiva upea kartanorakennus on jokaisine yksityiskohtineen niin upea ilmestys, että joka kerta kun paikalle saapuu huomaa jotain uutta.

Olemme syöneet täällä kaikkina vuodenaikoina, ja jokainen kokemus on ollut yhtä hyvä. Kesäterassilla istuminen on meille pohjoisen pitkään talveen ja lyhyeen kesään tottuneille ihan parasta. Toisaalta, lämpimässä kartanoravintolassa istuminen kylmänä syys- tai talvipäivänä tuntuu hieman erityisluksukselta – ja hetkeksi voi kuvitella olevansa hienon kartanon omistaja.

Sisustus

Oi, mikä ilo silmälle tämä paikka on! Jokaisesta huoneesta löytyy jokin oma kaunis yksityiskohtansa, ja niitä huoneita löytyy pienempää ja suurta sekä kahdesta kerroksesta. Kartano tulvii valoa, ja vaalea sisustus tuo vielä oman avaruuden tunteen tähän kartanoon. Upea kalanruotoparketti ja vanhat kakluunit sointuvat täydellisesti yhteen modernien design-lamppujen kanssa.

Ruokalista

Paju Villan ruokalista on pääkokki Heldur Hillakin käsialaa. Hillak on ollut osa Siigur Ravintoloita viiden vuoden ajan, joista viimeiset vuodet hän on toiminut Paju Villan keittiömestarina.

Heldur kertoo luoneensa keittiöön oman tyylin ja suunnan, joka saa inspiraatiota pääasiassa hänen ruokamatkoiltaan ympäri maailmaa. Hän pyrkii aina säilyttämään kunkin ruoan paikallisten raaka-aineiden ja erityisten makujen monipuolisuuden. Jokaiseen annokseen hän lisää aina jotain erityistä, mikä ei välttämättä paljastu heti. ”Ripaus mysteeriä ja ainutlaatuisia makuja” Heldur sanoo.

Viinilistassa on huomioitu viinitilojen vastuullisuus, ja ravintola pyrkii tuomaan listalle pientuottajien viinejä, joita ei saa muualta. Hyvin he valinnoissaan olivat mielestämme myös onnistuneet.

Meillä on roppakaupalla hyviä kuvia Paju Villan ruoista, joita haluaisimme teidän kanssanne jakaa! Nämä kuvat on otettu useamapana kertana, joten älkää ihmetelkö, jos osa kuvista on ulkoa otettuja ja osa sisältä.

Kitetytettynä Villa Pajun ruokalista on todella helposti nautittava, ja löytyy myös todella hyvin vegaanisia vaihtoehtoja. He ovat myös hauskasti otsikoineet ruokalistan alku- pää- ja jälkiruoat ’Can’t Resist’, ’For a Real Gourmand’ ja ’Cherry on Top’ – nimiseksi. Loistovivahde muutenkin leikkisään menuun.

Talon suositus, ja myös meidän suosituksemme on ottaa neljän ruokalajin Chefs menu, jonka hinta vuonna 2023 oli 65 euroa.

Hintataso

Hintataso on tämän tasoiselle paikalle oikein sopiva, ja listalta löytyy valittavaa jokaiseen kukkaroon.

  • Alkuruoat 5-16e
  • Pääruoat 14-39
  • Jälkiruoat 10-13

Viinit laseittain alkaen 8e lasi ja pullot alkaen 35euroa.

Saako Paju Villa Toptaste-leiman? No varmastikin tekstin ja kuvien sekä useamman käynnin perusteella voitte arvata että sai. On saanut jo vuodesta 2020, kun kävimme ensimmäisen kerran. Suosittelen käymistä – ja tänne kannattaa suunnata myös brunssille!

Lue Paju Villan oma ravintolaesittely täältä

Kuvat: Elina Engberg

Jutun on kirjoittanut Toptaste-Titti

Lue myös